Elli Pikkujämsän uusi nousu Ruotsissa – sisukas paluu kentille FC Rosengårdin riveissä

Ei jokainen jalkapallotarina ala kirkkaiden stadionvalojen loisteessa tai käänteentekevän pelin viimeisessä vihellyksessä. Joskus se alkaa hiljaisuudesta — siitä hetkestä, kun nimesi jää listan ulkopuolelle. Kun olet treenannut, antanut kaikkesi, ja huomaat, ettet silti mahdu joukkueeseen. Elli Pikkujämsä tietää täsmälleen, miltä se tuntuu.

Tänä kesänä, kun Suomen Helmarit matkaavat EM-kisoihin ilman häntä, Elli ei ole mukana. Sveitsin alppiniityt jäävät näkemättä sinivalkoisissa. Mutta hän ei ole laittanut nappiksiaan naulaan — kaukana siitä. Hän on kääntänyt katseensa länteen. Uusi osoite löytyy Ruotsin jalkapallokartalta: FC Rosengård, Malmö.

Tämä ei ole vain siirto. Tämä on uuden tarinan alku.

Uuden luvun kynnyksellä

Pikkujämsä nousi aikoinaan kotimaisen futisyleisön tietoisuuteen hiljaisen päättäväisyyden perikuvana. Kentällä hän ei kovin usein nostanut ääntään, mutta hänen pelinsä puhui — ja puhui vahvasti. Tarkkaa sijoittumista, pelisilmää, varmoja katkoja. Hän ei välttämättä ollut joka ottelun näkyvin, mutta kenties tärkein.

Sitten tuli maaliskuu 2024. Polvi petti. Se sama ruumis, joka oli vienyt hänet Turun Runosmäeltä Yhdysvaltojen kentille saakka, murskaantui hetkeksi. Edessä oli leikkaus ja pitkä kuntoutus. Ja vaikka hän ehti palata Racing Louisvillen paidassa ennen kesää, EM-kisajoukkueen ovet pysyivät suljettuina.

Moni olisi antanut periksi. Mutta Elli Pikkujämsä ei ole siitä helposti lannistuvaa sorttia.

Malmö kutsuu

Ruotsin pääsarjassa, Damallsvenskanissa, Elli astuu kentälle seurassa, joka ei tunne kompromisseja. FC Rosengård on nimittäin pohjoismaisen naisfutiksen jättiläinen. Seura, joka ei pelkästään halua voittaa — se odottaa sitä.

– Olen todella innoissani siitä, että pääsen tänne ja voin auttaa joukkuetta voittamaan otteluita, Elli totesi seuran virallisessa tiedotteessa.

Niin suomalainen toteamus kuin olla voi — vaatimatonta ja hillittyä — mutta rivien välistä voi lukea toisenlaista poltetta. Kyse ei ole vain uudesta seurasta tai sarjasta – se on mahdollisuus näyttää, kuka hän on nyt. Kuntoutuksen jälkeen. Hylkäyksen jälkeen. Pettymysten jälkeen.

Tämä siirto ei ole pelkkä urheilullinen valinta. Se on vastaus.

Suojelija, ei suuruudenhullu

Pikkujämsä ei pelaa pisteiden vuoksi, eikä hän kaipaa parrasvaloja. Hän on pelaaja, joka rakentaa joukkueelleen turvaverkon; joka tekee ne työt, joita valokeilat harvemmin osuvat. Hän pelaa kuten puolustajan pitää – tiiviisti, älykkäästi, varmasti. Hitaasti, mutta varmasti, hän on palaamassa.

Ja hänen polvensa. Niin, se polvi. Se ei ole vain fyysinen haaste, se on ollut testi henkisestä kestävyydestä. Urheilijana loukkaantuminen vetää maton jalkojen alta. Se herättää kysymyksiä:

• Kuka olet, jos et voi juosta?
• Mitä sinusta jää, kun et ole osa peliä?

Mutta kuten Elli on oppinut – eikä ensimmäistä kertaa – ehjäksi ei tarvitse tulla yhdellä juoksuaskeleella. Sen tietää jokainen, joka on joskus nostanut itsensä uudestaan ylös nurmikentältä, yksinäiseltä kuntosalilta tai katsomosta käsin seurattuaan, kuinka unelmat lentävät ohi.

Sisulla rakennettu polku

Pikkujämsän tie ei ole ollut suora eikä siloiteltu, mutta se on ollut rehellinen. Riveineen hän on pelannut 35 A-maaottelua, taistellut Suomen puolesta ulkomaan kentillä ja kantanut vastuuta enemmän kuin moni huomaa. Nyt Malmössä hän saa rakentaa uudestaan — ei alusta alkaen, vaan uusilla, vahvemmilla tiilillä.

Hänestä ei kirjoiteta otsikoita ego edellä. Mutta kun hän pukee Rosengårdin punasinisen paidan päälleen, katseet kohdistuvat varmasti. Suomalaisten joukosta hänen edellään ovat kulkeneet muun muassa:

• Linda Sällström
• Emmi Alanen

Nyt on hänen vuoronsa tuoda oma sävynsä Rosengårdin menestystarinaan.

Ehkä on ihan oikein, että EM-areenat jäivät vielä hetkeksi taka-alalle. Ehkä tämä polku, tämä vuoristoinen ja myrskyntuulinen tie, on juuri se reitti, jota Elli Pikkujämsän on tarkoitus kulkea. Siellä, Ruotsin kentillä, hän voi löytää takaisin paitsi peliinsä, myös siihen paloon, joka joskus haalistui loukkaantumisten ja pettymysten varjoissa.

Mutta nyt palo palaa kirkkaampana kuin koskaan.

Tuuli voi yltyä, mutta Elli Pikkujämsä ei taivu.

—
Inari Laine
(Sanat ovat miekkojani. Kirjoitan urheilusta kuin kohtalosta.)