Liverpoolin voitto sammutti Leicesterin unelman – Valioliigan kohtalonilta King Power Stadiumilla
Se oli yksi niistä illoista, joiden muistaa vielä vuosien päästä – ei siksi, että tulostaulu kertoi kaiken, vaan siksi, että ilmassa oli tunne, ettei mikään ole enää ennallaan.
Sade ropisi hiljaa Leicesterin yli, kun King Power Stadium muuttui jalkapallon näyttämöksi, jossa ei pelkästään pelattu ottelua – siellä käytiin läpi tarinan päätöstä. Tarinaa yhdestä kaikkien aikojen yllättäjistä, Leicester Citystä, joka nousi vuonna 2016 koko jalkapallomaailman ihmeeksi ja taisteli nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin, olemassaolostaan Valioliigassa.
Vastassa ollut Liverpool ei tullut läpsyttelemään. Se tuli tuomaan tuomion.
Peli päättyi lukemiin 0–1, ja vaikka se on vain numeropari, se oli samaan aikaan coupe de grâce – viimeinen isku. Trent Alexander-Arnold latasi 76. minuutilla sellaisen tykin yläkulmaan, että se tuntui olevan enemmän symbolinen ratkaisu kuin pelkkä maali. Leicesterin usko luhistui siinä hetkessä – hiljaa ja pysyvästi.
Yksipuolinen kuvaelma
Katsomosta katsoen peli oli yksipuolinen kuvaelma. Liverpool painoi päälle kuin nälkäinen metsästäjä, ja Leicester puolusti henkeäni kuin loukkuun jäänyt eläin.
- Mo Salah liukui kentällä kuin veitsi voissa
- Cody Gakpo pelasi kuin näkisi tilanteet hetkeä ennen muita
Ja vaikka Leicesterin siniset paidat juoksivat sydän syrjällään, voitto ei ollut enää heidän otettavissaan. Toivo vaihtui hiljakseen hyväksyntään.
Kohtalo on sellainen: se säälii harvoin. Eikä se katso taakse, vaikka tekisi mieli pyytää vielä yksi mahdollisuus.
Muistatko, kun Leicester voitti mestaruuden? Se tuntui kuin vanhasta kansansadusta – epätodellinen ja silti niin totta. Nyt tuo satu sai päätöksensä enemmän Ikaroksen tapaan. Se lensi kerran korkealle ja nyt, kynttilän liekin sammuessa, se putosi.
Arsenalin sinfonia Ipswichissä
Mutta muilla kentillä peli jatkui, niin kuin jalkapallossa aina. Ipswichissa Arsenal saapui kuin balettiorkesteri, joka soittaa taistelukentällä Vivaldia. He eivät vain voittaneet Ipswichiä 0–4 – he antoivat esityksen.
- Leandro Trossard aloitti maalinteon kevyellä ja tarkalla laukauksella
- Gabriel Martinellin osuma oli koreografinen mestariteos
- Mikel Merinon syöttö kantapäällään oli taidetta
- Nuori Ethan Nwaneri viimeisteli neljännen maalin
Leif Davisin punainen kortti 32. minuutilla sinetöi Ipswichin kohtalon. Arsenal ei vain voittanut – he loistivat.
Mestaruus häämöttää
Silti, vaikka Arsenal juhli kentällä omaa eleganssiaan ja Liverpool painoi kultaa muottiin, mestaruus ei vielä varmistunut. Se on kuin auringonnousu horisontissa – tiedämme sen tulevan, mutta sen lämpö on vielä matkan päässä. Liverpoolin etumatka näyttää jo kohtalonomaiselta:
- 13 pistettä eroa
- 5 peliä jäljellä
Ironisesti, juuri Leicesterin putoaminen jäi ehkä yön vahvimmaksi muistoksi. Mestaruudet juhlistetaan, mutta tappiolla on syvempi kaiku. Fanien kyyneleet jäävät kentän ruohikkoon vuosiksi. Ne tekevät historiasta ihmisempää.
Muilla kentillä
Kaukana tästä tragediasta, muualla pelattiin omia tarinoitaan. Chelsean kurssi on yhä epävarma. Pedro Neton viime hetken maali Fulhamin verkkoon muistutti, että yhdellä potkulla voi silti luoda legendoja.
Ja eurokenttien paikoista taistellaan edelleen:
- Newcastle
- Manchester City
- Chelsea
- Aston Villa
- Nottingham Forest
- Manchester United
Kaikkia yhdistää se ikiaikainen jalkapallollinen perintö: toivo. Se kyky tarttua vielä siihen viimeiseen sekuntiin, viimeiseen syöttöön, viimeiseen uneen.
King Powerin hiljainen hyvästi
Nyt, kun King Power Stadiumin valot ovat sammuneet ja illan viimeiset lehdet pyörähtävät hiljaisessa tuulessa, stadion tuntuu sanovan jotain. Se ei ole itku, ei edes huokaus. Se on muistutus.
Jalkapallo ei koskaan lupaa kaikkea – mutta se antaa juuri tarpeeksi, että usko säilyy.
Ja niin yksi tarina päättyy. Se ei ollut vain ottelu. Se oli kohtalon hetki, elämän mittainen sivunvaihto – ja uusi alku, joka odottaa jossain tulevassa koitoksessa kirjoittajaansa.
