Viktor Gyökeresin huikea maalivire siivittää häntä kohti Arsenalia – onko siirto jo ovella

On myöhäinen iltapäivä Etelä-Euroopassa, ja Lissabonissa ilma tuoksuu kevyesti kesältä. Silti Estádio José Alvalade -stadionilla kaikui yhä yksi maali – tuo kevään viimeinen, joka tuntui enemmän kuin vain osumalta verkkoon. Se oli muistutus. Se oli jälki. Se oli Viktor Gyökeres ja hänen jalkansa paukautus kohti kohtaloa.

53 maalia tältä kaudelta. Kyllä, luit oikein. Kolmekymmentäyhdeksän Portugaliin, kuusi Mestareiden liigaan ja loput hajallaan kuin taidetipat kangaskankaalla. Jokainen niistä osa tarinaa, joka nyt alkaa lähestyä huipennustaan. Tai ehkä uuden kertomuksen alkua – kuka tietää?

Yksi nimi kun alkaa nousta esiin, kehittyä kuin kaupunki horisontissa: Arsenal.

Gyökeres ei lähde spekuloimaan. Vielä. Kun häntä puristaa tulevaisuudestaan, sanojen reunat ovat pyöreitä ja varovaisia.

”On vaikea sanoa. Me emme koskaan oikeasti tiedä, mitä jalkapallossa tapahtuu,” hän sanoo hiljaa. ”Arsenal-huhut? Olen keskittynyt peleihin. Jos niissä on perää, se selviää tänä kesänä.”

Kuulostaa melkein runolta, ehkä epäselvältä vastaukselta… mutta joskus juuri epämääräisyys kertoo enemmän kuin suoruus. ”Me näemme sen tänä kesänä” ei ole pelkkä toteamus – se on kutsu. Lupaus, jonka sävyssä on uskallusta ja ehkä ripaus kohtalon johdatusta.

Raskas tie huipulle

Mikä tekee Gyökeresistä kiinnostavan – niitä pelaajia, joiden ympärille syntyy tarinoita – ei ole pelkkä maalien määrä. Se on reitti, jolla hän niihin päätyi. Eihän hän ole mikään tarunhohtoinen talentti, joka tipahti suoraan suurjoukkueen syliin. Ei, Viktor kulki rankan tien:

• Englannin Mestaruussarja
• Coventry Cityn harmaus
• Sportingin vihreä valo

Juuri sieltä, missä monet pelaajat katoavat jalkapallomaailman yöhön – sieltä hän nousi. Portugalissa hänestä tuli maalikuningas – eikä vain kerran, vaan kahdesti. Vahva, armottoman kova ja intohimolla ajava hyökkääjä, joka ei hivelöi kenttää kuin tanssija vaan ryntää läpi kuin myrsky.

Hänen pelinsä ei ole silkkinen valssi. Se on rummutusta, skandinaavista rytmiä, jossa jykevä vartalo jyrää laidalta läpi kuin muistutus jostain alkukantaisesta. Gyökeres ei ainoastaan juokse – hän moukaroi. Hän pakottaa pelin taipumaan omaan tahtiinsa.

Ja mikä tärkeintä – hän haluaa tehdä maaleja. Ei siksi, että näin kuuluu tehdä. Vaan siksi, että koko keho, olemus ja elämäntarina on rakennettu siihen hetkeen, jolloin verkko heiluu.

Punainen mahdollisuus

Nimenomaan siksi Arsenal on kiinnostunut. Lontoon punaisissa kaivataan edelleen sankaria, jonka hartiat kantaisivat vähän enemmän kuin numeron paidassa. Thierry Henryn ajoista on kulunut aikaa, mutta kaiho ei ole kadonnut.

Gyökeres ei ole ehkä finesse-pelaaja, ei brassaile trikseillä tai kikkaile turhia. Mutta isoissa peleissä – niissä, joissa veri kiehuu ja kenttä roikkuu tasapainossa – tarvitaan juuri hänenlaistaan. Pelaajaa, joka ei katso kelloa, vaan katsoo maaliin.

Ja Emiratesilla niitä iltoja on tiedossa.

Sportingin jäähyväiset

Samaan aikaan Lissabonin yöhön laskeutuu hiljalleen haikeus. Sportingin kannattajat tietävät olevansa kiitollisia, mutta myös valmistautuvat menetykseen. Gyökeres on ollut enemmän kuin maalintekijä – hän on ollut heidän myrskytuuli, heidän voitonjuhlien sytyttäjä. Ja nyt taivaanrannassa näkyy muutos.

Jalkapallossa aika ei pysähdy. Se ei edes hidastu. Jos seisot paikoillasi liian kauan, maailma kiertää ohitsesi. Arsenal tarjoaa haasteen, mahdollisuuden nousta globaalin jalkapallon seuraavaan kerrokseen. Mutta se tulee hinnalla. Paine kasvaa, vaatimukset kiristyvät.

Onko Gyökeres valmis siihen?

Sitä ei vielä tiedä kukaan.

Mutta pelaaja itse sanoo sen parhaiten: ”Me näemme sen tänä kesänä.”

Ja niin me todella näemme.

Kevään jälki

Illan epilogi? On myöhä, ja Lissabonin muurit alkavat hiljentyä. Uutisia, huhuja ja spekulaatioita lentää jälleen aamulla kuin varpusia nokalliset. Mutta toistaiseksi jäljellä on vain yksi statistiikka, joka tuntuu melkein epätodelliselta:

• 53 maalia

Jos jalkapallo on runoutta, Viktor Gyökeres kirjoitti juuri yhden sen kauneimmista eepoksista. Missä seuraava osa alkaa? Ehkä lontoolaisessa punaisessa. Ehkä jossain aivan muualla.

Mutta yksi asia on varma: lukija – tämä tarina on vasta alussa.