Luis Enriquen johtama uusi PSG matkaa farmariliigasta Mestarien liigan finaaliin

Joskus jalkapallo unohtaa olevansa vain urheilua. Joskus se muistaa olevansa tarina – täynnä myyttejä, taisteluita ja karismaattisia hahmoja, jotka kulkevat halki epäuskon, naamioituneina haarniskaan ja hikeen. Keskiviikkoilta Pariisissa oli juuri sellainen ilta. Stadionin valot eivät vain valaisseet kenttää, vaan paljastivat jotain suurempaa. Jalkapalloklubi nimeltä PSG seisoi siinä – ei enää miljardien eurojen vitsien kohteena, vaan kertomuksena siitä, mitä tarkoittaa nousta ylös, rakentaa uudelleen ja uskoa siihen, että joskus ”ei vielä” voi muuttua muotoon ”nyt”.

Finaali häämöttää

UEFA:n Mestarien liiga huipentuu 31. toukokuuta Münchenissä, ja siellä, kentän toisessa päässä, seisoo legendaarinen Internazionale. Mutta yksi mies on jo muuttanut kaiken: Luis Enrique.

Ei enää tähtien sirkus – tämä on uusi PSG

Vielä muutama vuosi sitten PSG oli täynnä suuria nimiä – Neymar, Mbappé, Messi. Kurinalaisuuden sijasta nähtiin yksilösuorituksia, ja tähtipöly peitti alleen sen, mitä ei voinut ostaa – identiteetin. Mutta Enrique, entinen Barcelonan ja Espanjan maajoukkueen luotsi, ei tullut Pariisiin keräämään postikortteja tai rakentamaan uutta galaksijoukkuetta. Hän tuli rakentamaan jotain pysyvämpää.

Tällä kertaa tarina ei pyöri pelkästään hyökkäyspään ilotulituksen ympärillä. Nyt PSG on nuori ja nälkäinen. Ja ennen kaikkea – nöyrä. Joukkue, joka on opetellut uudelleen, mitä voiton eteen pitää tehdä. Ja se on tehnyt sen Ligue 1:n, monien pilkkaaman ”farmariliigan”, savipeltojen keskeltä. Nyt tuo maaperä on tuonut uudenlaista satoa.

Matka tähän pisteeseen ei ollut kevyt:

• Liverpool? Selätetty.
• Aston Villa? Pois tieltä.
• Arsenal? Kaksi kertaa lyöty – ensin Lontoossa 1–0, sitten Pariisissa 2–1. Runo, joka jäi soimaan kotijoukkueen mieliin kauan pelin jälkeen.

Pieni lause, suuri viesti

Kun Enrique seisoi ottelun jälkeen medialle lausuntoaan antamassa, hän pudotti lauseen, joka jää historian kirjoihin tavalla, jota selfie-tähdet eivät koskaan tajua:

”Me tulemme farmariliigasta, mutta se on mukavaa.”

Hymy. Pieni, ironinen virne. Mutta taustalla hehkui enemmän kuin pilke silmäkulmassa. Se oli vastaus kaikkiin niihin vuosiin, kun PSG:lle naureskeltiin. Kun heidän liigansa mitätöitiin. Mutta nyt tuo sama ”farmariliiga” on lähettänyt finalistinsa Mestarien liigaan – ja jättänyt jälkeensä Englannin ylpeyksiä kuin lehtikasoja syyspihalle.

Soturien sävel, ei muotikavalkadi

Tässä uudessa PSG:ssä ei ole Galácticojen kiiltoa – mutta siellä on jotakin syvempää. Jokainen pelaaja on kuin säkeistö keskeneräisessä runossa: vähän rosoinen, paljon ihanimmillaan inhimillinen. He kilpailevat hengästyttävällä energialla, eivät refleksinomaisella hienostuneisuudella.

Kentälle astelee:

• Ruotsalainen keskikentän raataja
• Portugalilainen hyökkääjä, joka osuu enemmän verkkoon kuin Instagramiin
• Maalivahti, joka torjuu enemmän kuin unelmia – hän mursi Arsenalin toiveet kuin muuri antiikin portilla

Kaiken tämän säikeet pitää koossa Luis Enrique. Visionääri, jonka taktiikat eivät aina noudata oppikirjoja, mutta joka saa kaaoksesta synnytettyä rytmiä. Hän näyttää pelaajilleen, ettei täydellisyyteen tarvitse pyrkiä, kun tarkoitus on selvä.

Mestaruus – PSG:n puuttuva palanen

Se, mikä Pariisilta vielä puuttuu, on yksi asia: Euroopan kirkkaimman kruunun paino. Mestarien liigan voitto tekisi tästä tarinasta täydellisen. Se poistaisi leimakirveet, sammuttaisi kuiskinnat rahalla ostetusta kivasta ja nostaisi tämän joukkueen sinne, missä historiaa ei kirjoiteta papereille – vaan ruoholle. Enrique tietää tämän. Ja silloin ei auta, että on voittanut Valioliiga-seuroja. Nyt täytyy kirjoittaa legenda, joka kestää sukupolvelta toiselle.

Loppunäytös lähestyy

Luis Enriquen PSG ei ole syntynyt helpolla. Sen jokainen harha-askel, jokainen epäonnistunut projekti, jokainen pilkallinen otsikko on rakennuspalikka tälle hetkelle. Ja nyt, kun portti Euroopan huipulle on avattu, seisoo tämä uusi PSG valmiimpana kuin koskaan.

He tulevat farmariliigasta, mutta eivät pyydä anteeksi.
Heillä ei ole tähdistöä taivaalla – mutta heillä on tuli sydämessä.

Toukokuun viimeisenä päivänä Münchenin yö voi syttyä PSG:n nimissä.
Ja silloin ei enää puhuta heidän menneisyydestään. Vain siitä, että nyt – vihdoin – oli heidän aikansa loistaa.

// Selja Koskivirta – siellä missä jalkapallo kohtaa tarinat, ja sydän hakkaa kovemmin kuin tulostaulu ehtii mukaan.