Jack Grealish etsii uutta nousua Evertonissa – tähtipelaajan mahdollisuus loistaa jälleen Valioliigassa

Ilta jalkapallostadionilla on kuin vanha näytös, jonka jokainen osa on vuosien saatossa hioutunut täydelliseksi. Valot syttyvät, katsomo kohisee, ja keskellä kenttää astuu esiin pelaaja, joka saa kaiken pysähtymään hetkeksi. Jack Grealish on ollut se mies – liukumassa puolustajien väleistä, hipelöimässä palloa kuin se olisi haurain kristalli, ja syöttämässä silmät kiiluen pallon sinne, minne kukaan muu ei ollut vielä ehtinyt katsoa.

Mutta viime kaudella Manchester Cityssä nuo ilot jäivät vähiin. Liian vähiin.

Kun sankari jää rivimieheksi

Kolme vuotta sitten Grealishin siirto Cityyn oli jättiläistarina jo syntyessään. Aston Villan kapteeni, rakastettu kasvatti, oli valmis maailmanmestareiden riveihin. Hänestä maksettiin tähtisumma, ja odotukset lähetettiin suoraan pilvien yläpuolelle.

Kaikki näytti valmiilta uudelle luvulle, mutta jalkapallo on arvaamaton romaani – eikä jokainen sen sivu kirjoitu sankarin ehdoilla. Kun Kevin De Bruyne sävelsi peliä ja Erling Haaland murskasi maaliennätyksiä, Grealish alkoi jäädä taka-alalle. Hänen roolinsa kentällä muuttui pienemmäksi, melkein kuin olisi jäänyt varjoon suuren näyttämön kulisseissa.

Tilasto kertoo karun tarinan: vain yksi Valioliiga-maali viime kaudella, Leicesteriä vastaan huhtikuussa. Kaunis osuma, kyllä – mutta enemmän yksittäinen välähdys kuin loputon ilotulitus.

Huhut lämpimästä Etelästä – ja kutsu pohjoiseen

Kun kausi päättyi, siirtohuhut lähtivät liikkeelle. Napoli vilkuili Italiaan päin ja näki Grealishissa jotakin vanhaa tuttua – tyylin, pelisilmän ja viehätyksen, jolla hän nuorempana kaatoi puolustuksia kuin korttitaloja.

Mutta Vesuviuksen varjo jäi kauas. Sen sijaan katse kääntyi Merseysiden rantakaupunkiin, paikkaan jossa jalkapallo on enemmän uskonto kuin harrastus. Everton – se sininen sydän, joka sykkii kovaa työläisten rytmiä – halusi Grealishin.

City oli valmis myymään, Everton halusi lainata. Ei pysyvää avioliittoa, vaan vuoden mittainen liitto: Grealish saisi uuden lavan, Everton pelaajan, jolla on hinku todistaa koko jalkapallomaailma vääräksi. Se kuulosti diililtä, joka voi muuttaa molempien tarinaa.

Lääkärintarkastus ja uusi mahdollisuus

Tämän viikon maanantaina Grealish asteli lääkärintarkastukseen. Ulkopuolella kamerat räpsyivät, sisällä huoneessa vallitsi hiljaisuus, jossa oli enemmän latausta kuin moni otteluilta pystyy tarjoamaan. Siinä hetkessä mennyt jäi hetkeksi taakse, ja avautui mahdollisuus aloittaa alusta – uusi kaupunki, uudet värit, uusi yleisö.

Evertonin paita ei ole mikä tahansa pelipaita. Sen alla on Goodison Parkin vuosikymmenet – kovien taklausten ääni, Duncan Fergusonin vimma, Tim Cahillin puskumaalit lisäajalla. Ja aina siellä on ollut se ikuinen varjo – Liverpoolin punainen naapuri. Evertonissa jokainen uusi pelaaja tuntee kannattajien katseet ja kuulee laulut, jotka toivovat uutta sankaria.

Tämä ei ole vain siirto – tämä on lunastusmatka

Grealishin kohdalla kyse ei ole pelkästä rotaatiosta tai syvyyden lisäämisestä. Kyse on tarinasta miehestä, joka on ollut kirkkaiden valojen keskipisteessä ja tuntenut sen jälkeen tiputuksen kylmän viillon. Nyt edessä on risteys: yhdellä tiellä on paluu huipulle, toisella uhkana on vajota unohduksiin.

Evertonin fanit eivät ole naiiveja. He tietävät, että palkkakuitti ei takaa sitoutumista. He odottavat sykettä, yritystä, ja sitä, että Grealish näyttää jokaisessa ottelussa pelaavansa elämänsä viimeistä peliä. Se on ainoa tapa voittaa heidän sydämensä toden teolla.

Sopeutuuko runoilija sotilaan rooliin?

Sean Dyche, Evertonin manageri, on mies, joka rakentaa joukkueensa kovuudella, kurinalaisuudella ja fyysisyydellä. Se on maailma, joka voi tuntua vieraalta pelaajalle, jonka peli perustuu enemmän tanssiin kuin taisteluun.

Mutta jos Dyche ja Grealish löytävät yhteisen rytmin, tulos voi olla kiehtova.

• Everton saisi pelaajan, joka voi kosketuksellaan muuttaa ottelun suunnan
• Grealish saisi todistaa olevansa muutakin kuin korulause kotimaan mediassa

Vielä ehtii

29-vuotiaalla Grealishilla on edelleen aikaa. Jos keho pysyy kunnossa ja motivaatio on kohdillaan, isot vuodet voivat jatkua pitkälle kolmekymppiseksi. Uralle mahtuu jo kirkkauden hetkiä – EM-kisojen säihkettä, Valioliigan pokaaleja – mutta myös pitkiä suvantovaiheita.

Evertonille hän on lupaus – ehkä myös riski. Grealishille tämä on varoituskello, joka soi kovempaa kuin koskaan: nyt on hetki näyttää, ettei hän ole eilispäivän tähti, vaan edelleen huomisen tekijä.

Ja kun Goodison Park ensi kerran laulaa ja sinivalkoiset liput heiluvat tuulessa, Jack Grealish tietää. Tämä ei ole vain uusi ottelu. Tämä on mahdollisuus kirjoittaa elämänsä tärkein luku. Jos tarina onnistuu, se ei ole vain Evertonin voitto. Se on myös jalkapallon romantikkojen voitto – niille, jotka yhä uskovat, että jokainen voi löytää tiensä takaisin valoon.