Cristian Romero johtaa Tottenhamia historiallisessa UEFA Super Cup taistelussa PSGtä vastaan

Lontoo hengittää tänään raskaammin. Se ei ole sateen tihku eikä myrskyn salaperäinen varoitus, vaan toisenlainen sähkö — sellainen, jonka tuntee jo matkalla stadionille, pubien ikkunoiden läpi ja ihmisten kasvoilta. Se on jalkapallon odotus. Sevilla odottaa, UEFA Super Cup odottaa. Tottenham Hotspur seisoo hetken kynnyksellä, ja sen joukot valmistautuvat kohtaamaan jättiläisen, Paris Saint-Germainin. Mutta tämän illan tarinassa on toinen, syvempi juonne: tämä on hetki, jolloin yksi mies astuu lopullisesti esiin. Cristian Gabriel Romero, Argentiinan raudanluja puolustaja, kantaa ensimmäistä kertaa pysyvänä joukkueen johtajana kapteeninnauhaa.

Romero ei ole kepeiden kliseiden kapteeni. Hän ei poseeraa hymyillen kameroille. Hänessä on enemmän miekkaa kuin samettia, enemmän liekkiä kuin silkkihansikkaita. Hänen katseensa on tarkkailla kuin sotapäällikön — hän ei vain näe kenttää, vaan lukee sen kuin antiikin kartan, jossa jokainen nurmen uurre kertoo salaisuuden tai varoituksen. Tänään, kun liljapaita istuu hänen harteillaan ja stadionin kohina kuplii ilmassa, Romero tietää, ettei kanna pelkkää pellavakaistaletta käsivarressaan. Hän kantaa Tottenhamin kunnian.

Pitkä tie soturiksi

Neljä vuotta sitten Romero saapui pohjoiseen Lontooseen. Hän oli silloin hyvä, mutta ei vielä legenda. Tottenham oli hauras — kaunis, mutta haavoittuva. Vahva, mutta säröillä. Romero toi mukanaan jotakin muuta kuin tilastollista osaamista: hän toi eteläamerikkalaisen tulen. Jokainen taklaus oli kuin huuto ilmoille, että tästä portista ei mennä. Jokainen pääpallo oli kuin pieni voitto, joka rakennettiin sydämellä, ei pelkällä fysiikalla.

Hän ei etsinyt johtajuutta. Hän eli kentällä niin, että se lopulta löysi hänet. Romero nousi, kun toiset väsyivät. Hän ei taipunut, kun muut hyväksyivät tappion. Hän taisteli kuin gladiaattori, ei yleisön aplodien tähden vaan siksi, ettei hänen sisimpänsä tuntenut muuta vaihtoehtoa.

Viime kevään Eurooppa-liigan voitossa, kun Son Heung-min kohotti pokaalin Sevillan yöhön, Romero seisoi vieressä. Se oli kirkkain hetki — ja samaan aikaan lupaus, jonka hän teki itselleen. Hän halusi olla se, joka nostaa seuraavan. Nyt, kun Son on siirtynyt MLS:n pelikentille, Tottenhamin manageri Thomas Frank on ojentanut nauhan Romerolle kuin miekka uudelle komentajalle.

Valinta, joka kertoo kaiken

Thomas Frank sanoi sen yksinkertaisesti:

Kapteeniksi ei valita vain parasta pelaajaa – valitaan hänet, jota muut seuraavat myrskyssäkin.

Romero on juuri se mies — puolustuksen kivimuuri, joka imee iskut, ja jonka ympärillä muut uskaltavat pelata vapaana. Tämä nimitettiin juuri tänään, ennen kohtaamista, joka on kuin gladiaattorien kaksintaistelu maailman kirkkaimmassa areenassa. Se ei voi olla sattumaa. Se on kohtalon hetki.

PSG – Troijan armeija

Super Cupin luonne on yksinkertainen mutta jylhä: se on hetki, jolloin voittajat kohtaavat voittajan. Mestareiden liigan hallitsija vastaan Eurooppa-liigan soturi. PSG marssii Sevillaan kuin Troijan muurien eteen, täynnä tähtiä, joiden nimet syttyvät yötaivaalle kaikissa maailman kaupungeissa:

• Mbappé
• Hakimi
• Donnarumma

He ovat tottuneet voittamaan. Heidän pelissään on kaikkea: hienostuneisuutta ja raakaa voimaa.

Mutta Tottenhamilla on jokin toinen ase: sydän, joka on karaistunut tappioissa ja nousuissa, kylmissä vierasilloissa ja trillerimäisissä voitoissa. Heidän joukkueensa ei ole syntynyt luksuksesta, vaan tarinoista, joissa veri ja kyynel ovat aina mukana.

Paino, joka voi kantaa kauas

Kapteeninnauha on kaistale, joka painaa enemmän kuin näyttää. Son kantoi sitä lempeyden ja hienotunteisuuden symbolina. Romero kantaa sitä eri tavoin — hän on puolustuksen kova ydin ja psykologinen kilpi. Hän puhuu silloin, kun on tarve, ja silloin sanat osuvat kuin tarkasti suunnatut nuolet.

Romero sanoi itse:

Saavuin tänne neljä vuotta sitten vain yksi asia silmissäni – halu kirjoittaa nimeni tämän seuran historiaan ja voittaa pokaali. Sen olen saavuttanut. Nyt teen kaikkeni, että tuo hetki voisi tapahtua uudelleen.

Kun illan portit avautuvat

Kohta kentän ovet avautuvat, stadionin valot viiltävät iltaan, ja joukkojen kärjessä kävelee uusi kapteeni. Huutojen seinä kaatuu heidän ylleen. Romero ei vilkaise katsomoa, hänen silmänsä etsivät vastustajan riveistä heikoimman kohdan, aivan kuin komentaja katselisi vihollisleiriä juuri ennen hyökkäystä.

Samaan aikaan Lontoossa pubien lattiat tärisevät jalkojen polkiessa tahtia. Tuhannet ja taas tuhannet Spurs-fanit ympäri maailmaa pitävät hengitystään. He tietävät, että tänään heidän joukkueensa kohtaa esteen, joka näyttää liian suurelta — mutta he tietävät myös, kuka seisoo sen edessä: Cristian Romero, mies joka ei tunne pelkoa.

Ilta, jolloin tarinoita kirjoitetaan

Tämä ottelu voi päättyä juhliin tai hiljaiseen pettymykseen. Mutta totuus on, että tänä yönä Tottenhamin tarinaan kirjoitetaan uusi luku. Ja sen ensimmäinen virke kuuluu:

Kun kapteeni Romero astui esiin stadionin valoon, maailma näki Tottenhamin uudessa valossa — ja tiesi, ettei mikään olisi enää aivan ennallaan.