Ramiro Muñoz tuo tanssin rytmin suomalaiseen jalkapalloon ja rakentaa futiksen uutta tarinaa
Helsingin iltapäivä on raukea. Pornaistenmäen puut havisevat hiljaisesti, ja Pallokentän laidalta kantautuu kilahdus – se ääni, kun pallo osuu tolppaan. Se ääni, joka futisihmisen sisällä kytkee kaiken päälle. Mutta nyt ei puhuta kulmapotkuista. Tämä tarina kulkee syvemmälle – sinne, missä peli ei ole vain liikettä, vaan elämäntapa.
Rytmin mies
Ramiro Muñoz, 31-vuotias espanjalaisvalmentaja, ei ehkä ole nimi otsikoissa, mutta niiden huulilla, jotka ovat hänet tavanneet. Häntä on kuvailtu yhdellä sanalla: erilainen. Jalkapallo ei ole hänelle vain peli – se on kuin flamenco: intohimoinen, tarkka, kurinalainen tanssi, jossa jokainen hetki sykkii rytmiä.
“Pikku hiljaa meidän täytyy alkaa rakentaa omaa tapaa pelata. Ei me voida vain matkia Hollantia tai Brasiliaa. Suomalaisessa futiksessa on jotain uniikkia, joka pitää nostaa esiin.”
Muñozin filosofia tiivistyy siihen hetkeen, kun kevään ensihengähdys herättää kentät jääpeitteen alta. Se on hänen mukaansa juuri silloin, kun suomalaisen jalkapallon identiteetti voi syntyä – tarpeesta, ei kopioimalla.
Matka hiekkakentiltä maajoukkueeseen
Madridista Helsinkiin ei tultu kuvia seinällä, vaan pölyyn upottavin nappiksin. Muñoz saapui Suomeen uteliaana pelaajana, joka pelasi hiekkakentillä HPS:n paidassa. Vähitellen hänestä muotoutui valmentaja – sellainen, joka ei katso jalkapalloa vain tulostaululla, vaan silmin, jotka etsivät tarinaa jokaisesta pelaajasta.
Suomen jalkapallokentissä hän näki paljon. Mutta hän näki myös sen, mikä puuttui:
- Pelaajapolut olivat katkonaisia
- Laadussa oli suurta vaihtelua
- Yhteinen ideologia puuttui
“Ei ole kyse vain treenikertojen määrästä. Vaan siitä, millainen maailma rakentuu pelaajalle, kun hän pukeutuu ekan kerran pelikamoihin.”
Pikkuhuuhkajien hiljainen kapellimestari
Tänä päivänä Ramiro Muñoz on osa alle 21-vuotiaiden maajoukkueen valmennusta. Hän vastaa erityisesti erikoistilanteista ja tunnetasolla sytyttävistä videomotivaatioista. Ennen jokaista ottelua hän ja videonero Tommi Helminen luovat 3–4 minuutin tunnekoosteen, jonka tarkoitus ei ole kertoa, miten pelataan – vaan miksi.
“Joskus riittää yksi lause, joka saa joukkueen nauramaan. Silloin tiedän, että olemme vireessä.”
Kokemuksen kahdet silmät
Muñoz ei puhu teoreettisesti. Hän on pelannut Slovenian pääsarjan mestaruuden voittaneessa joukkueessa ja valmentanut suomalaisella tekonurmella keskellä tammikuuta. Tämä antaa hänelle kyvyn nähdä koko polku:
- Pelaamisen intohimo
- Harjoittelun ristiriitaisuus
- Tiekartta huipulle
Hän ei ole valmentaja, joka sanelee. Hän on kuulija. Jos joukkueessa on vahvuutena 1v1-tilanteet, hän rakentaa pelitavan niiden ympärille. Jos taas tiivis puolustus, hän takoo joukkueesta muurin, ei vankilaa.
“Hyvä valmentaja ei ole diktaattori, vaan sielunkartoituksen tekijä.”
Unelma, joka ei mahdu sarjataulukkoon
Mutta tärkeintä ei ole, missä Ramiro Muñoz on nyt. Vaan minne hän katsoo. Hänen unelmansa sisältää:
- Top 5 -liigojen loisteen
- Mestarien liigan legendaariset illat
- Suomen A-maajoukkueen päävalmennuksen – kenties
Kuitenkin suurin unelma on tämä: nähdä Suomi löytämässä oman pelitapansa.
“Jalkapallo on peili. Se heijastaa kansaa, kulttuuria, arvoja. Suomessa on erityinen yhdistelmä nöyryyttä ja ylpeyttä. Haluan, että peli kertoo siitä.”
Hetkien valmentaja
Ramiro Muñoz ei ehkä vielä johda joukkuetta päävalmentajana, mutta hän tekee jotain kenties suurempaa: hän valmentaa merkityksiä. Jokaisessa ilmeessä, jokaisessa tauossa, jokaisessa rytmin osumassa on mukana tarina. Hän johdattaa ei vain kohti tulosta, vaan kohti itseymmärrystä.
Ehkä, kun tulevaisuudessa Suomi pelaa omalla rohkealla, pohjoisen sielua heijastavalla pelityylillään, muistamme tämän hetken. Ja nimen, joka jo silloin kutsui meitä löytämään itsemme jalkapallon kautta – Ramiro Muñoz.
