Bukayo Sakan kohtalokas hetki Emiratesilla – jalkapallo muuttui eläväksi tragediaksi
Teksti: Aino Kuusisto
Julkaisupäivä: 21. huhtikuuta 2025, Lontoo
Kuvat: All Over Press
Kirkas kevätpäivä Emiratesilla
Taivas Emirates Stadiumin yllä oli kirkas, keväisen sininen. Mutta jossain siellä, kirkkauden takana, leijui hienoinen varjo — sellainen, joka saa olon hiukan levottomaksi, vaikkei vielä tiedä miksi. Se oli yksi niistä jalkapallopäivistä, jolloin peli ei enää ole pelkkä peli. Kun kentällä tapahtuu jotain, joka jää ihon alle ja viipyy mielessä vielä pitkään loppuvihellyksen jälkeen.
Bukayo Saka – ei sankarina, vaan uhrina
Bukayo Saka, Arsenalin oma kasvatti ja Englannin maajoukkueen kultapoika, oli keskellä tätä tarinaa – mutta tällä kertaa ei sankarina, vaan uhrina. Iltapäivänä, joka alkoi iloisesti Arsenal-faneille 4–0-voitolla Ipswichistä, lopullinen muisto ei ollut maaleissa, vaan hetkessä, joka sai koko stadionin pidättämään hengitystään.
Se tapahtui ottelun 51. minuutilla. Leif Davis, Ipswichin puolustaja, teki liikkeen, joka ei ikinä jäisi vain “yhdeksi taklaukseksi”. Hän tuli suoraan Sakan nilkkaan – ei säästellen, ei hiljaa. Isku oli raju ja paljas, sellainen, jossa koko kehon paino ja vauhti yhdistyvät yhdeksi välähtäväksi hetkeksi luun ja nurmen välillä.
Hiljainen hetki Emiratesilla
Saka kaatui – ei draaman tähden, vaan siksi että hänen tasapainonsa oli viety, ja jalka ei voinut enää kantaa. Tämä ei ollut se kuuluisa “filmatisointi”, josta pelaajia joskus syytetään. Tämä oli sattuma, joka oli oikeasti sattunut.
Hän nousi vielä ylös, istui kentän laidalle jääpussi nilkassa ja yritti testata, vieläkö jalka kantaa. Mutta hän ei enää palannut kentälle. Hän poistui, hieman nilkuttaen, koko stadionin hiljentyessä – ei huutoa, ei buuausta, vaan huolta.
Artetan reaktio – enemmän isän kuin valmentajan
Ottelun jälkeen median huomio siirtyi väistämättä Mikel Artetaan. Arsenalin päävalmentajan ilmeessä oli enemmän isää kuin valmentajaa, enemmän suojelevuutta kuin taktiikkaa. Hän sanoi:
“En usko, että taklaus oli tahallinen. Mutta se oli vaarallinen. Ja kun pelaaja on selin maaliin, jalka maassa – silloin ei ehdi puolustautua. Bukayon jalka on kipeä, mutta onneksi mitään vakavaa ei tapahtunut.”
Yksi toimittaja kysyi, tarkoittiko tämä ettei nilkka murtunut. Ehkä ei. Mutta kuten todettiin:
- Syvimmät vammat eivät aina näy röntgenissä
- Ne näkyvät pelaajan katseessa
- Ne kuuluvat jokaisessa kopahtavassa askeleessa
Saka – hiljainen sankari
Saka ei antanut kommenttia. Hän katsoi maahan, käveli pois pukukoppia kohti. Hänen olemuksessaan oli jotain mytologisesta sankarista, joka on saanut iskun eikä vielä tiedä, kestääkö matka loppuun asti.
Davis sai suoran punaisen kortin. Hän ei puolustautunut. Näytti siltä kuin hän olisi tiennyt: raja oli nyt ylitetty. Emiratesin yleisö hiljeni – ei voiton, vaan hiljaisen huolen vuoksi.
Isku yksilölle, isku joukkueelle
On nähty ennenkin, kun tärkeä pelaaja otetaan alas liian kovalla otteella. Mutta kun kyseessä on pelaaja kuin Saka, jonka tapa pelaa kantaa toivoa, isku tuntuu suurelta:
- Isku peliä kohtaan
- Isku toivoa ja mestaruusunia vastaan
- Isku kollektiivista uskoa vastaan
Arteta toivoi Sakan olevan kunnossa seuraavaan peliin. Mutta hänen sanoissaan oli enemmän kuin toivoa – melkein rukousta. Sanomattomat tauot kertoivat epävarmuudesta.
Jalkapallon todellinen sielu
Nämä hetket – eivät maalit tai voitot – näyttävät jalkapallon todellisen sielun. Hauraus ja rohkeus rinnakkain. Tämä ei ole vain peli. Se on näyttämö, jossa nuoret miehet laittavat kehonsa ja unelmansa peliin viikosta toiseen.
Ja joskus, kun aurinko paistaa kirkkaammin kuin tavallisesti, se valo paljastaa myös varjot.
Sakan paluu – todellinen urheuden hetki
Bukayo Saka ei pelannut ottelua loppuun, mutta silti hänestä tuli sen tunteellinen ydin. Arsenal voitti – ehkä juuri siksi, että he pelasivat hänen puolestaan.
Ehkä seuraavassa ottelussa, kun Saka palaa kentälle, koko stadion nousee seisomaan. Ei viimeisimmän onnistumisen vuoksi, vaan koska hän palasi. Se on urheutta:
- Nousta, vaikka iskuja tulee
- Kävellä takaisin kentälle, vaikka nilkka muistuttaa hauraudestaan
Kuten suomalainen kansanrunous sen kiteyttää:
“Ken murtuu muttei taitu, hän on sankari.”
Sakan tarina ei ole ohi. Se on vain saanut uuden, hauraamman, mutta ehkä entistä vahvemman luvun.
