Martin Ødegaardin hiljainen syksy ja Arsenalin odotus – kapteenin poissaolo muuttaa koko joukkueen rytmin

Kirjoittanut: Iiris Kivikoski
Julkaistu: 17.10.2025

Martin Ødegaardin hiljainen syksy – kun kapteeni kaatuu ja aika pysähtyy

Lontoon sateen alla Arsenal elää oudossa rytmissä. Jotain tärkeää puuttuu, vaikka kone käy edelleen. Se jokin on Martin Ødegaard – mies, joka on viime vuodet ollut joukkueen sydän, suunnannäyttäjä ja hiljainen voima keskellä kuhisevaa Emirates‑areenaa. Nyt hän on poissa, ja Mikel Artetan kasvoista näkee sen: pienen, piilotetun tuskan, jota vain perfektionisti tuntee, kun palapelin tärkein pala on hetkeksi kadonnut.

“Kyse on viikoista,” Arteta sanoi lehdistölle. Yksinkertainen lause, mutta jalkapalloilijalle viikot voivat tuntua iäisyydeltä.

Ødegaardin polvi petti. Vamma sinänsä ei ole dramaattinen, mutta sen myötä tulee hiljainen ajanjakso – sellainen, joka pakottaa pysähtymään. Ja juuri pysähtyminen on asia, jota tämän päivän jalkapallossa harvoin tapahtuu.

Hetki ilman kapteenia

Ødegaard ei koskaan ollut näyttävä kapteeni. Hän ei karju, ei vaadi huomiota, vaan hallitsee peliä kuten runoilija hallitsee rytmiä – tarkasti, hiljaisesti, varmoin vedoin. Kun hän puuttuu, kenttä tuntuu erilaiselta. Arsenal on syksyn otteluissaan muistuttanut orkesteria, jolta puuttuu kapellimestari.

Declan Rice hoitaa rautaisella otteella omaa tonttiaan, Emile Smith Rowe yrittää löytää jaloistaan saman vapauden kuin ennen, ja Gabriel Jesusin into ja liike täyttävät tyhjyyttä, jota ei voi täyttää vain juoksuaskeleilla.

Ødegaardin peli perustui tunteeseen – siihen näkymättömään rytmiin, jota ei voi korvata millään.

Artetan toivo ja tuska

Kun Arteta toistaa tutun “viikoista on kyse” -mantransa, se ei ole pelkkä lääkärin raporttiin perustuva toteamus. Siinä kuuluu toivo ja ehkä vähän taikauskoakin. Kukaan Arsenalissa ei kuitenkaan pysy paikallaan. Kuntoutus on käynnissä, pienet edistysaskeleet huomataan ja jaetaan hiljaisesti: kipu katoaa, juoksu onnistuu, pallo tottelee taas.

Mutta samalla seura elää välitilassa. Kuinka pelata ilman sieluaan? Kuinka pitää pelin syke elossa, kun sen sydän on poissa?

Aika venyy

Arsenalin jokainen ottelu Ødegaardin poissaolon aikana tuntuu pidemmältä kuin tavallisesti. Viikot todella venyvät. Kun Fulham saapuu lauantaina Emiratesille, pelaajat marssivat kentälle määrätietoisina, mutta rivissä on tyhjä paikka. Stadionilla laulu nousee, kamerat poimivat Ødegaardin katsomosta siviilivaatteissa.

Hän hymyilee hiljaa, sellaisella tavalla, joka kertoo enemmän kuin sanat. Hän on yhä joukkueensa kapteeni – myös sivurajalta. Arsenal‑kannattajille hän on symboli. Ei vain pelaaja, vaan uuden aikakauden kasvot, jotka muistuttavat nöyryydestä ja kunnian tavoittelusta.

Pohjoisen pojan valo

Ehkä Ødegaardin mieli harhailee välillä Norjaan, vuonojen ja kylmien rantojen maisemiin. Siellä hän oppi, että valo voi olla sekä hauras että sinnikäs. Hänessä on aina ollut pohjoista kirkkautta ja kurinalaisuutta, mutta myös pehmeyttä – kykyä nähdä kauneus yksityiskohdissa.

Nyt se valo on hetkeksi hiipunut, mutta se ei ole sammunut. Tämä on vain välivaihe, pimeä kausi ennen seuraavaa auringonnousua.

Ja suomalaiselle tarinan rytmi on tuttu: ensin pitkä, hiljainen aika, sitten valo palaa. Ødegaardin vamma on vain eräs luku hänen omassa sankaritarinassaan. Jalkapalloilijan mytologiassa nämä hetket ovat välttämättömiä – ilman koettelemuksia ei ole paluuta, joka jäisi mieleen.

Joukkue jatkaa, kapteenia odotetaan

Arsenal pelaa eteenpäin, sijoitustaulukko elää, ja kannattajien tunteet vuorottelevat toivosta epäilyyn. Silti jokainen peli on myös testi: pystyykö tämä joukkue kasvamaan ilman omaa johtajaansa? Ehkä juuri tässä on mahdollisuus – oppia selviytymään ja kehittymään niin, että kun Ødegaard palaa, hän palaa vahvempaan joukkueeseen kuin sen, jonka jätti hetkeksi taakseen.

Ehkä silloin Artetan orkesteri löytää uuden, täydemmän soinnin.

Hiljaisuuden arvo

Jalkapallossa puhutaan usein vain tuloksista – voitoista, tappioista, maalieroista. Mutta Ødegaardin tarina muistuttaa, että hiljaisuudestakin löytyy johtajuutta. Salilla, kuntoutushuoneessa, hikisissä aamuissa kapteeni rakentaa itseään uudelleen. Jokainen liike, jokainen päivä on lupaus: tästä noustaan vielä.

Kun hän palaa

Sitten koittaa se ilta. Ehkä marraskuun kostea pimeys kietoo Emiratesin ympärilleen, ehkä yleisö humisee kuin meri. Kun Ødegaard astuu kentälle, pallon ensimmäinen kosketus tuntuu tutulta, täydelliseltä. Mutta hänen katseensa – siinä on jotain uutta. Hän on nähnyt tauon tuoman haurauden, oppinut jotain ihmisyydestä sen kaiken keskellä.

Ja siinä hetkessä, kun hän nostaa kätensä yleisölle, jokainen ymmärtää: tämä ei ollut vain toipuminen vammasta. Tämä oli osa suurempaa tarinaa.

Tarinaa kapteenista, joka pysähtyi – ja sitten jatkoi eteenpäin.

Iiris Kivikoski kirjoittaa jalkapallosta kuin elämästä – koska joskus kentällä pelataan paljon enemmän kuin 90 minuuttia.