Tulipunainen ilta Seinäjoella Kun Hostikan hermot petti ja HJK menetti unelmansa
Seinäjoen taivas vetäytyi harmaaseen jo ennen auringonlaskua, kuin tehden tietä sille draamalle, joka oli vasta alkamassa. OmaSp Stadionin viherkentällä kaksi tuttua kilpakumppania – SJK ja HJK – valmistautuivat mittelöön, joka oli kaikkea muuta kuin tavallinen sarjapeli. Ja kuten hyvässä tragediassa, pääosan varasti mies, joka tuskin olisi toivonut sellaista valokeilaa.
Santeri Hostikka – HJK:n sähäkkä laitahyökkääjä, jonka liike kentällä on usein kuin runo ilman säkeistörajaa – astui illan rooliin aavistamatta, että hänestä tulisi antisankari. Ja Klubi? Se sai lähteä kotiin pelin raunioilta, kahden tappion putkessa, yksi mies vähemmän ja kolme pistettä kauempana unelmistaan.
Ensimmäinen näytös: Ilmassa väreilee vaara
Ottelu alkoi varovaisesti. SJK ja HJK, vanhat tuttavat, tarkkailivat toisiaan kuin kaksi shakkimestaria, jotka olivat jo useaan otteeseen nähneet toistensa avaukset. Peli kulki jähmeästi, ja vaikka tilanne pysyi rauhallisena, kentän pinnan alla kupli.
Kaiken keskellä oli Hostikka. Kenties hän oli puhki jo ennen potkua, ehkä mielessä pyöri edellisvuoden pettymykset tai kiire päästä näyttämään, mihin pystyy. Ensimmäinen varoitus oli vielä varsin harmiton – rike, joka kuitattiin keltaisella. Mutta se oli vasta alkua.
Toinen näytös: Se hetki, kun kaikki muuttui
Pelattiin ottelun 44. minuuttia. Kentän oikeassa laidassa syntyi pientä kahinaa – pelaajat törmäsivät, nousivat ylös, kenties sanoivat jotain toisilleen. Ja sitten tuli teko, joka pysäytti ajan. Hostikka työnsi SJK:n Valentin Gascin kaulasta – turha, arvaamaton temppu, jolle ei ollut selitystä.
Toinen varoitus. Automaattisesti punainen. Pois kentältä.
Tunnelma valahti jääkylmäksi. Ei vain fanien parissa, vaan Klubin koko kokoonpanossa. Hostikka lähti kentältä pää painuksissa – ei legendana, vaan miehenä, jonka tunne voitti järjen. Ja se maksoi HJK:lle pelin.
Kolmas näytös: Lahja, jota ei voi ottaa takaisin
Numerot ovat jääkiekkoväen heiniä, mutta jalkapallossa ”yksi vähemmän” muuttaa kaiken. HJK yritti taistella. Joukkue petrosi, rakensi, ja Teemu Pukki – tuo kotiin palannut tähti – jopa osui pystypuuhun. Se oli hetki, joka olisi voinut kääntää pelin.
Mutta sitten koitti 61. minuutti.
Kaius Simojoki, nuori puolustaja, jolle kasvu on edelleen osa peliä, teki virheen. Hän syötti pallon suoraan omalle rangaistusalueelle – kuin unohtaen itsensä ja pelin vaatimukset. SJK:n Kasper Paananen kiitti, ampui ja sinetöi kohtalon.
Siinä se oli. Ottelu, joka vielä hetkeä aiemmin oli auki, oli nyt paketissa. HJK:n haavat olivat täysin omien päätösten – tai päätösten puutteiden – jälkeä.
Epilogi: Hostikan hetki – ja Klubin kysymys
Santeri Hostikka on pelaaja, jota kannattajat rakastavat. Hän on nopeatempoinen, uhmakas, arvaamaton – ja juuri siksi niin kiehtova. Mutta tänään tuo arvaamattomuus kääntyi pimeän puolelle. Maltti petti, ja sen myötä meni muutakin: ottelu, pisteet, ehkä myös hetken usko.
HJK:lla on nyt edessään peiliin katsomisen paikka. Avausottelussa se suli kahden maalin johdosta Ilvestä vastaan. Nyt se suli yhden keltaisen, toisen punaisen ja kolmannen – ratkaisevan – syöttövirheen myötä.
Virhelista on lyhyt, mutta painava:
- Hostikan ensimmäinen varoitus
- Toinen – kohtalokas – työntö ja punainen kortti
- Simojoen harhasyöttö ja SJK:n maali
Mistään globaaleista taktisista ongelmista ei ole kyse. Vaan yksinkertaisesti: näitä virheitä mestarit eivät tee.
Kauden alku ei vielä kerro tarinan loppua – mutta se antaa suuntaviivoja. Tuleeko tästä kaudesta mestaruusjahti vai muistutus siitä, kuinka heikoilla langoilla voitto ja tappio voivat roikkua?
Tämän illan ottelu jää Veikkausliigan annaleihin. Sille voisi antaa nimen ”Tulipunainen ilta Seinäjoella”. Alaotsikoksi sopisi: ”Kun Hostikka horjui, koko Klubi kaatui.”
Se ei ollut vain peli. Se oli klassinen tarina ylpeydestä, virheestä ja hinnasta, joka kävi kohtalokkaaksi. Ja kuten hyvässä tragediassa: loppu ei ole iloinen, mutta se muistetaan pitkään.
