Ozan Kökçü HJKssa – Tarina Keskeneräisestä Lupauksesta Jalkapallossa
Töölön stadion kylpi toukokuun valossa aivan kuten aina ennenkin – vakaana, ylpeänä, täynnä historiaa ja tuhansien sydämien tarinoita. Mutta tuona keväisenä päivänä jokin oli eri tavalla. Yksi nimi oli poissa. Ozan Kökçü, pelaaja, jonka oli tarkoitus avata uusi luku urallaan Helsingissä, poistui nyt vailla suuria eleitä. Kenties tarina ei koskaan todella edes alkanut.
Kyse ei ollut tavanomaisesta siirrosta. Tämä oli jäähyväistarina. Vähäeleinen, pehmeästi haikea kertomus miehestä, joka ei koskaan täysin löytänyt paikkaansa. Hänet otettiin vastaan toiveikkain silmin; lähtö oli kuin hiljainen hyvästijättö, joka huomataan vasta jälkeenpäin.
Kohti tuntematonta maisemaa
Voi ajatella, että Kökçü oli kuin vaeltaja – saapui uuteen kaupunkiin etsimään kotia, mutta rannat eivät vastanneet hänen rannikkoaan. Hän kantoi mukanaan kokemusta ja pallollista eleganssia. Kenties hänet kuviteltiin säveltäjäksi, joka johtaisi pelin harmoniaa keskikentältä käsin. Mutta sävel ei lähtenyt soimaan.
- 26 ottelua
- 1 maali
- 2 maalisyöttöä
Paperilla numerot eivät ole huonoja. Mutta totuus on syvempi. Veikkausliigassa hän sai peliaikaa ainoastaan kaksi minuuttia – yksi yhdestoista osa tunnista. Tuskin tila hengittää, saati kukoistaa.
Mikä jäi puuttumaan?
On luonnollista kysyä: miksi näin kävi? Syitä on monia – joskus ne ovat selkeitä, joskus sanattomia:
- Pelityyli saattoi olla yhteensopimaton
- Sopivaa roolia ei ehkä koskaan löytynyt
- Yhteenkuuluvuutta ei syntynyt
Urheilujohtaja Petri Vuorinen kommentoi eroa diplomaattisesti – yhteinen päätös, paras ratkaisu molemmille. Mutta rivien välistä voi lukea paljon: ehkä pieni pettymys, ehkä helpotus. Kaikkiin tarinoihin ei mahdu onnellista loppua.
Hiljainen hetki muistojen kirjassa
Silti, Kökçü ei ollut pelkkä ohikiitävä hetki. Hän oli alku – mahdollisuus, joka jäi käyttämättä. Joku, joka yritti, vaikka sävelet eivät muuntuneet musiikiksi. Ja kaiken epävarmuuden keskelläkin hän jätti jäljen: muistutuksen siitä, että rohkeus yrittää kantaa pitkälle.
HJK jatkaa eteenpäin. Uudet nimet asettuvat pelipaikoille, fanit laulavat yhä samaa laulua kuin vuosia ennenkin. Historia kirjaa mestarit, mutta tekee tilaa myös niille, joiden osaksi ei tullut loistaa.
Tarina jatkuu jossain muualla
Ja entäpä Ozan Kökçü? Tämä ei ollut hänen loppunsa. Ehkä uusi alku hahmottuu jossain toisessa kaupungissa, toisella kentällä:
- Baku
- Ankara
- Wien
Paikassa, jossa oikea valmentaja näkee hänen rytminsä, avaa oven ja antaa hänelle tilan – tilan olla oma itsensä. Silloin sävel alkaa alusta, ja ehkä tällä kertaa se soi kirkkaana.
Oikea kysymys
Oliko tämä epäonnistuminen? Se ei ehkä ole oikea kysymys lainkaan. Parempi kysymys kuuluu: saiko hän todellisen mahdollisuuden?
Jalkapallo on enemmän kuin yhteenlaskettuja taitoja. Se on tilaa löytää, käydä eksyksissä ja palata. Se on mahdollisuus tulla nähdyksi. Kökçü oli kuin kaunis sävel väärässä sovituksessa – merkityksellinen, vaikka maaliin ei tällä kertaa osunutkaan.
Hiljaisuus, joka jää
On taas toukokuu. Pelikausi herää talviunestaan, mutta kun selaa vanhoja kokoonpanoja, tulee vastaan nimi: Kökçü. Hänen rinnallaan lyö sydän, joka ei koskaan täysin ehtinyt sykkiä Helsingissä. Mutta yhtä kaikki – tarina jäi muistoksi. Kuiskaus, joka ei kadonnut täysin tuuleen.
