Pepe Reina päättää uransa jalkapallolegendojen joukossa – tarina maalivahdista joka voitti sydämet
Joskus jalkapallo on enemmän kuin vain 90 minuuttia, pelipaita ja pallon perässä juoksemista. Joskus kentällä eletään tarinoita, jotka säilyvät sydämissä sukupolvien ajan – isät kertovat niistä pojilleen, ystävät palaavat niihin vuosikymmenten päästä, silmät hieman sameina. Yksi näistä tarinoista päättyi tänään, ja sen päähenkilö kulkee nimellä Pepe Reina.
Kuvittele tämä: Italian Como-järvellä ilta viilenee, taivaalla möllöttää täysikuu, ja stadionin yllä liikkuu kevyt tuuli – kuin viimeinen hyväily vanhalta jumalalta. Kentällä seisoo mies, joka ei kenties koskaan ollut koko maailman paras, mutta joka ei koskaan myöskään ollut pelkästään maalivahti.
Pepe Reina päätti matkansa sinne, missä tarinat usein syntyvät – vähän kaukana parrasvaloista, mutta juuri siellä, missä sydän sykkii kirkkaimmin.
Hän on 42-vuotias nyt, ja on aika ripustaa hanskat naulaan. Ei loiston, vaan kiitollisuuden hetkessä. ”Olen todella onnekas”, Reina sanoi, kun hän ilmoitti päätöksestään Movistar-haastattelussa. Ja voi kyllä – niin olemme mekin, jotka saimme hänen peliään seurata.
Viimeinen Torjunta
Viimeiseksi otteluksi valikoitui Como vastaan Internazionale. David vastaan Goljat. Pienestä Comosta kajahtaa pelivihellys, ja Reina seisoo vielä kerran tolppien välissä – ei vain pelaajana, vaan osana jotakin suurempaa. Tämä ei ollut enää pelkkä matsi. Se oli hyvästien hetki, rituaalin kaltainen päätös yhdelle jalkapalloilun hienoimmista uraosuuksista.
Pepe Reina ei ollut maalivahti, joka vain pysäytteli laukauksia; hän oli kuin vanhan linnan portinvartija, joka tunsi jokaisen kiven ja suojeli niitä viimeiseen saakka. Vikkelät torjunnat, karisma kopissa, iloinen pilke silmäkulmassa – hän toi valoa mihin tahansa meni, vaikka hänen tehtävänsä oli torjua varjoja.
Ura kuin Runollinen Matka
Hänen uransa kulki:
- Barcelonan La Masíasta
- Liverpoolin sateisiin
- Napolin palavien iltojen kautta
- Bayernin hiljaisiin vuosiin
- ja lopulta Comoon
…kuin runo, joka päättyy vähän yllättäen mutta juuri oikeaan sanaan.
Liverpoolissa hän pelasi 394 peliä. Hän nappasi Valioliigan Kultainen hanska -palkinnon kolmena peräkkäisenä kautena. Mutta vielä tärkeämpää: hän voitti ihmiset puolelleen. Ei tilastoilla, vaan sillä miten hän teki kentästä kodin ja joukkueesta perheen.
Maajoukkueen Kulta-ajan Mies
Suurimpia mitaleja hän ei kaikissa paikoissa kaulaansa saanut – mestaruus Englannista jäi haaveeksi. Mutta Espanjan maajoukkueessa hän eli historian hetkiä:
- Euroopan mestari 2008
- Maailmanmestari 2010
- Euroopan mestari 2012
Ei ykkösmaalivahtina, mutta osana sydäntä, jonka rytmissä tuo kultainen aikakausi sykki. Hän oli se vitsikäs, äänekäs, aina kannustava tyyppi, joka sai muut loistamaan. Kaikki tietävät joukkueissa tällaisen pelaajan, mutta harva on yhtä ikoninen kuin Reina.
Unohtumaton
Hän ei koskaan kadottanut sydäntään paineen alla. Hän oli varma, mutta ei koppava. Löysi showmiehen itsestään ilman, että unohti kuka oikeasti oli. Jälkiä ei jää vain torjuntojen muotoon – ne jäävät tunnelmiin joukkueiden sisällä, tarinoihin, joita muistellaan hymyssä suin vuosien päästä.
Ja nyt kun viimeinen vihellys soi, stadion on hiljaa. Pepe Reina kumartaa – ei suurin, ei kiistaton – mutta unohtumaton.
Hän teki maalivahdista enemmän kuin peliroolin. Hän teki siitä legendan muodon. Sellaisen hahmon, josta kirjoitetaan rivien väleihin ja joka löytyy, kun tarpeeksi hiljentyy ja kuuntelee tarinoita pallon muotoisesta maailmasta.
Hyvää matkaa, Pepe. Kenttä saattaa jäädä taaksesi, mutta tarinaasi tullaan vielä pitkään kuiskailemaan katsomoissa, kahvipöydissä ja jalkapallokenttien reunoilla. Me muistamme. Aina.
Legenda.
Ystävä.
Pepe Reina.
