Diogo Jotan viimeiset jäähyväiset – Surun, ystävyyden ja kipeän valinnan kohtauspaikka

Sinä päivänä ei paistanut aurinko. Ei vaikka oli heinäkuu ja Portugali. Taivas oli raskas ja hiljainen, aivan kuin se olisi tiennyt, että nyt ei ole aika säihkeelle eikä ilolle. Se oli lauantai, sellainen lauantai, jonka muistaa koko loppuelämän. Kirkonkellot kumahtelivat hitaasti, ja jalkapallomaailma pysähtyi – edes hetkeksi – suremaan. Diogo Jota oli poissa.

Hiljaisuuden siivittämät jäähyväiset

Kentillä hän oli kuin kipinä kuivassa ruohikossa – nopea, räjähtävä, täynnä elämää. Nyt tuo sama maailma katseli, miten hänen arkulleen laskettiin kukkia; yksi kerrallaan, hiljaisuudessa. Suru oli käsinkosketeltava, liian painava kannettavaksi. Ja samalla – liian hiljainen huudettavaksi.

Mutta vaikka hautajaiset vetivät paikalle perhettä, ystäviä ja vanhoja valmentajia, yksi nimi oli poissa.

Luis Diaz.

Toinen maailma, toinen rytmi

Tuhansien kilometrien päässä, Kolumbiassa, toinen tapahtuma eteni aivan eri aikajanalla. Siellä soi musiikki. Siellä vilkkuivat valot. Diaz – Jotan joukkuekaveri Liverpoolista ja ystävä kentän ulkopuolellakin – tanssi. Oli naurua, kameran valoja, filtteröityjä somehetkiä.

Internetissä ristivalotus oli raaka ja selittämätön: toisen hautajaiset, toisen juhlat.

Muistatteko sen hetken, kun Luisin isä kidnapattiin? Silloin Jota kantoi Luisin pelipaitaa maalin jälkeen – ei numerona eikä joukkueen edustajana, vaan miehenä, joka halusi tukea toista. Se oli pieni, mutta syvästi inhimillinen ele. Ele, jota ei tarvinnut selittää.

Nyt käännettiin katseet takaisin. Missä sinä olet, Luis?

Sanoja ja tekoja

Luis ei ollut hiljaa. Hän julkaisi Instagramissa surullisen viestin: ”Minulla ei ole sanoja. Tämä sattuu sieluun.” Sanat – kauniita ja varmasti aitoja. Mutta nykyaikana – erityisesti silloin, kun savukoneet syöksevät ilmaan glitteriä ja kamerat räpsyvät joka suuntaan – ihmiset eivät kuuntele sanoja. He katsovat tekoja.

Ja Luisin teko – tai oikeastaan se, ettei hänet nähty Portugalissa – sai monet fanit raivostumaan.

• Oliko kyse sponsorivelvollisuuksista?
• Oliko tämä jotain, mitä hän ei itse valinnut?
• Voiko surra ilman läsnäoloa?

Vaikea tietää. Mutta kun jalkapallomaailmassa teot painavat enemmän kuin puheet, videomateriaali juhlivasta pelaajasta samaan aikaan, kun ystävä lasketaan hautaan, on kuin jääpala yksinäisen sydämen päällä.

Ristiriitaiset reaktiot

Twitter muuttui liekeiksi. Fanit spekuloivat, keskustelupalstat kävivät kuumina. Miksi hän ei tullut? Olisiko pitänyt? Mikä on ystävyyden mitta?

Ehkä näihin kysymyksiin ei ole oikeasti vastauksia.

Cristiano Ronaldo ei ollut paikalla myöskään. Jokaisella varmasti oma tarinansa, omat perustelunsa, joita me ulkopuoliset voimme yrittää ymmärtää – muttemme koskaan täysin tavoita. Diogo Jota ei kuitenkaan voi enää kuulla noita selityksiä. Hän on nyt osa historiaa, eikä se historia kysy, olisiko voinut olla toisin. Se vain on.

Hiljaisuuden vesi

Suomalaisten kansaneepoksissa puhutaan Tuonelasta, hiljaisesta virrasta, jonka ylitse ei mikään palaa. Portugalin auringon alla tuo vesi oli Gregorio-järveltä, mutta tunnelma oli täysin sama – kuolema oli pysäyttänyt kaiken.

Yksi elämä lakkasi hengittämästä. Ja ystävyyttä mitattiin sillä, kuka oli tai ei ollut paikalla.

Ihmisiä kentällä

On helppo unohtaa, että supertähdetkin ovat vain ihmisiä. Joka minuutti, jonka he juoksevat nurmella, tulee jostain – äidin huolenpidosta, lapsuudenunelmista, ystävien tuesta. Me näemme maalin. Mutta emme aina sitä, mikä laukauksen taakse kätkeytyy.

Diogo Jotan kohdalla meiltä jää nyt ikuisesti näkemättä, mitä kaikkea vielä olisi voinut tulla.

Viimeinen vihellys

Tämä ei ole enää otteluraportti. Tämä on jäähyväinen.

Tämä on muistutus siitä, että urheilu kuljettaa mukanaan enemmän kuin pisteitä ja pokaaleja. Kentällä on aina sydämiä. Ja joskus ne pysähtyvät liian aikaisin.

Ehkä emme voi enää laulaa Jotalle maalilauluja. Mutta voimme kirjoittaa hänelle tämän yhden: ihmiselle, joka eli kuin hän potkaisi palloa – täysillä, intohimolla ja antaen itsestään kaiken.

Lepää rauhassa, Diogo. ✨

Aada-Maaria Kaitajärvi
Urheilun runoilija – missä hiki kohtaa sanataiteen ja kentät saavat kyyneleet