Tottenhamin kohtalonilta Bilbaossa – Eurooppa-liigan finaali täynnä tunteita ja historiaa
On niitä iltoja, jolloin ilma tuntuu raskaammalta kuin yleensä. Kun jokin näkymätön virtaa joessa ja jokaisen askeleen taustalla kuuluu historian huokaus. Keskiviikon ilta Bilbaossa on juuri sellainen — täynnä jännitystä, kaikuja menneisyydestä ja lupauksia, joita ei ehkä koskaan lunasteta. Tai ehkä juuri tänään lunastetaan.
Stadionin kirkkaat valot heijastuvat Nervión-joen pinnasta kuin tähdet pudonneina maahan. Taivaalla kuu tarkkailee kaupunkia hiljaisena todistajana. Ja tuhannet ihmiset – niin katsomossa kuin kotisohvilla – pidättävät hengitystään. Tottenham Hotspur pelaa tänään Eurooppa-liigan finaalissa Manchester Unitedia vastaan. Se on ottelu, mutta samalla se on paljon enemmän. Tänä iltana kyse on siitä, mihin sydämestä tehty seura voi vielä pystyä, kun kaikki tuntuu jo menetetyltä.
Tottenham on ollut vuosikymmenten ajan kuin englantilaisen jalkapallon runollinen sielu – kaunis, mutta hauras. Sillä on ollut hetkensä, unohtumattomat ilot, mutta myös pettymyksien kirpeä jälkimaku.
Matka pokaalittomuuden keskeltä finaaliin
Edellinen pokaali tulee vuodelta 2008, jolloin Liigacup nostettiin ilmaan. Sen jälkeen – ei mitään. Nyt Valioliigan pohjilla, 17. sijalla, Spurs on lähempänä romahdusta kuin renessanssia.
Mutta tänä iltana voi kaikki muuttua.
Kapteenin tuli ja toivo
Kapteenina kentälle astelee Son Heung-Min – mies, jonka hymyä monet ihailevat, mutta jonka sisällä palaa tuli. Eteläkorealainen hyökkääjä ei tullut Bilbaoon antamaan mitään ilmaiseksi. Lehdistötilaisuudessa hän puhui suoraan sydämestään:
”Meillä on mahdollisuus muuttaa kauden suunta – jopa seurahistoriaa.”
Se ei ollut PR-lause. Se oli uskontunnustus — siitä, että usko ei ole kuollut. Ei joukkuetasolla. Eikä kannattajien sydämissä.
Vastassa arkkivihollinen
Vastassa seisoo Manchester United, seura joka kantaa historian painoa kruununa – Charltonin muisto, Cantonan mystiikka, Fergusonin menestyksen varjo. Finaalit ovat heille lähes arkipäivää.
Mutta Spurs ei ole antanut heidän tanssia näyttämöllä yksin. Tällä kaudella Tottenham on jo voittanut Unitedin kolmesti. Loukkaantumiset kirvelevät, mutta silti Bilbaoon ei saavu kukaan valkoista lippua heilutellen.
Päävalmentaja Ange Postecoglou sanoi sen ääneen:
”En ole pelle.”
Ei todellakaan. Hän on mies, joka rakentaa romuista linnaa. Tottenhamin kaudesta Valioliigassa ei jää kiiltokuvia jälkipolville, mutta yksi ilta voi silti maksaa jotain korvaamatonta.
Yksi ilta, yksi mahdollisuus
Jalkapallo on enemmän kuin 22 miestä ja yksi pallo. Se on tunne. Se on se yllättävä yhteys, jonka koet tuntemattoman kanssa, kun molempien sydän lyö samaan tahtiin. Tottenhamin faneille tämä ilta ei ole vain toivoa – se on vuosien pituinen rukous, joka ehkä tänään kuuluu.
Bilbao ei ole Lontoo. Tämä ei ole Champions Leaguen finaali. Mutta tässä illassa piilee juuri sen aitous ja voima. Nyt ei näytellä – nyt pelataan siitä, kuka uskaltaa vielä unelmoida.
Ja jos Spurs voittaa?
- Se ei ole vain pokaali.
- Se on elvytys sydämelle.
- Se on alku jollekin uudelle.
Kuka nousee sankariksi?
Nimeämmekö illan jälkeen uuden legendan?
- Nouseeko nuori Pape Matar Sarr esiin rytmittämään peliä?
- Vai saako Son sen päätösnumeron, jonka hän ansaitsee?
- Ehkä satu jää sittenkin kesken – kuten elämä joskus tekee.
Mutta siinäkin on kauneutta. Ei mikään satu täydellisyydellään – vaan sillä, että uskaltaa yrittää, vaikka tietää vaaran.
Ilta, joka voi muuttaa kaiken
Tänä yönä kuu heijastaa Bilbaon goottilaisia kiviseiniä, stadionin valot pyyhkivät kenttää kuin valokeilat kohtalon teatterissa. Katsomo joko raikaa tai hiljenee — molemmissa tapauksissa syntyy historiaa.
Yksi asia on kuitenkin varma:
- Tottenham ei vain pelaa finaalia.
- Se kirjoittaa uutta myyttiä.
- Ja me saamme olla katsomassa, kun se tapahtuu.
Tämä ei ole pelkkä peli. Tämä on lupausten yö. Unelmien ja kipujen fuusio, jossa kaikki on vielä mahdollista.
Bilbao. Spurs. Yksi ilta. Kaikki on pelissä.
