Rodrin legendaarinen paluu kentille — tarina kivusta, toivosta ja voitosta
Kirjoittanut: Aino-Liisa Korhonen
Julkaistu: 22.6.2025
Syksy 2024. Manchester City pelaa, aurinko alkaa kääntyä kohti talvea, ja yhtäkkiä kaikki pysähtyy – Rodri on nurmella. Ei mitään pientä. Polvi sanoo ”ei”, ja koko Etihad-stadion pidättää hengitystään.
Siitä hetkestä lähtien mikään ei ollut ennallaan. Kyse ei ollut vain yhdestä loukkaantumisesta, vaan jostain syvemmästä – säröstä, joka tuntui menevän pelaajan kehon läpi suoraan hänen sieluunsa. Rodri, tuo keskikentän kivijalka, kaatui, ja Cityn peli muuttui. Pep Guardiola sanoi sen yksinkertaisesti: ”Se oli surullinen päivä.” Mutta hänen katseensa kertoi enemmän – huolta, turhautumista, ehkä ripaus epäuskoakin.
Ja nyt, yhdeksän kuukautta myöhemmin, me olemme tässä. Seurajoukkueiden MM-turnaus kiehuu Yhdysvalloissa, ja jossain hikisessä kesäyössä katseet kääntyvät jälleen yhteen mieheen. Rodri ei ole vain palannut kentälle – hän on taistellut tiensä sinne takaisin.
Hän pelasi 30 minuuttia turnauksen avausottelussa Wydad Casablancaa vastaan. Se ei ollut täydellinen paluu – polvi ei vielä toimi kuin kulta-aikoina – mutta fanien sydämissä se sytytti kipinän.
- Kukaan ei odottanut superjuoksuja
- Kukaan ei odottanut täsmällistä syöttökonetta
- He odottivat vain merkkiä siitä, että hän on täällä taas
Ja sen he saivat.
Hänen askelluksensa oli varovaista, paikoin ehkä jopa kivuliasta, mutta siinä liikkeessä oli jotain pyhää. Ei tarvittu täydellistä pelikuntoa – riitti, että hän oli kentällä. Se oli kuin antiikin näytelmä, jossa haavoittunut sankari palaa takaisin – ei loistossaan, vaan kivun keskeltä.
Rodria nähtiin kentällä myös hetken verran Valioliigan siihenastisessa päätösottelussa Bournemouthia vastaan – seitsemän minuuttia. Se ei ollut paljon, mutta tarpeeksi sytyttämään jotain. Ne eivät olleet peliminuutteja – ne olivat muistutus. Että hän ei ollut valmis jäämään historian sivuille.
Nyt katseet kääntyvät kohti seuraavaa näytöstä Al Ainin yössä, kun City valmistautuu kohtaamaan uuden vastustajan yössä, joka pitää hereillä vain uskollisimmat.
Guardiola on suorasukainen:
Rodri ei ole vielä täysin valmis aloittamaan. Ehkä hän pelaa 20–30 minuuttia, jos kaikki menee hyvin.
Mutta jo se olisi jotain suurta.
”Meidän on suojeltava häntä,” Guardiola sanoo. Ja ehkä siinä lauseessa on enemmänkin – ei vain fyysistä varovaisuutta, vaan ymmärrys siitä, millainen henkinen taistelu Rodrin paluu on ollut.
Kaikki eivät nouse loukkaantamisen jälkeen. Moni hyytyy – fyysinen kunto voi olla yksi asia, mutta henkinen palautuminen on joskus vielä hankalampaa. Rodri ei valinnut helppoa tietä. Hän valitsi taistelun.
Ja juuri siksi me rakastamme tätä peliä. Ei pelkästään upeiden maalien tai kiiltäville pokaaleille kiipeävien kapteenien takia. Vaan niiden hetkien tähden, jolloin joku nousee kaikki odotukset ja kivun yli. Vain että voisi tehdä sen, mitä rakastaa – pelata.
Jalkapallo ei ole vain peli. Se on ihmisyyden peili. Se on taistelun, toivon ja päättäväisyyden tarina.
Kun Rodri ensi yönä – ehkä lyhyesti, ehkä vain vilaukselta – astuu kentälle, valot loistavat hänen ympärillään kuin temppeli. Ja vaikka hän pelaisi vain 25 minuuttia, me tiedämme tarkalleen, mitä ne minuutit merkitsevät.
Ne ovat enemmän kuin peliaikaa:
- Ne ovat todiste liikkeelle lähdöstä pysähdyksen jälkeen
- Ne ovat hidas, mutta varma nousu
- Ne ovat rohkeuden hetkiä
Paluut ovat harvoin sellaisia kuin elokuvissa. Ne ovat hitaita, epätäydellisiä ja usein tuskallisia. Mutta ne ovat aitoja. Ja joskus, juuri niiden rehellisyydessä, ne ovatkin suurimpia tarinoita.
Rodrin paluu ei ole pelkkä tilasto.
Se on muistutus. Että toisinaan, kun pelaaja tulee takaisin kentälle pyörivien ovien sijaan legendojen saattelemana, hän ei palaakaan vain pelaamaan uudelleen. Hän palaa muovaamaan uutta lukuansa jalkapallon kertomuksessa.
Ja nyt, siinä yhdessä kulmalipussa ehkä – ainakin toivomme niin – voimme nähdä Rodrin seisovan, katse ylös suunnattuna, enemmän kuin valmiina. Ei vain pelaamaan. Vaan jatkamaan tarinaansa.
Tarinaa siitä, kuinka ei palata kentälle. Palataan legendaksi.
