Declan Ricen poissaolo järisyttää Arsenalia – säilyykö Mestarien liigan unelma elossa

Kirjoittanut: Kaisa Halttunen
Julkaistu: 13.5.2025

Sunnuntai Anfieldillä tuntui kuin maailma olisi pidättänyt hengitystään. Keväinen ilma seisoi raskaana – ei ihan sadetta, mutta tarpeeksi kosteaa, että se tarttui paitaan ja mieleen. Stadionin ylle levittäytyi sellainen jännitys, jonka voisi melkein leikata veitsellä. Ja juuri tässä huipennusta kohti viritetyssä hetkessä, Arsenal asteli kentälle ilman miestä, jonka mukana se sydän yleensä lyö – Declan Ricea.

Rice ei ole kapteeni papereissa, mutta käytännössä kaikki tietävät hänen olevan joukkueen pohja, sen peruskallio. Sellainen pelaaja, jonka panosta huomaa eniten vasta, kun hän ei ole kentällä. Ja hän ei ollut. Ja tuntui heti.

Maanantaiaamun harmaudessa BBC vahvisti sen, mitä sunnuntaina pystyi jo aavistamaan: Rice oli jättämässä kentän väliin takareisivamman vuoksi. Kyse ei ole pahimmasta mahdollisesta vammasta, mutta juuri sellaisesta petollisesta vaivasta, jonka kanssa ei sovi leikkiä – varsinkaan tässä kauden vaiheessa. Arsenal ei halunnut ottaa riskiä. Ja rehellisesti, voiko heitä siitä syyttää?

Viime viikolla Rice painoi täydet 90 minuuttia, kun Arsenal kävi epätoivoista taistoa PSG:tä vastaan Mestarien liigan välierissä. Ottelu päättyi 1–2, ja samalla koko unelma europokaalista mureni numeroin 1–3. Rice taisteli kuin viimeistä päivää, eikä hän vilkuillut taaksepäin. Mutta ehkä juuri siinä hetkessä, keskellä parasta esitystään, hänen kroppansa – ja jotain paljon syvempää – napsahti. Unelmasta katkesi lanka.

Vielä ei ole myöhäistä

Valioliigasta ei ole vielä kerrottua tarinaa kirjoitettu loppuun. Arsenalilla on edessään vielä kaksi peliä – Newcastle ja Southampton. Ja kaksi pistettä. Se on kaikki, mitä he tarvitsevat varmistaakseen paikan ensi kauden Mestarien liigassa. Mutta ilman Ricea tuo tavoite, joka hetki sitten näytti lähes varmalta, on muuttunut taas kysymysmerkiksi.

Miten rakennat musiikin ilman sitä syvältä soivaa sointua, joka pitää kaiken kasassa?

Lyhyt mutta äänekäs poissaolo

Päävalmentaja Mikel Arteta oli vähäsanainen ennen Liverpool-kamppailua, kun kysyttiin Ricen tilanteesta. ”Hän ei ollut harjoituskunnossa,” hän sanoi matalalla äänellä. Yksinkertaista. Mutta niille, jotka näkevät tarinan rivien välissä, se lause oli kuin tyhjä kohtaus näytelmässä. Poissaolo, joka kaikui kentällä.

Ottelusta Liverpoolia vastaan tuli dramaattinen 2–2-trilleri – hetkittäin se tuntui enemmän antiikin tragedialta kuin jalkapallolta. Liverpool pusersi ja puristi, Arsenal horjui mutta ei kaatunut. Silti, koko ajan kummitteli ajatus: jos Rice olisi ollut mukana, olisiko peli päättynyt toisin?

Toivo elää viimeiseen kierrokseen

Arsenal ei aio kiirehtiä mitään. Eivät he aio peluuttaa Ricen kaltaista pelaajaa vajaakuntoisena, etenkin kun vastassa on vielä Newcastle – nälkäinen ja kunnianhimoinen jengi, joka haluaa kolkutella aivan samoja ovia. Mutta ehkä Southamptonia vastaan, viimeisellä kierroksella, Rice voisi sittenkin palata? Ehkä juuri sen verran, että auttaisi joukkuettaan varmistamaan sen, mitä varten koko kausi on puskettu?

Rice – enemmän kuin vain pelaaja

Vuonna 2025 loukkaantumiset eivät ole enää pelkkää fysiikkaa. Ne ovat myös henkisiä kolhuja. Rice ei ole vain pelaaja leikkuulaudalla, vaan hahmo, johon projektit rakentuvat. Hänen läsnäolonsa tuo painoa, vakautta — sellaista hiljaista johtajuutta, joka kantaa kaikessa arvojärjestelmiä noudattavien puheiden yläpuolella.

Tuliko hänen polvensa vielä tänä keväänä kentälle? Ehkä kyllä, ehkä ei. Mutta yhdellä tavalla hän on siellä jo nyt. Se pelipaita, joka ripustettiin PSG-illan jälkeen pukukopin naulaan — siinä hikisessä, rispaantuneessa paidassa on kaikki: taistelu, uhraus, kipu ja toivo. Se muistuttaa pelaajia, miksi tämä peli merkitsee.

Loppu ei ole vain tulos

Tässä kohtaa kautta ei enää puhuta vain pallonhallinnasta tai taktisista nyansseista. Nyt punnitaan:

• kipukynnyksiä
• murtumien reunoja
• sitä, kuinka suurta tarinaa kukin pystyy kantamaan hartioillaan

Rice on yhä osa tätä tarinaa – vaikkei nurmella seisoisikaan.

Katsojien rooli – hiljainen rukous

Ja me, katsomot ja ruutujen takana? Me odotamme. Ja jännitämme. Ehkä vähän pelkäämme. Mutta ennen kaikkea: toivomme.

Koska tästä lajista – jalkapallosta – on tullut meidän aikamme suurin tarina. Ja Declan Rice on tällä hetkellä sen ehkä tärkein, vaikkei näkyvin, päähenkilö.