Tuchelin Englanti-debyytti: Voitto, mutta vielä paljon hiottavaa

Lontoon ilta oli viileä, mutta Wembleyn tunnelma latautunut. Thomas Tuchel astui ensimmäistä kertaa Englannin maajoukkueen päävalmentajana kentän laidalle, tumma päällystakki yllään, katse tarkkana kuin sotapäälliköllä, joka arvioi vasta muotoutuvaa armeijaansa. Hän on perfektionisti, mies, joka vaatii paljon – ja on tottunut saamaan tuloksia.

Ensimmäinen ottelu toi voiton. Englanti kaatoi Albanian 2–0, ja paperilla se näyttää selkeältä lukemalta. Mutta jalkapallo ei ole pelkkää numerodataa. Totuus piilee rivien välissä, kehonkielessä, hetkissä, jotka kertovat enemmän kuin pelkkä tulostaulu.

Lewis-Skellyn ilta – ja Tuchelin tyytymättömyys

Yksi näistä hetkistä kuului Myles Lewis-Skellylle. Vasta 18-vuotias Arsenalin lupaus teki historiaa, kun hänestä tuli kaikkien aikojen nuorin Englannin maajoukkueessa maalinteossa onnistunut pelaaja. Se ei ollut pelkkä maali – se oli nuoren pelaajan ensimmäinen luku tarinassa, jonka päättymistä kukaan ei vielä voi ennustaa. Wembleyn valot loistivat hänen yllään ehkä kirkkaampina kuin kenellekään muulle sillä kentällä.

Mutta Tuchel ei ole mies, joka sokaistuu yksittäisestä onnistumisesta. Hän näki jotain muutakin.

”Emme olleet tarpeeksi kurinalaisia. Meiltä puuttui muodon pitäminen, ja liikaa pelaajia yritti ratkaista tilanteita yksin,” hän sanoi ottelun jälkeen, sanat terävinä, mutta harkittuina.

Hänen joukkuefilosofiansa nojaa tarkkuuteen ja järjestykseen. Hän haluaa, että pelaajat tietävät tarkalleen, missä heidän kuuluu olla ja milloin. Tässä Englanti ei vielä ollut hänen vaatimallaan tasolla. Kentän tasapaino rakoili, ja hyökkääjät epäröivät liikaa viimeisellä kolmanneksella.

”Meidän pitää ottaa enemmän riskejä. Liian moni ratkaiseva syöttö jäi puuttumaan. Haluan nähdä rohkeutta, nostoja linjan taakse.”

Englannin peli muistutti hienosti harjoiteltua esitystä ilman todellista loppuhuipennusta. Näyttelijät liikkuivat lavalla kauniisti, mutta suuri kliimaksi jäi tulematta.

Missä olivat Rashford ja Foden?

Kun puhutaan pelin sankareista, on puhuttava myös niistä, joilta odotettiin enemmän. Marcus Rashford ja Phil Foden – kaksi tähteä, joiden pitäisi olla Englannin hyökkäyspelin sykkivä sydän.

Rashford on ollut suurten hetkien mies. Hänen nousunsa jalkapallomaailman huipulle on täynnä unohtumattomia hetkiä ja tärkeitä maaleja. Mutta Albaniaa vastaan hän oli kuin varjo itsestään. Hänen pelissään ei ollut tuttua leikkaavuutta, nopeita syöksyjä, sitä kipinää, joka tekee hänestä niin vaarallisen.

Foden taas, Manchester Cityn virtuoosi, jonka jalassa pallosta syntyy taidetta, jäi vaille tavanomaista loistoaan. Tuchel ei peitellyt pettymystä.

”Näiltä pelipaikoilta odotamme paljon enemmän. Meidän pitää nähdä haastamista, aggressiivisia juoksuja boksiin ja peloton asenne,” hän totesi painokkaasti.

Hänen viestinsä oli selvä: tämä ei vielä riitä. Joukkuetta on kehitettävä, ja tähtipelaajien on noustava sille tasolle, missä heidän kuuluu olla.

Katse kohti Latviaa – ja seuraavaa askelta

Maanantaina Englanti kohtaa Latvian. Paperilla ottelu näyttää rutiinilta, mutta Tuchelille se on paljon enemmän kuin vain seuraava peli. Se on mahdollisuus.

• Mahdollisuus Rashfordille näyttää, että Wembleyn ilta oli vain huono hetki.
• Mahdollisuus Fodenille todistaa, miksi hän on yksi maailman taitavimmista keskikenttäpelaajista.
• Mahdollisuus koko joukkueelle osoittaa, että Tuchelin analyysin jälkeen on nähtävissä selviä muutoksia.

Jalkapallo on jatkuvaa hioa, toistoa ja kehittymistä. Wembleyn esitys ei ollut täydellinen – eikä sen tarvinnut olla. Täydellisyys ei synny hetkessä. Se rakentuu virheistä, niistä opitusta ja siitä, kuinka paljon joukkue on valmis menemään eteenpäin.

Tuchel tietää tämän. Ja nyt koko Englanti odottaa, milloin tämä uusi tarina todella syttyy liekkeihin.