Paulo Dybalan Kohtalonhetki – Voiko AS Roman Taikuri Vielä Nousta?
Kuvittele tämä: Rooman kaduilla yö on juuri laskeutunut, vanhat lyhdyt valaisevat mukulakiviä, ja Tiber-joki virtaa hitaana ja raskaana. Colosseum seisoo varjoissaan, muistuttaen menneen ajan sankaruudesta. Ja jossain siellä, Stadio Olimpicolla, tapahtuu jotain, mikä tuntuu kohtalon sanelta: Paulo Dybala on jälleen loukkaantunut.
Lauantai-illan ottelussa AS Roman ja Cagliarin välillä aika tuntui pysähtyvän. Yleisö, täynnä toivoa ja intohimoa, katseli kauhuissaan, kun Dybala vajosi kentän nurmelle. Ilme hänen kasvoillaan kertoi kaiken. Tuskainen katse tyhjyyteen, käsi takareidellä – tuttu tarina, joka on toistunut liian monta kertaa.
Hän oli ollut kentällä vain kymmenisen minuuttia. Vain hetki, ennen kuin peli näytti taas julman puolensa.
Takareisi. Taas.
Jalkapallo voi olla kaunis, mutta se voi olla myös armoton – erityisesti niille, jotka rakastavat sitä eniten.
Dybalan loukkaantuminen ei ollut pelkästään taktinen takaisku AS Romalle. Se oli enemmän kuin se. Se oli kuin hänen kautensa – ehkä jopa uransa – olisi saanut jälleen yhden katkeran käänteen, kuin kauniisti kirjoitettu sinfonia, joka jää kesken.
Seuraava askel on leikkaus, mutta se viiltaa muutakin kuin lihaa. Se leikkaa unelmiin, mahdollisuuksiin, niihin hetkiin, joita jalkapallo voisi vielä tarjota. Roma menettää pelaajansa, mutta mitä menettää Dybala itse?
Kirottu taiteilija Roomassa
Paulo Dybalan matka pääkaupunkiin on ollut kuin muistuma antiikin tragediasta. Hän saapui kolme vuotta sitten, haavoittuneena ja epävarmana, Juventuksen ovesta ulos astuneena miehenä, joka etsi uutta alkua. Roma tarjosi hänelle kodin, fanit antoivat hänelle rakkautensa. Ja kun hän tanssi kentällä, kun hänen vasemman jalkansa kaaret piirsivät taianomaisia laukauksia, kaupunki lauloi hänen nimeään.
Mutta varjot eivät jättäneet häntä rauhaan. Lihasvammoja kertyi – ei yksi, ei kaksi, vaan kymmenen erilaista vaivaa, jotka riistivät palasia hänen loistostaan. Ne eivät ole vain tilastoja, vaan pieniä tragedioita, jotka osuvat pelaajan kovimpaan kohtaan: hänen uskoonsa, että hän voi vielä jatkaa. Ja Dybala, tavalla tai toisella, löysi aina voimansa nousta uudestaan.
Mutta nyt, Argentiinan maajoukkueen kokoonpanossa hänen nimensä yli on vedetty viiva. Ei maaotteluita tällä kertaa. Ei ylistettynä yhtenä maailmanmestareista. Ja Serie A – sekin jää taakse, vain kuusi tehtyä maalia tällä kaudella.
Kuinka moni niistä syntyi kivun läpi? Kuinka monta hän iski tietäen, että jokainen spurtti saattoi olla hänen viimeisensä?
Mitä nyt tapahtuu?
AS Roma on juuri nyt Serie A:ssa sijalla seitsemän, mutta vain neljä pistettä erottaa sen Mestarien liigasta. Kevätkauden ratkaisuhetkillä jokainen puuttuva pelaaja painaa kuin kivireppu selässä, ja Dybalan poissaolo ei ole vain menetetty vaihtoehto kentällä – se on menetetty inspiraatio, menetetty taika, jota hänen tyylinsä tuo mukanaan.
Hänen sopimuksensa ulottuu ensi kauteen. Mutta mitä se merkitsee?
- Onko siellä vielä yksi luku tarinassa?
- Vielä yksi mahdollisuus nousta?
- Vielä yksi hetki, jossa historia armahtaa ja antaa uuden alun?
Vai onko aika liian julma, ja hänen kehonsa ei enää kestä paluuta?
Jalkapallo rakastaa sankareita, mutta vielä enemmän se rakastaa niitä, jotka jatkavat taistelua silloinkin, kun maailma yrittää kaataa heidät.
Paulo Dybala ei ole vain yksi pelaaja AS Romalle. Hän on jalkapallon uneksija, taiteilija, romantikko pelin parissa, joka on yhä harvinaisempi laji nykymaailmassa.
Ja kun sade rummuttaa Rooman katuja, kun Colosseum seisoo hiljaa vuosisatojen muistoineen, yksi asia pysyy varmana: Paulo Dybala ei vielä luovuta. Hän taistelee jälleen – varjoista kohti valoa.
