Gary Lineker jättää BBCn jäähyväiset jotka koskettavat koko kansaa
Muistatko sen hetken, kun kaikki muuttui — eikä kukaan sanonut ääneen, että juuri nyt siinä tapahtui jotain lopullista?
Britanniassa, missä jalkapallo on paljon enemmän kuin peli — se on tapa hengittää, elää ja uneksia — tapahtui jotakin, joka sai vuosikymmenten muistot värähtämään kuin stadionin valot ukkosen alla. Gary Lineker, entinen hyökkääjätähti, pitkän linjan tv-juontaja ja monille lähes osa omaa perhettä television välityksellä, on astunut syrjään BBC:n jalkapallolähetyksistä.
Ei taklaus, ei punainen kortti — vaan yksi julkaisu sosiaalisessa mediassa. Kuin huolimaton ele jäällä, joka ei enää kanna.
Kaikki alkoi yhdestä kuvasta. Karikatyyrisesta rottapiirroksesta, joka sai aikaan kohun: viittasiko se antisemitistisiin stereotypioihin? Kuvan Lineker poisti nopeasti. Hän sanoi, ettei tarkoittanut pahaa — että kyseessä oli virhe. Mutta julkinen anteeksianto ei ole helppo laji. Ei sellaisessa ajassa, jossa jokainen sana, jokainen kuva, punnitaan kuin kultahippu.
Ja niin tuli päätös, joka tuntui yhtä aikaa oikealta ja väärältä, raskaalta ja odotetulta.
”Tunnistan virheen ja sen aiheuttaman mielipahan. Siksi vetäytyminen on vastuullinen ratkaisu,” sanoi Lineker lausunnossaan.
Mutta hiljaista se ei ollut. Ei miehen, joka on ollut BBC:n jalkapallokasvo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Se on kaksi vuosikymmentä ääntä, joka istuu ottelun ylle kuin sumu Wembleyn yössä. Se on kaksi vuosikymmentä sarkasmia, lämmintä naurua, viileää analyysiä ja omanlaistaan charmia, joka teki hänen lähetyksistään enemmän kuin urheilua – niistä tuli hetkiä, jolloin brittiläinen kulttuuri katsoi peiliin.
”Hän oli enemmän kuin kommentaattori”
Lineker ei ollut mikään satunnainen urheilupersoona, joka siirtyi studioon selostelemaan. Hän oli legendojen legendojen jatkumo – maalintekijä vailla varoituksia, herrasmies kentällä, ääni kotikatsomoissa. Hän yhdisti pelikentän ja olohuoneen. Moderni Hermes, if you will – joka kuljetti jalkapallon sanomat jumalten nurmikolta meille tavallisille.
Hänen lähtönsä muistuttaa antiikin tragediaa. Traaginen ei siksi, että se olisi draamaa draaman vuoksi, vaan siksi että se paljastaa, miten korkealle olemme nostaneet tarinankertojamme – ja miten syvä pudotus voi olla, vaikka virhe olisi inhimillinen.
BBC:n pääjohtaja, Tim Davie, lausui BBC:n virallisen linjan lähes hovisensuroivan tyynesti:
”Gary on tunnustanut virheensä, ja olemme sopineet hänen vetäytyvän tämän kauden jälkeen.”
Kaikki tyylikästä. Mutta jokaisessa rivissä kaikui: menetämme jotain henkilökohtaista.
”Lähetyksiä, joissa oli kodin äänet”
Lineker kiitti yleisöään lämminhenkisesti, mutta sanoissa tuntui haikeus, kuin ihminen, joka tietää, ettei hän enää palaa samaan tilaan, missä oli pitkään kotonaan.
”Jalkapallo on ollut elämäni keskiössä kentällä ja studiossa. Olen ylpeä työstämme BBC:llä,” hän kirjoitti.
Ja niin mekin muistamme ne illat. Ne Match of the Day’t, joissa hänen kulmakarvansa nousi juuri ennen napakkaa analyysiä. Ne sanat, jotka kiskoivat meidät pelin pintaa syvemmälle. Hänessä oli jotain enemmän kuin pelkkiin tuloksiin keskittyvä juontaja. Hänessä oli tarinankertoja — yksi niistä harvoista, jotka voivat tehdä Brentfordin nollapelistä tunteikkaan kuin Homeroksen runoelman.
Kaikki eivät ehkä täysin ymmärrä sitä – mutta ne, jotka myöhäisillan lähetyksissä elivät hetki hetkeltä mukana, tietävät:
- jotain on kadonnut,
- jotain merkityksellistä,
- jotain ainutlaatuista.
”Sankarit, jotka kaatuvat omiin virheisiinsä”
Me elämme ajassa, jossa yksi väärä teko voi pyyhkäistä pois vuosikymmenten uran. Mutta ehkä se ei ole vain julmuutta – ehkä se on murroskohta. Tärkeä kysymys on:
- Voimmeko sallia virheen, jos sen jälkeen tulee aito vastuunotto?
- Onko kuva, vaikka tahattomasti loukkaava, tarpeeksi painava syy pudottaa kulttuurisesti merkittävä ääni pimentoon?
Linekerin kohtalo koskettaa juuri siksi, että hän on aidosti virheellinen — ja samalla osoitus siitä, ettei mikään asema ole pysyvä. Mutta samalla juuri tuo virheellisyys teki hänet meille merkitykselliseksi. Hän oli ihminen, ei ikoni marmorin sisältä.
”Studion valot himmenevät”
BBC:n studiot ovat nyt ehkä hiljaisemmat. Jonkun pölyisen laatikon uumenissa saattaa loikoa Linekerin vanha käsikirjoitus – kulunut ja taiteltu, mutta yhä täynnä elämää. Se muistuttaa siitä, miten suuria asioita voi syntyä ruudun toisellakin puolella.
Ja nyt kysymys kuuluu: kuka täyttää nuo kengät? Kuka uskaltaa ottaa mikrofonin, jonka paino tuntuu nykypäivänä tuhatkertaiselta? Kukapa tietää. Meidän tehtävämme on vain kuunnella – ja silloin tällöin muistaa.
Kun stadionin äänet hiljenevät, kun sade alkaa piiskata ruudun pintaa eikä kamerat enää käy, me ehkä yhä kuulemme sen äänen sisimmässämme:
”Match of the Day… alkaa nyt.”
Se ääni oli Gary Linekerin. Ja vaikka se olisi poistunut ruudulta, se ei katoa sydämestämme.
Sillä lopulta, tämä ei ole pelkkä hyvästit. Tämä on muistutus siitä, ettei sankari ole koskaan täydellinen — vaan juuri inhimillisyydessään, ehkä kaikkein rakastettavin.
