Newcastle mursi pitkän kirouksen – historiallinen voitto räjäytti kaupungin juhliin
On olemassa iltoja, jotka eivät häviä muistista. Iltoja, joiden tarinat kerrotaan yhä uudelleen, suusta suuhun, sukupolvelta toiselle. Sunnuntai-iltana Lontoon mustanpuhuvan taivaan alla koettiin juuri sellainen hetki. Newcastle United, tuo pohjoisen ikuinen romantikko, kohotti Englannin liigacupin mestaruuspokaalin Wembleyllä – ja samalla se pyyhkäisi pois seitsemänkymmenen vuoden painolastin, joka on kulkenut mukana sukupolvesta toiseen.
Vihdoin he tekivät sen.
He, joiden fanit ovat kärsineet, toivoneet ja pettyneet enemmän kuin melkein mikään muu kannattajakunta. He, jotka ovat katselleet muiden nostavan pokaaleja, aina uskoen, että jonain päivänä vielä heidän aikansa koittaa. Ja nyt, Eddie Howen johdattamana, Newcastle todisti itselleen – ja koko maailmalle – että tämä unelma ei ollut turha.
Draaman kaari Wembleyllä
Tämä ei ollut vain finaali, vaan taistelu menneisyyttä vastaan. Vastassa oli Liverpool, voittamaan tottunut jättiläinen. Newcastle puolestaan oli totutellut siihen, miltä tuntuu jäädä seinäruusuksi suuressa juhlassa. Mutta ei tällä kertaa.
Dan Burn, joukkueen kivikasvoinen puolustajajätti, puski pallon verkkoon tavalla, joka tuntui enemmän kohtalolta kuin sattumalta. Sitten Alexander Isak, ruotsalainen virtuoosi, iski kylmän viileästi toisen osuman. Katsomossa kannattajat hengittivät raskaasti – he tiesivät, ettei Newcastle koskaan saa mitään ilmaiseksi.
Ja totta kai, siinä se tuli: Federico Chiesan kavennusmaali lisäajalla. Se synnytti enemmän kuin vain maalieron – se nosti ilmaan pelon. Jokainen stadioneilla pettynyt Newcastle-fani tunnisti tunteen. Kuinka monta kertaa he olivat olleet niin lähellä, vain nähdäkseen kaiken luhistuvan viime hetkellä?
Yksi katse Eddie Howen kasvoille kertoi kaiken. Hän myönsi itsekin pelänneensä pahinta. ”Meillä on tapana tehdä asioista vaikeita itsellemme,” hän naurahti pelin jälkeen. Mutta tällä kertaa kohtalo ei kääntänyt selkäänsä. Tällä kertaa Newcastle piti pintansa.
Howen hetki – ja koko kaupungin tunnekuohu
Kun finaalin vihellys lopulta soi, Wembley räjähti – mutta ei punaisena vaan mustavalkoisena. Eddie Howe, se rauhallinen taktikko, joka harvoin päästää tunteensa valloilleen, antoi hetken viedä hänet mennessään.
”Olen todella tunteellinen, eikä se ole minulle ominaista.”
Se kertoi kaiken. Hän tiesi, mitä tämä merkitsi. Ei vain joukkueelle, vaan koko kaupungille. Newcastle ei ole kaupunki, jossa jalkapallo on vain laji – se on elämäntapa, osa identiteettiä. Tätä hetkeä oli odotettu pidempään kuin monet kannattajista ovat eläneet.
Kun joukkue nosti pokaalia, katsomossa ihmiset itkivät – ei vain ilosta, vaan helpotuksesta. Tämä ei ollut enää unelma, tämä oli todellisuutta.
Pohjoisen nousu
Tämä voitto oli enemmän kuin yksi pokaali vitriinissä. Se oli ilmoitus siitä, että Newcastle United ei ole enää katsomossa muiden rinnalla – vaan mukana itse kirjoittamassa Englannin jalkapallohistoriaa.
Liigacup ei ole Englannin suurin pokaali, mutta sille, joka on ollut seitsemänkymmentä vuotta ilman minkäänlaista voittoa, se on kaikkea. Se on lupaus tulevasta.
Newcastle, seura jonka historiaan kuuluvat legendat kuten Alan Shearer, Kevin Keegan ja Sir Bobby Robson, vihdoin lunasti paikkansa takaisin valoon. Tämä ei ollut vain yksi ilta Wembleyllä – tämä oli alku uuden aikakauden tarinalle.
Kun St James’ Parkin katsomo seuraavan kerran raikuu, sen äänellä on uusi voima. Se ei ole enää vain unelmia huutava kansa – vaan voittajien laulu.
Ja siitä hetkestä eteenpäin, mikään ei enää tunnu mahdottomalta.
