Kaan Kairinen kirjoittaa historiaa – sadas ottelu Sparta Prahassa kruunasi suomalaisen nousun huipulle

Kuvittele tämä: keväinen ilta Prahassa, ilma täynnä jännitettä ja hämärä laskeutumassa kuin verho näyttämölle. Ei ole vain tavallinen keskiviikko – kenttä ei ole enää ruohomatto ja rajaviivat. Tänään se on lava, jossa tahto ja kohtalo ottavat mittaa toisistaan. Ja niiden välissä – keskellä kaikkea – seisoo Kaan Kairinen. Suomalainen keskikenttäpelaaja, joka hiljaisesti mutta päättäväisesti on kirjoittanut tarinaa, jota ei voi ohittaa yhdellä vilkaisulla tulostaulukkoon. Nyt hän on täällä, AC Sparta Prahan punaisessa paidassa, pelaamassa satatta kilpailullista otteluaan. Sata on enemmän kuin luku. Se on todiste matkasta.

Mutta tämä ei ole vain tarina pelattujen otteluiden määrästä, vaan matka siitä, millaista on kasvaa jalkapalloilijaksi maassa, jossa kaikki tiet eivät vielä vie Euroopan parrasvaloihin. Kaanin tarina alkaa Turusta, jatkuu Norjan sumuisilla kentillä ja päättyy – tai oikeammin, saapuu jatkettavaksi – Prahan punaisiin riveihin. Tässä kudelmassa on kylmyyttä ja kauneutta, taukoja ja töitä, mutta ennen kaikkea tahtoa.

Alkusoitto ennen ilotulitusta

Keskiviikon peli oli kuin huolella sävelletty kappale, ja jo neljännellä peliminuutilla Kairinen tuli esiin – tosin ei melulla, vaan taidolla. Syöttö halki linjan, juuri oikeaan aikaan, sulava ja rytmiltään lähes runollinen – ja siitä syntyi ottelun avausmaali, viimeistelijänä Asger Sørensen. Se ei ollut onnekas sattuma. Se oli Kaanin peliä lyhimmillään: näkymättömästä näkyväksi.

Kairinen pelasi tuona iltana 106 minuuttia – jokainen niistä sellainen, josta voi joskus kertoa nuorille pelaajille Varissuolla tai Kerttulin tekonurmella. Sparta Praha voitti jatkoajan jälkeen 3–2 ja eteni Tshekin Cupin välieriin. Mutta ehkä kaikkein merkittävin juhlanaihe oli se, että Kaan oli jälleen kerran kentällä. Sadas kerta. Sata kertaa selässä punainen paita, rintakehän alla olympiastadionin mentävä sydän.

Ei paitsiohuutoja, vaan hiljaisia oivalluksia

Jos et seuraa Spartaa viikoittain, Kaan Kairinen saattaa lipsua sinulta tutkan alta. Hän ei tee näyttäviä tuuletuksia, eikä hänen kasvojaan näy fanimukeissa tai stadionin ulkomainoksissa. Mutta juuri siksi hän on niin tärkeä. Kaan on syöttöjen säveltäjä. Peliä lukee ennen kuin se ehtii tapahtua. Hän ei juokse näkyvästi, mutta kauemmas katsottuna – hän liikuttaa koko ottelun painopistettä.

Hänessä on jotain suomalaisella hiljaisuudella varustettua rohkeutta. Jotain Väinämöisen kaltaista, joka ei ehkä huuda, mutta saa kyllä järvetkin värähtämään. Hänen kentällä olemisensa ei ole vain taktinen valinta – se on tunne. Ja tuntuu siltä, että Spartassa sen ovat kaikki oppineet ymmärtämään.

Matka Prahaan: enemmän kuin muuttonappi FIFA:ssa

Tammikuussa 2023 Kairinen otti rohkean askeleen ja jätti Lillestrømin Norjassa taakseen. Hän suuntasi Keski-Eurooppaan, Spartaan, seurahistoriaan, joka olisi voinut painaa liian raskaasti nuoren suomalaisen harteille. Mutta näky ei lannistanut – se innoitti.

Alusta asti hänen tapansa olla kentällä oli kuin hiljainen lupaus faneille:

• ”Olen täällä yhteistä peliä varten.”

Ei ollut megadebyyttiä, ei näyttäviä lehtijuttuja. Mutta oli valoa. Pieniä hetkiä. Ja nyt, vain vähän yli vuodessa, hän on rakentanut itselleen paikan, jonka tulevaisuus ulottuu vuoteen 2028. Sparta ei vain ottanut hänet sisään – se avasi oven ja pyysi häntä jäämään.

Tilastoissa Kairisen panos näyttää hillityltä:

• 38 ottelua tällä kaudella
• 2 maalia
• 5 syöttöä

Mutta pelissä näkyy paljon sellaista, mitä numerot eivät tabloidissa kerro. Se on sijoittumista, rytmittämistä, pelin rauhoittamista tai nopeuttamista juuri silloin kun pitää. Se on se mestarillinen hienosäätö, joka ei tule ilman vuosien pelejä ja pelien sisään kätkettyjä hetkiä.

Suomalaista sisua – nyt myös tšekiksi

Meillä Suomessa on tottumus nähdä omamme käyvässä Euroopassa, mutta harvemmin jäämässä pysyvästi historiaan. Monet käyvät, väreilevät hetken Euroopan valossa – ja palaavat. Kaan Kairinen ei vain käy – hän jää. Hän asettuu. Hän ei kumarra tuulelle, vaan seisoo siinä paikallaan, selkä suorana.

Sparta Praha ei ole mikään pieni palloiluareena. Se on instituutio, Tshekin suurseura, jonka historia kantaa vuosikymmenten painoa. Ja nyt sinne on piirtymässä nimi, joka alkaa K:llä ja päättyy siihen, mitä jokainen pelaaja haluaa: muistettavuuteen.

Entä mitä seuraavaksi?

Seuraavaksi on lisää päätöksiä, pelejä, ehkä pokaaleja. Cupin välierät häämöttävät ja liigassa kiehuu mestaruustaisto. Kairisen tarina ei ole lähelläkään kliimaksia. Se on vasta alkamassa toista näytöstään. Se vaihe, jossa mahdollisuus voittaa isosti kohtaa kokemuksen pelata viisaasti.

Mutta nyt, juuri nyt, on lupa pysähtyä. Vetää syvään henkeä ja ymmärtää se yksi asia, joka usein unohtuu statistiikoissa ja nopeissa koosteissa:

1. Tämä kaikki vaatii epäinhimillisen määrän työtä
2. Uskoa
3. Ja sitkeyttä

Jossain Turun lähiössä ehkä joku nuori pelaaja luki tämän päivän tuloksen kännykästään ja mietti hetken: “Jos Kaan pystyy, niin miksen minäkin?” Ja kappas – ehkä siinä syttyi uuden pelaajan ensimmäinen valo.

Kiitos, Kaan, että ajattelit isosti, mutta pelasit kuin olisit aina ollut osa tätä kaikkea. Sata ottelua ei ole vain numero. Se on sata kertaa uskottu, juostu, kompuroitu ja noustu. Se on sata syytä uskoa, että suomalainen pelaaja voi seisoa Euroopan kentillä – ei pidätellen henkeään, vaan diktaattorin kaltainen kiekon jakaja.

Sata ottelua, sata tarinaa – eikä vielä läheskään kaikki kerrottu.

— Lumi Kuusisto
🖋 ”Missä pallo liikkuu, siellä soi elämä”