Miro Tenhon ja Santeri Haaralan mahdollinen paluu Suomeen herättää toivon ja tunteen

Se oli sellainen ilta, jonka vain Tukholman kevät osaa rakentaa: kostea tihku leijui ilmassa ja taivas painoi Djurgårdenin stadionin yllä kuin matala katto. Sade rummutti peltikattoa kuin muistutus – nyt kannattaa herätä todellisuuteen. Kahden suomalaispelaajan, Miro Tenhon ja Santeri Haaralan, ruotsalainen seikkailu alkoi kääntyä loppusuoralle. Kun HJK ja Ilves – heidän vanhat kotiseuransa – huhujen mukaan havittelevat heitä takaisin, tarina saa lähes eeppiset mittasuhteet. Nyt ei ole kyse vain pelkistä siirroista. Nyt puhutaan mahdollisista loppuhuipennuksista.

Miro Tenho – puolustuksen hiljainen kivijalka

Muistat ehkä Miro Tenhon? HJK:n puolustuksen kivipatsas, jonka nimi ei ehkä näkynyt otsikoissa, mutta jonka rooli oli elintärkeä Klubin menestykselle. Vuonna 2024 hän lähti Ruotsiin, Djurgårdenin riveihin. Tuloksena oli 57 ottelua – määrällisesti hyvä saalis, mutta ilman suurta säihkettä.

Nyt, kun puhutaan HJK:n mahdollisesta yhteydenotosta, moni pysähtyy miettimään: voiko pelaaja todella palata kotiin silloin, kun maailma ei luvannut satumaa?

Santeri Haarala – sähkökentän taiteilija

Santeri Haarala oli Ilveksen loistava tähti, vasenjalkainen virtuoosi, joka näytti siltä, kuin piirtäisi pelikenttää kengänkärjellään. Mutta elokuussa 2024 tie vei hänet Ruotsiin – eikä vastaan tullut valokeila, vaan harmaampi arki. Vain kaksi maalia ja kolme syöttöä kahteen kauteen. Kaukana siitä, mitä fanit ja pelaaja itse toivoivat.

Kun Ilves nyt katsoo taaksepäin ja Haaralan suuntaan, kysymys ei kuulu enää “voiko hän vielä onnistua”, vaan: onko tämä hetki, jolloin syntyy uusi alku?

Paluu ei ole helppo – mutta ehkä merkityksellinen

Veikkausliiga ei koskaan ole ollut mikään helppo koti. Se vaatii pelaajalta enemmän kuin vain hyvää tahtoa ja tuttua maisemaa. Siellä riisutaan menneet tittelit ja mitataan jokainen askel uudelleen. Mutta entä jos se vaativa koti sulkee sinut syliinsä juuri silloin, kun sitä eniten tarvitset?

HJK ja Ilves eivät ole vain entisiä työnantajia. He ovat kuin vanhat ystävät, jotka seisovat ovella lamppu kädessään ja kutsuvat sinut takaisin, juuri silloin kun ulkomaailma tuntuu kylmemmältä. Mutta paluu ei ole pelkästään tunneasia.

Sopimukset – byrokraattinen kynnys vai este unelmalle?

Todellisuus muistuttaa nopeasti, ettei mikään ole ilmaista.

• Mirolla on edelleen sopimus Djurgårdenin kanssa vuoteen 2026 saakka
• Haaralalla puolestaan jopa vuoteen 2027 asti

Ruotsalaisseurat eivät tunnetusti irrota pelaajiaan kevyin perustein. Neuvottelupöydissä ei jaeta sympatiaa, vaan sovitetaan numeroita ja vaikutuksia.

Mikä on pelaajan tahto?

Mutta yli kaiken tämän kuuluu kysymys, jota ei voi ohittaa: mitä pelaajat itse haluavat? Haluavatko he jatkaa ulkomailla uurastamista, odottaa seuraavaa mahdollisuutta, vai vetää syvään henkeä ja astua uudelleen tutuimmalle kentälleen – siihen, jossa heistä tuli se mitä nyt ovat?

Paluu voi olla enemmän kuin vain siirto

Pelaajasiirroissa ei aina kerrota kaikkea. Niiden takana sykkii usein jotain näkymätöntä:

• sisäistä paloa
• toteutumattomia lupauksia
• toivoa uudesta nosteesta

HJK:ssa ja Ilveksessä ei ajatella Tenhoa ja Haaralaa vain entisinä pelaajina. Heidät nähdään yhä sankareina – heinä, jotka lähtivät maailmalle, ottivat kolhuja, mutta eivät sammuneet.

Kansantarun kaltainen hetki

Ajattele tätä kaikkea kuin uuden ajan suomalainen kansansatu. Kaksi pelaajaa, joiden matka vei pois, mutta jotka voisivat palata jälleen sinne, mistä kaikki alkoi. Jos Tenho joutuu Töölön iltaan tai Haarala palaa Tammelan loisteeseen, se ei ole vain kotiinpaluu – se on mahdollisuus kirjoittaa uusi luku suomalaiseen jalkapallohistoriaan.

Ja nyt – odotus

Virallisia siirtouutisia ei vielä ole. Agentit, johtajat ja neuvottelijat elävät omaa hidasta koreografiaansa. Mutta ilmassa on sähköä. Värähtelyä, joka tuntuu enteilevän jotain. Ehkä paluuta. Ehkä uutta kevättä. Ehkä sitä hetkeä, kun vanha tarina saa uuden lopun – tai uuden alun.