Pep Guardiolan koskettava anteeksipyyntö Jérémy Dokulle paljastaa inhimillisyyden huippujalkapallon ytimessä
Kuvittele, että olet keskellä keväistä Manchesteria – ilmassa leijuu viileys, mutta ei niinkään sään vuoksi. Se on jotain syvempää: erään maailman arvostetuimman jalkapallovalmentajan hiljaiselta vaikuttanut sisin, joka vihdoin puhkeaa puheeksi.
Pep Guardiola, tuo jalkapallon suurvisiiri, tunnettu tarkkuudestaan, idearikkaista pelistrategioistaan ja lähes pakkomielteisen huolellisesta taktisesta suunnittelustaan – on nyt pysäyttänyt kaiken. Ja tehnyt jotain, minkä kaltaista kuulee harvoin huipputasolla: hän on pyytänyt anteeksi.
”Minä olin epäreilu. Olen pahoillani hänen puolestaan,” hän sanoi.
Nämä sanat tippuivat lehdistötilaan hiljaisuuden keskelle kuin pisarat kirkkaaseen järveen – hiljaa, mutta jättäen selvästi näkyvän värähdyksen.
Anteeksipyyntö ei ollut pieni arjen sanankäänne. Se oli rehellinen, inhimillinen hetki valmentajalta, jota on totuttu pitämään lähes koneen tarkkuudella ohjelmoivana nerona. Ja se kohdistui Jérémy Dokuun – nuoreen, sähäkkään laitahyökkääjään, jonka taidot ovat tuoneet iloa, vauhtia ja luovuutta kentälle. Mutta joka on viime aikoina kadonnut kuin sumun syleilemälle sivurajalle – istuen penkillä, minuutit hupenevina tilastoina.
Keitä muistelemme kentällä
Doku – muistetaanhan hänet? Hän tuli Ranskan Reimsistä Manchesterin kirkkaisiin valoihin kuin bleiseripukuiseen avokadoon verrattava luonnonvoima:
- Raikas
- Hieman yllättävä
- Erittäin toimiva
Tällä kaudella hän on pelannut 1661 minuuttia kaikissa kilpailuissa, tehnyt kuusi maalia ja tarjoillut seitsemän syöttöä. Silti edellisissä kolmessa Valioliiga-matsissa kellossa on pyörinyt vain 47 minuuttia hänen kohdallaan – vähemmän kuin yhden Netflix-jakson mittainen osuus.
Muutoksen tuulia taktiikassa
Guardiolan tunnustus tuli selvästi esille: taktiikat ovat muuttuneet. Nyt joukkue hyökkää enemmän puolustajien noustessa laidoilta. Tämä ei ole suoraa kritiikkiä Dokulle, mutta se ei tee tilanteesta hänelle helpompaa.
”Se ei johdu hänestä,” Guardiola painotti. ”Hän on uskomaton pelaaja. Hyökkäyskolmanneksella hän on pysäyttämätön.”
Silti Doku on jäänyt kuin nuori ritarikokelas linnan porttien ulkopuolelle – valmiina taisteluun, mutta yhä odottaen kutsua kentälle. Se on jalkapallon kylmää rehellisyyttä: että joskus edes parhaimmilla ei ole paikkaa juuri nyt.
Mestarin inhimillinen hetki
Ehkä juuri siksi tämä hetki tuntuu niin tärkeältä. Guardiola ei vain puolustellut päätöstään – hän nosti kätensä ja myönsi inhimillisyytensä. Se on harvinainen teko.
Kukapa ei ole joskus tehnyt päätöstä, jota katui myöhemmin? Mutta kuka asiantuntija paistaa ammattiylpeytensä läpi ja sanoo sen ääneen?
”Jokainen valmentaja tekee vaikeita päätöksiä. Mutta jokainen ei uskalla pyytää anteeksi,” sanoi eräs brittijournalisti, jonka kanssa vaihdoin ajatuksia Valioliiga-illallisella.
Guardiolan tapaus ei ole vain urheilutarina. Se on kertomus vallasta, vastuusta ja siitä, miten joskus mestaritkin kompuroivat jalanjälkiinsä – ja silti heidät tekee suuriksi se, että he myöntävät sen.
Dokun uusi mahdollisuus?
Doku puolestaan on kuin kentän Prometheus – hän, joka tuo valoa peliin, mutta joka tällä hetkellä jää katsomaan liekin lepatusta sen toiselta puolelta. Uskomme kyllä, että hän haluaa sen takaisin. Pelaajan tahtoa ei ole sammutettu – ehkä vain hetkellisesti himmennetty.
- Tuleeko hän saamaan uuden mahdollisuuden?
- Onko seuraava peli hänen näyttämönsä?
- Voiko anteeksipyyntö johtaa uuteen alkuun?
Aika näyttää. Mutta joskus kauden unohtumattomimmat hetket eivät synny maaliviivalta, vaan siitä hiljaisesta painosta kulisseissa – katseesta vaihtopenkillä, pienestä anteeksipyynnöstä, tunnustuksesta, että olet tehnyt väärin.
Ja juuri siellä, missä peli loppuu kellon näyttäessä 90:tä minuuttia, jatkuu ihmisyys. Lopulta suurimmat hetket eivät eläkään otteluraporteissa, vaan siinä, mitä tapahtuu silloin kun ihmiset – valmentaja ja pelaaja – kohtaavat toisensa ilman titteleitä, vain tunteina, haaveina ja toivona.
