Oliver Antman hurmaa Hollannissa taianomaisilla esityksillään ja johdattaa Go Ahead Eaglesin cup-unelmaan

Deventer, tuo pieni hollantilaiskaupunki, on tottunut kevätviimaan ja roiskahtavaan olueen stadionilla. Mutta eräs sunnuntai-ilta tuossa kaupungissa muuttui hiljalleen satukirjan sivuksi – sellaiseksi, jota jalkapallofanit tulevat selaamaan vielä vuosien päästä. Eikä se johtunut säästä, tai edes ottelun lopputuloksesta. Syynä oli suomalainen pelaaja, joka ei enää vain pelaa jalkapalloa. Hän kertoo sen avulla tarinaa. Hänen nimensä on Oliver Antman.

Ottelu, josta tuli hetki historiassa

Ottelu Go Ahead Eaglesin ja FC Utrechtin välillä alkoi kuten tavallisesti – rytmikkäästi, hieman hermostuneesti, mutta ilman suuria yllätyksiä. Sitten tuli hetki. Sitten tuli Antman.

Kun pelikello näytti 26. minuuttia, kentän pinta alkoi höyrytä iltavalossa, ja stadion hiljeni aivan kuin aavistellen, että nyt tapahtuu jotain. Antman seisoi sivurajalla, selkä hieman kyyryssä, katse viileänä kuin helmikuinen järvi. Sitten hän lähti liikkeelle. Syöksyi sisään kenttään kuin myrskylintu siivillään tuulen sävy.

Yhdellä kosketuksella hän sekoitti kentän painopisteen — kuin vetäisi maton jalkojen alta koko puolustukselta. Toisella hän antoi pallon norjalaiselle hyökkääjälle Victor Edvardsenille: sellaisella ajoituksella ja tarkkuudella, että koko kotistadion hullaantui. Maali. 1–0.

Mutta Antman ei tuulettanut riehakkaasti. Hänen kehossaan oli hiljaisuus, joka sanoi: “Tämä ei ollut onni. Tämä oli osa suunnitelmaa.”

Hetkiä, ei sattumia

Kolme minuuttia myöhemmin – juuri kun yleisö oli palannut istumaan ja oluet taas kiehuneet muovituopeihinsa – Antman iski uudelleen. Tällä kertaa hän nappasi pallon rangaistusalueen kaarella.

Siinä missä moni muu olisi epäröinyt, jäätynyt – suomalainen vain hymyili pikkiriikkisesti sisäänpäin. Sitten hän harhautti puolustajan mukaansa, nappasi itselleen tilaa joka ei ollut siellä hetkeä aikaisemmin, ja tarjoili pallon Mathis Suraylle niin pehmeästi, että se näytti enemmän tanssilta kuin syötöltä. Maali. 2–0.

Vieläkään ei isoja eleitä. Vain pieni nyökkäys ja kävely takaisin keskikentälle. Kun muut juhlivat, Antman oli jo siirtynyt seuraavaan säkeistöön siinä sinfoniassa, jota hän kirjoittaa kentällä.

Tilastot ja taika eivät kerro kaikkea

Olisi helppo selittää nämä hetket vain tilastoilla –

• kuusi maalia
• neljätoista maalisyöttöä
• Eredivisien syöttökuningas

Mutta se olisi kuin yrittäisi kuvata tähdenlennon ihmeen pelkällä koordinaatilla.

Se, mitä Antman tekee pallottomana, ei näy numeroissa. Se näkyy rytmissä. Hän aistii kentän virran kuin säveltäjä, joka ei vain lue nuotteja, vaan hengittää niitä. Go Ahead Eagles ei ole enää pelkkä keskikastin seura – se on nyt cup-finalisti, ja pitkälti siksi, että kentällä on mies, joka näkee enemmän kuin seuraava syöttö.

“Oliver ei pelaa vastustajaa vastaan, hän pelaa aikaa vastaan,” sanoi valmentaja René Hake ottelun jälkeen. “Hän on kuin muusikko, joka tietää tarkalleen, milloin tauko on tärkeämpi kuin ääni. Hän on poikkeus.”

Tuleva finaali – Antmanin näyttämö

Ensi viikonloppuna Eagles kohtaa NAC:n, mutta todellinen odotus suuntaa jo pidemmälle – Hollannin Cupin finaaliin. Vastassa on AZ Alkmaar, joukkue, joka on tottunut isoihin otteluihin.

Ja jotenkin tuntuu, että juuri sen hetken Antman on nähnyt jo unissaan. Hän, joka ottaa pallon kentän kulmalla selkä maaliin päin, antaa sen pudota rinnalleen kuin vanha lupaus – ja seuraavassa hetkessä, kääntyy ja syöttää niin viisaasti, että koko stadion jää hetkeksi hiljaiseksi ennen kuin räjähtää.

Tuo ottelu Deventerissä päättyi lopulta tasapeliin, 2–2. Se oli hyvä tulos, ehkä jopa ansaittu. Mutta jos kysyt meiltä, kyse ei ollut tuloksesta. Kyse oli tarinasta. Ja sen kirjoitti Oliver Antman – suomalainen, joka ei vain seuraa peliä, vaan tanssii sen ytimessä.

Yksi ottelu kerrallaan, hän ei vain pelaa legendaksi. Hän elää sitä jo nyt.

— Elina Saarela

“He jotka leikkaavat tuuleen, leikkaavat myös ajan.” – hollantilainen vanha sanonta, ja ehkä nyt myös Antmanin ikuinen motto.