Mohamed Salah elävä legenda joka ei tunne aikaa – tarina intohimosta ja pysyvyydestä Anfieldilla
Anfieldin iltavaloissa, punaisen merkkien hulmutessa kuin liekit ja fanikuoron täyttäessä ilman muinaisen hymnin tavalla, seisoo yksi mies kaiken keskiössä. Ei pelkästään jalkapalloilija, vaan ilmiö. Muhammad Salah – Egyptin oma kruunaamaton kuningas.
Salah ei ole vielä sanonut viimeistä sanaansa. Ja jos tämä mies jotain tekee, hän ei koskaan poistu hiljaa. Kun hänen aikansa tulee, se tapahtuu myrskyn saattelemana, salamavalojen räiskeessä, historian kirjojen sivuja vavistellen.
Äskettäin Salah istui alas ON Sportsin studioon Kairon sydämessä. Oli yötunnelmaa, silmissä rauhaa, joka ei johdu iästä vaan tyyneydestä. Ja suusta tuli jotain, joka oli enemmän kuin pelkkä lausunto urasuunnitelmista – se oli lupaus, ehkä jopa varoitus.
Ajaton lupaus
Hän uskoo voivansa pelata 40-vuotiaaksi asti. Ei ylimielisesti, vaan vaatimattomasti, kuin joku, joka tuntee kehonsa ja sydämensä moitteettomasti. Ja jotenkin tämä viesti ei kuulostanut pelkästään urheilijan itsepintaiselta toiveelta – se oli kuin viesti ajalle itselleen: ”En ole sinun vangitasi.”
Tuloksia ja tunnetta
Vieläkö kentällä tapahtuu? Katsotaanpa:
- 29 maalia
- 18 maalisyöttöä
- Toinen Valioliigan mestaruus Liverpoolin riveissä
Kyse ei ole pelkästään luvuista. Ne ovat vain alaviitteitä suuremmassa kertomuksessa yhteydestä: pelaajasta, joukkuettaan ja sen faneja kohtaan. Salah on mies, jonka vuoksi sadat laulavat kaatosateessa, silloinkin kun peli on jo menetetty mutta toivo ei kuollut.
Taiteilija kentällä
Me, jotka olemme nähneet hänen liitävän pitkin Anfieldin kenttää kuin tuuli pyramidien yltä, tiedämme: tämä ei ole tavanomainen tarina. Salah on pelaaja, joka käyttää vasenta jalkaansa kuin muinainen taiteilija sivellintä. Mutta ennen kaikkea hän on symboli – elävä legenda, joka on kasvanut myytistä lihaksi ja vereksi. Hän ei tarvitse kruunua – hänen valtansa on jo syvällä kannattajiensa sydämissä.
Ja ehkä juuri siksi hänen viestinsä pysyy. “En ole vielä valmis. Minulla on vielä tarinoita kerrottavana.”
Valintojen äärellä
Lopulta kyse ei ollut vain siitä, että hän allekirjoitti jatkosopimuksen Liverpoolin kanssa keväällä 2027 asti. Salaa taustalla kummitteli toinen vaihtoehto – Saudi-Arabian liigan rahakkaat tarjoukset kuiskivat kutsuaan. Sinne Salah olisi voinut mennä. Läheltä piti.
Mutta hän jäi. Siis vielä.
“Kyllä, keskustelemme edelleen,” hän myöntää nyt suoraan, puhuen saudiseuroista. Edessä voi siis vielä olla se toinen luku, ehkä uusi tarina hiekkadyynien ja setelien keskellä. Mutta ei vielä. Ei nyt.
“Jos minusta alkaa tuntua siltä, että on aika lopettaa, teen sen,” Salah kertoi rauhallisella äänellään. “Mutta jos kroppa ja mieli sallivat, miksi en jatkaisi 40-vuotiaaksi?”
Ajan ulottumattomissa
Tämä ei ole mies, joka pelaa kellon tai urautuneiden elämänkertojen ehdoilla. Tämä on pelaaja, joka seuraa omaa reittiään – ei pakotettuna vanhoista ansioistaan, vaan siksi, että intohimo ja tahto eivät ole vielä sammuneet.
Ja kentällä hän on yhtä aikaa mennyt, nykyinen ja tuleva – runon kolmas säkeistö, jossa rytmi tuntuu tutulta, mutta loppusointu yllättää silti. Hänen pelissään on taikaa, hänen juoksunsa on kuin ajan halki kulkeva sävel – eikä se sävel hiljene vielä pitkään aikaan.
Paikka historian kirjoissa
Valioliigassa Salah on jo kirjoittanut itsensä historiaan:
- 186 maalia – viides eniten koskaan
- Edellään vain nimet kuten Andy Cole, Wayne Rooney ja Alan Shearer
Andrew Cole on monelle jo pelkkä muistikuva, kun taas Salah loistaa yhä kirkkaana, elävänä, ajassa läsnä olevana.
Ja silti, vaikka hän puhui tulevaisuudesta, hänen äänessään ei ollut kiirettä. Jotain ikuista tuntui siinä levollisuudessa. Se muistutti meitä: tämä matka ei ole vielä ohi.
Legenda yhä keskuudessamme
Ehkä jonain toisena keväänä Salah todella nostaa viimeisen kerran kätensä Anfieldin taivaalle ja faneille, jotka laulavat vieläkin hänen nimeään. Mutta vielä emme ole siellä. Vielä ei ole aika kirjoittaa loppusanoja.
Tässä kesässä, vuonna 2025, meillä on elävä legenda. Pelaaja, joka ei vain tee maaleja – hän tekee muistoja. Hän pysäyttää ajan, edes hetkeksi.
Ja ehkä juuri tätä tarinaa kerromme lapsillemme: ei vain siitä, kuinka hän voitti, vaan miten hän jäi. Koska jotkut legendat eivät katoa. Ne jäävät hetkeksi yhä kentälle – piirtämään viimeisiä rivejä laulussa, jota emme koskaan unohda.
Sillä joskus jalkapallo ei ole vain peli. Joskus se laulaa Salahin nimeä.
