Aston Villan romahtaminen paineen alla – Mestarien liiga jäi haaveeksi Manchester Unitedin murskauksessa
Kuvitellaanpa tämä hetki: Valioliigan päätöskierros, isoja panoksia ilmassa, ja Aston Villa tietää täsmälleen, mitä sen pitää tehdä. Paikka Mestarien liigaan on heidän ulottuvillaan – itsestä kiinni. Pelkkä tasapeli Manchester Unitedin vieraana voisi riittää pääsylipuksi Euroopan kirkkaimmalle futisnäyttämölle. Tästä hetkestä unelmoidaan, tätä varten pelataan koko kausi.
Ja silti, lopputulos: 2–0 tappio ja Eurooppa-liiga kutsuu. Maailman paraatipaikka jää jälleen väliin.
Totta kai puhetta riitti yhdestä tuomariratkaisusta – siitä, kun Morgan Rogers riisti pallon maalivahdilta ja iski sen sisään, mutta vihellys katkaisi tilanteen ennen kuin videoavusteinen tarkistus ehti edes mukaan. Villa-fanit hakivat oikeutta, ja ehkä syystäkin. Mutta tiukalla hetkellä olisi pitänyt pystyä enempään. Se, mitä nähtiin, ei ollut epäonnea – se oli epävarmuutta.
Mitä tapahtui kentällä?
Villa matkasi Old Traffordille pelaten kuin joukkue, jolla oli enemmän menetettävää kuin voitettavaa. Unai Emery, taktinen velho monissa muissa tilanteissa, valitsi taas sen tutun ja varovaisen tien: vetäytyvä pelitapa, reaktiivinen ote, pallonhallinnan antaminen vastustajalle. Toisinaan tämä toimii, mutta nyt se pahasti kusi.
Numerot eivät valehtele:
- Pallonhallinta: United 67 %, Villa 33 %
- Laukaukset: United 24, Villa 6
- Ensimmäinen laukaus Villalta? Vasta, kun United oli jo avannut maalihanat
Villa oli kentällä, mutta ei läsnä. Se pelasi suurimman ottelunsa kuin varjo itsestään. Rohkeus jäi koppiin, rutiinit pettivät, eikä pelisuunnitelmassa ollut ketään, joka olisi käynyt ravistelemassa joukkuetta hereille.
Emeryn haamu kummittelee – taas
Unai Emeryn aika Aston Villassa on ollut monin tavoin upeaa seurattavaa. Kuluvalla kaudella on kaatunut jättiläisiä. Mutta kun vaakakupissa on todella iso panos, Emeryn joukkueet ovat vähän liian usein sortuneet siihen tuttuun – varovaisuuteen, oikeastaan ylivarovaisuuteen. Se nähtiin hänen aikanaan Arsenalissa, se nähtiin aiemmin Eurooppa-liigassa, nyt se nähtiin taas.
Tämä ei ole enää vahinko. Tämä on kaava.
Vaikka tuomarivirhe kirpaisee, suurin virhe tapahtui siinä, että Villa ei halunnut ottaa ottelua omiin käsiinsä. Ulosajo Emiliano Martínezille, epäselvä tilanne VAR:in kanssa – kyllä, ne ovat osa tarinaa. Mutta jos syvemmälle katsotaan, näkyy heijastuksena isompi ongelma: johtajuuden puute, peloton peli ja kyvyttömyys kääntää tilanteita edukseen.
Mestarien liiga jää haaveeksi – mutta miksi?
Parhaimmillaan Villa pelaa kaunista, jopa dominoivaa futista. Tuo sielu kuitenkin katosi väärällä hetkellä. Seuralla on nyt hyvä omistajapohja, rahaa rakentaa ja faneja, jotka seisovat uskollisesti takana. Mutta kaikki tuo ei merkitse mitään, jos henkinen puoli ei kestä, kun paine nousee.
Onko tämä vain mutka matkalla, vai merkki siitä, että nykyisellä johtamisella Villa ei vielä ole valmis seuraavalle tasolle?
Miltä tulevaisuus näyttää?
On helppo piiloutua yksittäisten tuomaripäätösten taakse. On paljon vaikeampi katsoa peliä ja myöntää: me emme olleet valmiita. Valmennuksessa, pelissä ja asenteessa jäi aukko, joka ei korjaannu VAR-huudolla.
Nyt edessä on päätöshetkiä. Luottaako Villa edelleen Unai Emeryn konservatiiviseen tyyliin myös ensi kaudella, vai pitääkö pelikirjaa alkaa päivittää rohkeampaan suuntaan? Paikka Euroopan huipulla on edelleen saavutettavissa, mutta sinne ei mennä enää säikkyen ja suojat päällä. Sinne mennään rohkeasti hyökäten, virheistä oppien, paineen alla kukoistaen.
Yhteenveto? Brutaali, mutta rehellinen:
- Aston Villa hävisi Manchester Unitedille 0–2, ja Mestarien liiga jäi haaveeksi
- Kohua herättänyt tuomariääni ei kestänyt yksinään suurempaa tarkastelua
- Joukkue ei ollut valmis pelaamaan kauden tärkeintä peliään
- Unai Emeryn taktiikat ja ajoitus herättivät ikäviä kysymyksiä
- Villa ei tullut voittamaan – se tuli varomaan tappiota. Ja hävisi juuri siksi
Seuraava kysymys kaikuu nyt Villa-fanien ja seurajohdon korvissa:
Kävikö Villa vain oppitunnilla… vai alkaako taas se tuttu kiertokulku?
Ja nyt kysymys sinulle, lukija: Oliko tämä kaikki vain kohtalokas tuomarivirhe – vai eikö Villa vain kestänyt paineita?
Kerro kommenteissa. Tämä keskustelu on vasta alussa.
