Ruud van Nistelrooyn hiljainen taistelu Leicesterissä – legenda uudessa roolissa etsimässä toivoa
Ilta laskeutuu Leicesterin ylle. Kaupunki on hiljaa, kietoutuneena sumuiseen kankaaseen, ja kadut kaikuvat harvakseltaan yksinäisten askeleiden äänistä. King Power Stadium kohoaa ylväänä mutta vaiti, kuin muistomerkki menneelle loistolle. Sen kiviseinien takana ei enää kajahda laulut eikä juhlahuudot – vain hiljaisuus ja yksi huokaus. Siellä, varjojen keskellä, odottaa Ruud van Nistelrooy.
Tämä ei ole vain jalkapalloilijan kertomus. Tämä on tarina menetyksestä, hiljaisuudesta ja odotuksesta. Siitä, kuinka yksi aikansa suurista maalintekijöistä yrittää nyt uudelleen muovata joukkueen identiteettiä valmentajan roolissa – ilman säihkettä, ilman kentän roolia.
Toivon hetki – ja sen vajoaminen
Kun van Nistelrooy saapui Leicesteriin joulukuussa, hänestä haluttiin toivo. Edeltäjänsä Steve Cooperin saatua lähtöpassit, seura kaipasi uutta suuntaa – ja kukapa olisi sopinut rooliin paremmin kuin mies, jolla oli ansioluettelossaan menestystä Hollannista PSV:n riveistä. Mutta toiveet eivät kanna aina käytäntöön. Valioliigan kentällä vastaan tulee enemmän kuin tietotaitoa: tulee paine, odotukset ja armoton rytmi.
Van Nistelrooy’n ensimmäinen kausi valmentajana päättyi karusti:
- 20 ottelua
- Vain 8 pistettä
- Leicester City tippuu Mestaruussarjaan
Kaikki tapahtui nopeasti. Seura, joka vuonna 2016 nousi mestariksi ja sykähdytti koko jalkapallomaailmaa, muuttui jälleen varjoksi. Kentällä askelsi epävarmuus. Ja toivo, joka vielä jouluna eli, kuihtui kevään mittaan hiljaiseksi hyväksynnäksi.
Hiljainen valmentaja, raskas viitta
Tänä päivänä van Nistelrooy ei esiinny enää kameroiden edessä piirrellen nuolia fläppitauluun. Hän istuu taustalla, keskustelee johdon kanssa. BBC:n haastattelussa hänen äänensä oli rauhallinen, mutta sanat painavia:
”Tavoitteeni on tuoda seura takaisin. Mutta odotan linjauksia. Mitä nopeammin ne tulevat, sitä parempi se on seuralle.”
Kyse ei ole vain taktiikasta. Kysymys on suunnasta. Missä menee raja uuden alun ja katkeran lopun välillä? Mitä seura uskoo? Mitä hän uskoo?
Ihmisen mittainen tarina
Van Nistelrooy’n hahmossa on nyt enemmän antiikin sankaria kuin urheiluilmiötä. Enää hän ei kiidä ohi puolustajien. Hän ei etsi palloa verkosta. Hän seisoo hiljaa ja odottaa – jotain merkkiä siitä, että tyhjäksi tullut tarina voisi alkaa uudelleen. Hän muistuttaa enemmän Odysseusta kuin uransa huipulla ollutta tähteä. Pysähtynyt, tutkiva, toiveikas.
Leicesterin hauras uusi todellisuus
Myös seura itse on muutoksessa. Jamie Vardyn viimeiset ottelut symboloivat aikakauden päätöstä. Mies, joka aikoinaan johdatti seuraa ikimuistoiseen mestaruuteen, on poissa kentiltä. Ja hänen jälkeensä jääneessä tyhjyydessä ei vielä kuulu uuden ääni – vain hiljainen odotus. Leicester lähestyy tulevaa, mutta sumun peittämänä.
Vielä yksi mahdollisuus?
Lauantain ottelu Wolverhamptonia vastaan ei merkitse enää sarjan kannalta mitään – putoaminen on varmistunut. Mutta silti kentällä on läsnä jotakin:
- Mahdollisuus jättää jälki
- Mahdollisuus osoittaa tahtoa
- Mahdollisuus aloittaa jotakin uutta
Kauden viimeisessä ottelussa voidaan vielä näyttää, ettei kaikki ole mennyttä. Että vaikka tie on ollut kivinen, tahtotila elää yhä. Ehkä siinä on pieni alku jollekin muulle.
Lopun alku – tai uuden mahdollisuus
Leicesterin tarinaan ryhdytään piirtämään uutta lukua. Mutta jääkö van Nistelrooy tueksi ja johtajaksi vai oliko hän vain hetken ääni, siirtymävaiheen kulkija?
Yksi asia kuitenkin on selvä: portaiden alla seisoo mies, joka ei ole vielä luovuttanut. Hänen katseensa on yhä horisontissa. Hän ei ehkä tiedä, mitä odottaa – mutta hän odottaa. Ei vain vastausta, vaan mahdollisuutta.
Toivoa.
