Phil Foden ja Manchesterin derby tragediana – Kun fanien sanat rikkoivat ihmisyydelle asetetun rajan
Kirjoittanut: Aino Surunen
Erikoistoimittaja | Jalkapallon tarinankertoja
Tragedia keskellä derbyä
Sunnuntai-iltapäivän derby Manchesterissa oli kaikkea muuta kuin tavallinen peli. Se oli enemmän kuin vain kaksi joukkuetta – punainen ja sininen – ottamassa mittaa toisistaan. Se oli taistelua, intohimoa, kaupungin jakautumista kuin vanhassa draamassa. Ja silti, keskellä kaikkea urheiludraamaa, tapahtui jotain, joka pyyhki pois sen, mitä yleensä jalkapallossa juhlimme: kunnioituksen, ylpeyden ja arvokkuuden.
Ottelu ei jäänyt mieleen maaleista – niitä ei nähty lainkaan. Eikä se jäänyt mieleen taktisista mestariteoista tai stadionin kollektiivisesta ilosta. Old Trafford sai todistaa jotakin muuta – ihmisyyden varjoisia nurkkia, joita ei haluaisi nähdä missään, saati sitten jalkapallokentällä.
Sanat voivat satuttaa enemmän kuin taklaukset
Phil Foden, nuori ja taitava pelaaja Manchester Citystä, joutui kohtaamaan jotakin pahempaa kuin kova prässi tai kärkiliukutaklaus. Hän kohtasi sanat – ja joskus sanat voivat olla terävimmät aseet.
Katsomosta kuului huutoja ja lauluja, jotka ylittivät perinteisen derbyn rajan. BBC:n ja Daily Mailin mukaan osa Manchester Unitedin kannattajista käytti Fodenin äidistä halventavaa kieltä. Termi ”sl*g” – rumasana, jolla pyrittiin loukkaamaan ja halveksimaan – kuului useamman kerran.
Fodenin vastaus ei ollut aggressiivinen. Se oli hiljainen, sarkastinen taputus katsomoon päin. Ele, joka sanoi enemmän kuin tuhat sanaa: ”Tässäkö me nyt olemme?”
Valmentaja puhuu pettymyksestä
Pep Guardiola toi tilanteeseen rauhallisen mutta painokkaan äänen lehdistötilaisuudessa:
- ”Kyse ei ole enää pelistä – kyse on ihmisyydestä.”
- ”Se mikä tapahtui, osoittaa tyylitajun ja kunnian puutetta.”
- ”Heidän pitäisi hävetä.”
Guardiolan sanat eivät olleet vain suojaava kilpi Fodenille. Ne viestivät laajemmin siitä, että jalkapallokulttuuri on joiltain osin menossa väärään suuntaan – kohti halveksuntaa ja vahingoittavaa fanitoimintaa.
Missä kulkee raja?
Kaikki tietävät: jalkapallo on enemmän kuin peli. Se on identiteetti, tunteet ja yhteisöllisyys. Mutta kentän lisäksi myös katsomolla on sääntönsä. Ei virallisia ehkä – mutta inhimillisiä, ihmisyyden sääntöjä.
- Toisia ei loukata perhesiteiden kautta.
- Vastustajaa kunnioitetaan, vaikka ei pidetä.
- Fanit eivät saa unohtaa: pelaajat ovat ihmisiä.
Ottelu päättyi 0–0, mutta sydämissä tulos oli toisella tavalla epätasapainoinen. Jotakin menetettiin. Ei pistettä – vaan palanen ihmisarvoa.
Unohtamaton hetki
Sir Neville Cardus, vanhan ajan urheilukriitikko, kirjoitti aikanaan:
”Peli sisältää enemmän taidetta kuin taktiikkaa, ja enemmän ihmisyyttä kuin sääntöjä.”
Tuona iltapäivänä ihmisyys unohtui. Laulut, joita ehkä ei tarkoitettu niin loukkaaviksi – silti satuttivat. Ja se satuttaminen ei ollut oikeutettua. Olipa kyse intohimosta tai typeryydestä, rajat ylitettiin.
Missä oli katarsis?
Antiikin tragedioissa katsoja koki puhdistumisen – katarsiksen. Tässä näytelmässä sitä ei ollut. Kukaan ei voittanut. Käveltiin pois kentältä nollatuloksin – ja sydämissä tappiolla.
Valita voi aina uudelleen
Uusi kierros käynnistyy, lehdet kirjoittavat taas siirroista ja pisteistä. Mutta tämä hetki – se hetki, kun Foden katsoi katsomoon – jää elämään. Se jää muistutukseksi, että laulun voi aina valita uudelleen.
Laulakaa peliä. Laulakaa elämää. Älkää huutako äideistä. Ne, jotka kasvattivat urheilijamme, ansaitsevat kunniaa, ei häpeää.
Joskus yksi hetki kertoo enemmän kuin koko ottelu. Tämä hetki jäi sydämeen. Eikä sitä merkitä lehdistön tulospalkeissa – vaan lähimmäisen katseessa.
