Nottingham Forestin eurohaaveet hiipuvat – tasapeli Crystal Palacen kanssa kuin lopun alkusoitto
Selhurst Parkissa kevätilta laskeutui raskaana kuin lupaus, jota ei koskaan lunastettu. Kaksi joukkuetta kohtasi: toinen pelasi ilman enää mitään voitettavaa, toinen roikkui vielä haaveissaan – vaikka ne alkoivatkin jo muistuttaa enemmän utopiaa kuin suunnitelmaa.
Nottingham Forest, vanhasta Robin Hoodin kaupungista ponnistava seura, saapui Lontooseen vielä eurokentät mielessään. He olivat unelmoineet suuria – ehkä liiankin suuria. Mestarien liigasta, noususta eurooppalaisten jalkapallosalojen kirkkaaseen valoon. Mutta suurin kysymys ei ollut, voivatko he päästä sinne, vaan: oliko tämä unelma syntynyt jo valmiiksi liian lähellä aurinkoa?
Crystal Palace taas – kauden osalta jo kuiville päässyt seura – pelasi kuin kreikkalaisessa tragediassa. He olivat se chorus, sivuhahmojen kuoro, joka seuraa päähenkilön luisumista kohti kohtaloaan. Heillä ei ollut mitään hätää. Mutta heillä oli kunnia.
Ratkaiseva hetki: Eze iskee
61. minuutilla peli sai käänteen. Rangaistuspotku Crystal Palacelle. Eberechi Eze astui esiin – rauhallinen mutta musertava olemus. Hänen laukauksensa upposi verkkoon kuin varkain. Nottinghamin maalivahti Matz Sels jähmettyi – kuten kohtalon ymmärtänyt tarinankertoja. Tämä ei ollut vain maali – se oli käänne.
Forestin pelaajat vajosivat hiljaisuuteen. Vielä hetki sitten he kilpailivat. Nyt – kentällä vallitsi tyhjyys, joka ei selity numeroin.
Toivonpilkahdus: Murillon tasoitus
Mutta sitten nousi Murillo – puolustaja, joka harvoin kerää otsikoita. 78. minuutilla hän puski pallon verkkoon. Tasoitus! Ja ehkä enemmän – sanaton huuto: ”Me emme ole vielä valmiita luovuttamaan!”
Silti tunnelma ei noussut. Yleisö ei räjähtänyt. Tämä oli maali, joka ei tuntunut voitolta. Tasapeli, joka muistutti enemmän loppua kuin uutta alkua.
Forestin kausi: liikaa katseita taaksepäin
Forestin koko kausi on ollut kuin runo, joka palaa yhä uudelleen samoihin säkeisiin. Vanhat mestarit ja muistot painavat yhä. Viidestä viime pelistä neljä menetettyä voittoa kertoo paljon. Tämä ei ole sattumaa, vaan osa suurempaa tarinaa, jossa jokainen takaisku on kuin viiva tragedian käsikirjoituksessa.
Jos tämä olisi ollut voitto, Forest olisi päässyt rinnalle Chelseaa ja Newcastlea. Nyt he ovat viidensiä – niin lähellä, mutta samalla petollisen kaukana. Aston Villa on aivan kannoilla, ja paine kasvaa.
Yksilöiden kamppailu ja Cooperin hiljainen huuto
- Morgan Gibbs-White yritti luoda – kuin arkkitehti ilman piirustuksia.
- Callum Hudson-Odoi haki tilaa – mutta jäi pyörimään kehään.
- Joka kerta ratkaiseva kosketus jäi puuttumaan.
Manageri Steve Cooper – aiemmin karismaattinen ääni joukkueen taustalla – vaikutti nyt varjolta itsestään. Eleet kertoivat tyhjyydestä. Hänen sanansa, jotka ennen sytyttivät, eivät enää kantaneet.
Lopun enteet ja tulevat mahdollisuudet
Crystal Palacelle peli ei ollut kuin yksi askel matkalla kohti uutta kautta. Nottinghamille – loppuluvun alku.
Kevät ei anna anteeksi. Se palkitsee vain ne, jotka toimivat oikealla hetkellä. Forest seisoi kynnyksellä – ja jäi paikalleen. Epäröinti maksoi rytmin.
- Kolme peliä on yhä pelaamatta.
- Kolme mahdollisuutta muuttaa sävel.
- Kolme hetkeä, joissa tarinan voi vielä kirjoittaa uudelleen.
Mutta juuri nyt – Forest näyttää enemmän tarun vaeltajalta kuin voittajalta.
Joten, Nottingham – aiotko vielä kerran nousta varjoista valoon? Vai jäämmekö odottamaan uutta tarinaa, uutta valhetta, jota haluamme uskoa?
– Satu Väinölä, Jalkapallon runoilija
#ValioliigaKevät #Eurohaaveet #ForestFeeniks
