Tottenhamin uskomaton nousu Eurooppa-liigan finaaliin – tarina toivosta ja uudesta alusta
Joskus maailma yksinkertaisesti pysähtyy. Kellot lakkaavat tikittämästä, taivas aukeaa ja joku tekee sellaista, mihin kukaan ei uskonut. Tottenham Hotspur – tuo rakastettu, usein liian kauniisti pelaava mutta voitoista vieraaksi jäänyt seura – on yhtäkkiä Eurooppa-liigan finaalissa. Yhden ottelun päässä pokaalista. Yhden voiton päässä takaisin kirkkaimpien valojen Mestarien liigaan.
Mutta palataan ajassa vähän taaksepäin, koska tämä ei ole tarina vain siitä, mitä tapahtui nyt. Tämä on kertomus noususta romahduksen keskeltä – ja siitä, mitä tekee seura, jota kaikki epäilivät.
Synkkä syksy ja särkyneet toiveet
Valioliigassa kausi oli täysi painajainen. Spurs oli jo 16. sijalla, ja fanien usko oli murenemassa kuin sateessa kastunut juliste. Median pilkka oli säännöllistä, ”Spursy”-lempinimi nousi taas otsikoihin – tuo piikki, joka viittaa Tottenhamin taipumukseen romahtaa juuri silloin, kun odotetaan voittoa. Lehdet pureskelivat uusiakin pettymyksiä kuin vanhaa purkkaa. Tunnelma ei ollut pelkästään synkkä – se oli luovuttanut.
Kun Ange astui sisään
Sitten tuli Ange.
Ange Postecoglou, australialainen karismaatikko, joka ei tunne sanaa ”periksi”. Hän ei vetänyt mitään taikatemppua hihastaan. Ei loitsinut kentälle supertähdistä koostuvaa unelmajoukkuetta. Mutta hän teki jotain muuta. Hän sai joukkueen taas uskomaan – ja se on ehkä vaikeinta, mitä urheilussa voi tehdä.
“Ketä kiinnostaa meidän liigakausi?” hän sanoi yhdessä lehdistötilaisuudessa, silmissään enemmän tulta kuin mikään tilasto pystyy näyttämään. “Tämä on eri asia.”
Matka Euroopassa – voittoja ja voittojen syitä
Postecogloun sanat eivät olleet tyhjää retoriikkaa. Eurooppa-liigassa Tottenham on ollut kaikkea muuta kuin varjo. FK Bodø/Glimt jäi alle kuin puinen vene merenkulkuun tottumattomana – yhteismaalein 5–1 Spurs marssi yli epäilijöiden.
Tottenhamin tie finaaliin on ollut enemmän sydämen kuin taktiikan tulos. Pelaajat, kuten seura itsekin, ottivat jokaisen ottelun mahdollisuutena kirjoittaa uudelleen se mitä heistä uskotaan.
Finaali kuin kohtalon portti
Ja nyt edessä on finaali. Berliinissä, loistavien iltojen kaupungissa, vastassa Manchester United – toinen seura, joka tavoittelee pelastusta epäonnistuneen kauden jälkeen. Tämä ei ole vain peli kahdesta englantilaisesta suurjoukkueesta. Tämä on hetki, jossa kaksi tarinaa törmää toisiinsa aivan viimeisellä mutkalla.
- Toinen nostaa kannun.
- Toinen jää ilman.
Ja se, miltä tämä ottelu tuntuu? Unohda analyysit. Unohda taktiikat hetkeksi. Tämä tuntuu siltä kuin olisit lapsi, joka kuulee satuja ensimmäistä kertaa – eikä vielä tiedä, että osa satuja päättyy hyvin.
Menetetty vuosikymmen ja lupaus muutoksesta
Tottenham ei ole voittanut pokaalia sitten vuoden 2008. Se voitto Chelseaa vastaan liigacupissa tuntuu lähes esihistorialta, kuin muisto, joka ei kuulu oikeasti tähän aikaan. Siitä lähtien kannattajat ovat rakentaneet toivoa lyijynraskaille perustuksille. Ja silti he ovat uskoneet. Joka vuosi. Uudestaan.
Juuri siksi tämä mahdollisuus on niin tärkeä: se ei ole vain yksi peli. Se on mahdollisuus muuttaa kertomuksen suunta.
Ange uskoo tarinaan
Kun Ange katsoo ympärilleen nyt, hän ei näe raunioita, vaan tulevaisuutta. Hän puhuu suoraan ja ilman filtteriä:
“Ihmiset eivät pidä siitä, että Tottenham on tässä. He eivät pelkää meitä – he pelkäävät, että he ovat olleet väärässä.”
Ja kenties he ovat.
Joukkue sydämellä
Koska tämä Spurs, tämä kreikkalais-australialaisen filosofin johtama ryhmä, pelaa sydämestään. He pelaavat jokaisen puolesta, joka on joskus nauranut kyynisesti ja silti palannut katsomaan toivo sydämessään. He pelaavat jokaisen uneksijan puolesta.
Ja jos käy niin, että he nostavat pokaalin, taivas täyttyy soihtuvalosta ja ilosta, joka on odottanut vuosia purkautuakseen. Silloin kirjataan uusi alkuperäinen luku seuran historiassa. Eikä se ole jatko-osa. Se on ihan oma, uusi tarinansa, joka alkaa nyt.
Voitto tai tappio – tarina jatkuu
Ja jos he häviävät?
Silloin he nousevat silti pelaajina, jotka eivät luovuttaneet. Joukkueena, joka toi toivon takaisin. Eikä se ole pieni asia. Ei tässä pelissä, jossa useimmiten vain harvat kirjoittavat tarinat, ja useimmat vain yrittävät pysyä perässä.
Mutta nyt tämä tarina on heidän. Spursin miesten. He tulevat kentälle Berliinissä kuin varjosta nousseet – ehkä vielä ilman kruunua, mutta kruunua kohti. Eivät pelkästään pelaamaan, vaan muuttamaan kohtalon suuntaa.
Finaali ei ole heidän loppunsa.
Se on heidän alkunsa.
