Manchester United kriisissä jälleen – identiteetin etsintää ja kadonnutta tulta Valioliigakentillä

Kun ilta hämärtyy Englannin kivikaduilla ja sumu laskeutuu kenttien yllä leijuvaksi harsoksi, Manchester United astuu nurmelle taas kerran – ei hallitsevana jättinä kuten ennen, vaan kuin menneisyytensä haamu, etsien omaa heijastustaan kuin hukkunutta sielua peilivedestä.

Kuten harjoituskausi usein tekee, se tarjosi toivoa. Ja sitten se otti sen pois.

Ottelu Leedsia vastaan päättyi maalittomaan tasapeliin – ei juuri se iskulausetyyppinen uuden kauden avaus, jota fanit kaipasivat. Casemiro, joka vielä yrittää kantaa harteillaan keskikentän karhunpainoa, pamautti pallon ylärimaan upealla kudilla – mutta se oli yhtä tulokseton kuin jäljittelemätön. Nuori Kobbie Mainoo väläytti kykyjään – kuin aamukasteen ensimmäinen heijastus – mutta kohtalo käänsi selkänsä. Jälleen.

Ja sitten oli Matheus Cunha. Kesän toivotuin nimi, saapunut kuin messiaan odotettu veli, sai oman tilaisuutensa. Puoliaika aikaa näyttää, mitä hänellä on tarjottavanaan. Mutta vielä se ei vakuuttanut. Liike oli eleganssia vailla tunnetta, kuin harjoitusbaletti ilman sielua. Hän liikkui. Mutta tarina jäi kertomatta.

Identiteettikriisi syvällä juurissa

Unitedin ongelma ei ole vain maalinteon puute tai pelin tempo. Sen ydinvamma on syvempi – identiteetti on kadoksissa. Joukkue, joka sir Alex Fergusonin aikakaudella oli jalat maassa ja pää pilvissä – yhtä aikaa pelottava ja kaunis – näyttää nyt enemmänkin joukolta eksyneitä sotilaita ilman kompassia.

Jokainen United-fani kantaa päässään kysymystä, jonka ääneen sanomista he pelkäävät:

”Keneksi me olemme muuttuneet?”

Toisaalla rakennetaan uutta

Samaan aikaan toisaalla, pohjois-Lontoossa, Tottenham antaa syyn nostaa kulmakarvoja – tällä kertaa myönteisesti. Uusi aika on alkanut, Thomas Frankin johdolla. Tottenham kaatoi Readingin 2-0. Will Lankshear ja Luka Vuskovic, nimet jotka vielä viime kaudella olisivat saattaneet mennä ohi huomaamatta, viimeistelivät kuin vanhat tekijät. Kentällä soi uudenlainen sävel – määrätietoisuutta, rytmiä, kytkeytymistä johonkin suurempaan kuin vain satunnaisiin onnistumisiin.

Frank ei vain tuo voittoja – hän tuo järjestystä kaaokseen. Ja se on juuri se, mitä United tarvitsee tällä hetkellä: suunta.

Kysymysten Carrington

Carringtonin harjoituskeskuksessa tuskin on hiljaista. Ei nyt. Ei, kun kysymyksiä leijuu ilmassa enemmän kuin vastauksia.

• Onko Erik ten Hag edelleen oikea kapteeni tälle hyllyvälle alukselle?
• Onko Cunha oivallus vai vain väärä toivo?
• Tarvitaanko keskikentälle jälleen joukkojohtajan kaltainen pelaaja, kuten Paul Scholes tai Michael Carrick?

Haava heidän jäljiltään ei ole vieläkään umpeutunut.

Hyökkäyksen haalea varjo

Pahimmalta kuitenkin tuntuu hyökkäyspelon puute. Valioliigassa ei voi jäädä empimään – siellä jokainen sekunti kynnyksellä on sekunti kohti menetettyä mahdollisuutta. Cunha ei vielä näytä olevan tarinan sankari. Ja vaikka Bryanin Mbeumon siirto Brentfordista huhuillaan, ei yksikään voittajatiimi rakennu “ehkä”-korttien varaan.

Missä on liekki? Missä on se vanha Traffordin tuli? Se tunne että paikka itsessään saattoi murskata vastustajat ennen kuin peli edes alkoi?

Oraakkelin varoitus

Harjoitusottelut, sanotaan, eivät kerro tulevasta. Mutta joskus ne kuiskaavat varoituksia kuin oraakkelin arvoituksia. Ja tällä hetkellä tuuli tuntuu kääntyvän Unitedia vastaan.

Sir Bobby Charltonin muistohymni ei ehkä soi enää samalla kirkkaudella. Hyökkäykset eivät vyöry voimalla vaan harottelevat epävarmuuden varassa. Improvisointia, muttei inspiraatiota.

Kohti valoa vai syvempään pimeyteen?

Kausi on ovella – ja oven ulkopuolella riehuu myrsky. Pelaajien on nyt löydettävä uudenlainen ääni. Tai sitten Ten Hagin on sytytettävä uusi valo. Muuten edessä on jälleen yksi pitkä ja kivinen tie, jota pitkin kuljetaan enemmän vaivoin kuin voitoin.

Unitedin tuska ei ole ohi – mutta ei myöskään sen tarina.

Ja missä on tarina, siellä on aina toivo. Ehkä tämä on yön synkin hetki – juuri ennen aamun ensimmäistä valoa. Tai ehkä olemme vain toisen näytöksen alkupuolella – se osa tragediaa, jossa sankari kompastelee pimeässä, ja meidän on vielä nähtävä, nouseeko hän vai katoaa.

Toistaiseksi, hiljaisuus. Ja yksi kysymys kaikuu kerta toisensa jälkeen niille, jotka yhä uskovat:

“Milloin me heräämme?”