Roman Eremenkon haave paluusta Huuhkajiin kariutui – sydäntä särkevä loppu legendalle
Suomen jalkapallosydän koki äskettäin särön, kun Roman Eremenkon paluun maajoukkueeseen todettiin jäävän toteutumattomaksi haaveeksi. Monille tämä ei ollut vain urheiluuutinen – se oli lyyrinen hetki, joka jäi puolitiehen, kuin runo ilman viimeistä säettä.
Matka, joka teki miehestä tarinan
Roman Eremenko ei ole koskaan ollut vain keskikenttäpelaaja. Hän on ollut liikkeen ja rytmin ilmentymä, joka siivitti Huuhkajia ja Euroopan huippujoukkueita:
- Loisti Rubin Kazanissa ja CSKA Moskovassa
- Oli Huuhkajien tärkeä pelintekijä
- Yli kahdeksan vuoden poissa olo maajoukkueesta skandaalin vuoksi
Hänen paluunsa olisi ollut enemmän kuin urheilu-uutinen. Se olisi ollut draaman kolmas näytös – tarinan huipennus, jossa menneiden aikojen sankari palaa vielä kerran kentälle lunastaakseen oman legendansa.
Kehon ja tahdon ristiriita
Viikonlopun harjoituksissa ja lääketieteellisissä testeissä selvisi karu totuus: keho ei enää kestä. 38-vuotiaana Eremenkon sydän ja tahto olivat valmiit, mutta kroppa ei enää vastannut kutsuun. Loukkaantuminen päätti lopullisesti keskustelun siitä, voisiko hän vielä palata kansainväliselle tasolle.
Se oli hetki, jossa hiljaisuus puhuu äänekkäämmin kuin mikään maali.
Toivo, joka syntyi Veikkausliigassa
Viime kuukausina Roman nähtiin heräävän uudelleen eloon kotimaisessa Veikkausliigassa, Pohjois-Helsingin Gnistanin riveissä. Hän ei pelannut todisteena menneestä, vaan rakkaudesta peliin. Kierros kierrokselta suomalaisessa jalkapallossa alkoi herätä toivo — ehkä paluu olisi sittenkin mahdollinen.
- Hän ei hakenut näyttävyyttä, vaan pelasi näkemyksellä
- Johti peliä kuin kapellimestari
- Herätti kansan uudelleen uskomaan mahdottomaan
Mutta tämä tarina jäi kesken. Viimeinen säkeistö jäi kirjoittamatta.
Kaiku, jota ei voi korvata
Suomi valmistautuu nyt MM-karsintoihin Hollantia ja Puolaa vastaan ilman Romania. Mutta hänen poissaolonsa ei ole vain taktinen – se on tunnetasolla valtava. Eremenkon peli oli kuin musiikkia – sellaista, jota ei mitata maaleissa tai syötöissä, vaan siinä tunteessa, jonka hän sai aikaan jokaisessa pallon kosketuksessa.
Hän ei ollut vain pelaaja. Hän oli hetki.
Kysymykset, jotka jäävät
Emme ehkä koskaan saa vastauksia:
- Miksi juuri nyt?
- Miksi tarina ei saanut päätöstään?
- Olisiko hän voinut vielä kerran nousta?
Ehkä tämä juuri on se, miksi tarina jää elämään. Täydellisyys ei ole se, mikä jää mieleen – vaan se, mikä jäi kesken.
Perintö, joka jatkuu
Roman Eremenko poistuu nyt kentältä, mutta hän ei katoa. Hän jää elämään:
- Katsomoiden rivistöissä
- Nuorten pelaajien liikkeissä
- Yksittäisissä oivaltavissa syötöissä
Hän on tarinan se osa, jota ei voi kirjoittaa uusiksi – sivu, jota kukaan ei koskaan pysty täysin korvaamaan. Eremenkon nimi jää mieleen, ei siitä mitä hän teki viimeiseksi, vaan siitä mitä hän edusti koko uransa ajan.
Ja se todella oli melkein täydellistä.
