Hradeckyn juhla sai karvaan päätöksen – Suomi kaatui Hollannille MM-karsinnoissa
Ilta Helsingissä oli rakennettu täydelliseksi. Sadannen maaottelunsa pelannut Lukas Hradecky sai arvoisensa vastaanoton, kun Olympiastadion täyttyi toiveikkaista katsojista. Ilmassa leijui juhlan odotus – sellainen, joka vain harvoin toteutuu juuri niin kuin toivotaan.
Mutta tarinan kaari katkesi jo kuudennella minuutilla. Kaan Kairisen epäonnistunut syöttö avasi oven Memphis Depaylle, joka ei jättänyt Hradeckya ilman töitä – ja lopulta ilman torjuntaa. Maali heti alkuun jäädytti ilmapiirin ja rikkoi käsikirjoituksen ensimmäisellä sivulla.
Suomen suunnitelma ei kantanut
Huuhkajien taktiikka haki järkeä: tiivis puolustus ja vastaiskut. Mutta Hollanti oli toista maata. Pallonhallinta, liike ja taito riittivät murtamaan Suomen linjat. Toisen maalin viimeisteli Denzel Dumfries, ja 2–0 oli taululla jo ennen puoliaikaa. Ottelu eteni siihen suuntaan, missä unelma oli vain heijastus alkuillan auringossa.
Kapteeni, joka ei taipunut
Vaikka Hradecky joutui antautumaan kahdesti, hän ei lannistunut. Hän torjui, ohjasi ja yritti pitää joukkuetta kasassa. Kapteenin roolia ei voi mitata vain torjunnoilla – hänen taistelutahtonsa oli esimerkillistä. Mutta illan tarina kertoi myös yksinäisyydestä maaliviivalla, kun muu joukkue haparoi.
Toivon ja pettymyksen välillä
Toinen puoliaika tarjosi enemmän hallintaa Suomelle, mutta vähemmän vaaratilanteita. Hollanti kontrolloi ottelua viisaasti ja Suomi yritti, muttei päässyt kunnolla läpi. Antman ja Pohjanpalo taistelivat, mutta vastus oli yksinkertaisesti parempi. 2–0 jäi lopputulokseksi ja vei pisteet vieraileville Oranjeille.
MM-karsintojen kannalta tappio ei ollut kuolinisku, mutta neljä pistettä kolmesta pelistä on ainoastaan kohtalainen alku. Lohkoa johtava Puola asettuu seuraavaksi vastaan, ja kyseessä on jo ottelu, jonka panos saattaa vaikuttaa koko kampanjan kulkuun.
Kysymyksiä ja katse tulevaan
Tämä ilta ei ollut pelkkä ottelu. Se nosti esiin kysymyksiä: Miksi Suomen puolustus petti? Miksei keskittyminen riittänyt loppuun saakka? Vai oliko vastustaja yksinkertaisesti liian vahva?
- Oliko taktiikka realistinen?
- Missä oli tarvittava viimeistelyvoima?
- Kuinka saada luovuus esiin isoissa peleissä?
Sadasta syntyy legendoja
Vaikka Hradeckyn juhla ei päättynyt suosionosoituksiin, se ei olleenkaan ollut romahdus. Sata maaottelua on enemmän kuin tilastomerkintä – se on todistus uskollisuudesta, sinnistä ja johtajuudesta. Hradecky pelasi kuten sankarit pelaavat: ei lopputuloksen, vaan velvollisuuden vuoksi.
Ehkä juuri siksi me suomalaiset jatkamme tämän tarinan seuraamista. Emme siksi, että jokainen luku olisi onnellinen, vaan koska uskomme siihen, että seuraava voi olla se käänne. Ja joskus – kenties jo Puolaa vastaan – sankari saa sen kilven, jonka tähänastinen taistelu on ansainnut.
