Luis Díaz jättää Anfieldin – jäähyväiset Liverpoolin liekehtivälle taiteilijalle

Jossain Kolumbian vuorilla, missä sumu halailee kalliota ja kotkan varjo viiltää auringonsädettä, syntyi poika, jonka elämä ei ollut koskaan tarkoitettu kulkemaan hiljaa. Luis Fernando Díaz Márquez ei ollut pelkkä jalkapalloilija syntyessään, vaan myrsky. Nyt tuo myrsky on hiljentynyt Anfieldillä, jättäen taakseen tunnelman, joka tuntuu enemmän jäähyväislaululta kuin siirtohuhulta. Hän on kertonut Liverpoolin seurajohdolle, että haluaa lähteä.

Ja kun joku kuten Díaz puhuu lähdöstä, se ei ole vain uutinen – se on isku suoraan sydämeen.

Tämä ei ole pelkkä rivien väliin jäänyt siirtospekulaatio tai hiljainen huhu kesäikkunan avautuessa. Tämä on melkein kuin tragedia, tai ehkä ennemmin – kaipaava balladi kesken jääneestä rakkaudesta. Díaz, kenttien runoilija ja räjähtävän kauneuden kehoitettu ilmentymä, on jättänyt Liverpoolille tiettävästi siirtopyynnön. Se, että hän haluaa siirtyä pois, on sellainen lause, joka tuntuu ensin epätodelliselta – kunnes sen kaiut painuvat syvälle.

Ei vain pelaaja, vaan taiteilija

Liverpool ei ole tietenkään valmis päästämään irti. Miten voisikaan? Díaz ei ole ollut vain pelaaja kentällä, vaan visionäärinen tanssija ruohomaton päällä – taideprojekti, jolla on nappikset.

Kun seura osti hänet tammikuussa 2022 Portosta 54 miljoonalla eurolla, hän herätti heti maan värien eloon Anfieldillä. Ja nyt, kun huhuttu siirtosumma kolkuttelee jo sadan miljoonan euron rajaa, kukaan ei puhu vielä rahasta – kaikki puhuvat siitä, mitä menetetään.

Kuka on kiinnostunut – ja voiko Liverpool vastata?

• Bayern München teki jo 67 miljoonan euron tarjouksen – Liverpool ei reagoinut.
• Barcelona on kiinnostunut, mutta sen taloustilanne on epävarma.

Mutta unohtakaamme hetkeksi ostajat. Kysymys kuuluu: Mitä Luis Díaz haluaa?

Hänen sopimuksensa ulottuu vuoteen 2027 saakka, mutta jatkoneuvottelut Liverpoolin kanssa ovat jääneet jäihin. Hän on nyt 28 – ikä, jolloin ammattilainen alkaa miettiä viimeisiä huippuvuosiaan. Vielä yksi huipennus, vielä yksi samppanjanousu suurille estradeille. Ehkä Anfield ei tunnu enää samalta kuin kaksi vuotta sitten, kun kaikki oli uutta ja valoisaa. Klopp lähti, joukkue uudistuu. Onko Díaz enää osa kansantarinaa?

Juuret Wayúu-kansassa

Díazin tarina ei ole se tavallinen koulutettujen akatemialaistarina. Hän nousi Barrancasin pölyisiltä kaduilta, ikivanhasta Wayúu-kansasta, jossa pallot syntyivät muovipusseista ja unelmat peltikattojen alta. Se matka ei ollut helppo, mutta se oli aito – ja juuri se teki Díazista sen, kenet me tänään tunnemme.

Unohtumattomat hetket Anfieldillä

Helmikuussa 2022 Díaz pelasi Carabao Cupin finaalissa Chelseaa vastaan. Hän ei tehnyt maalia. Hän ei syöttänyt yhtäkään. Mutta niitä hetkiä ei mitata tilastoilla. Hänen juoksunsa saivat stadionin pidättämään hengityksensä – hänen liikkeensä olivat runoutta, jota ei voinut kirjoittaa, vain tuntea. Hän muutti pelin rytmiä, kirjoitti sen kuin proosaa ruohon selkään.

Jäähyväisten kaiku

Siksi nyt, kun puhutaan hänen mahdollisesta lähdöstään, Anfieldin ilma tuntuu raskaalta. Klopp on jo mennyt, uusi aika on juuri alkamassa, ja Díazin mahdollinen poistuminen tuntuu kuin viimeinen sivu olisi jo käännetty kirjassa, josta olimme odottaneet vielä monta lukua.

Mutta ehkä juuri siksi hänen tarinansa jää elämään.

Vaikka hän lähtisikin – olipa määränpää sitten Bayern, Barcelona tai jokin paikka, jota emme vielä näe – Liverpool ei unohda. Täällä ymmärretään, mitä tarkoittaa jättää sielunsa kentälle. Ja Díaz teki sen jokaisessa juoksussaan, jokaisessa harhautuksessaan, jokaisessa askeleessa kohti kulmalippua, jossa hän näytti meille, ettei jalkapallon tarvitse aina olla tehokasta – joskus se voi olla kaunista.

Perintö punaisessa sydämessä

Luis Díaz ei ole Anfieldin historiaa vain siksi, että hän pelasi siellä. Hän jää stadionin tarinaan siksi, että hän toi kentälle jotain, mitä ei voi ostaa, eikä täysin koskaan selittääkään: kipinän, joka sytytti punaisen yleisön joka kerta tuleen.

Hän on tulen ja tuulen lapsi. Hän kulkee nyt eteenpäin. Mutta Anfieldillä, siellä missä tuuli kantaa laulua pitkin pääkatsomoa, joku poika potkaisee palloa ja kuiskaa: ”Mä haluan olla niin kuin Díaz.”

Ja sillä hetkellä – Díaz ei ole poistunut minnekään.