Huuhkajat valmiina loistamaan ilman Lewandowskia – Jere Uronen ja joukkueen hiljainen voima
Tässä sitä taas ollaan, Helsingin Olympiastadionilla, kesäillassa, jossa valo viipyy pidempään kuin mieli ehtii mukaan. Ilmassa on jotain… erilaista. Jännitys ei ole kirkuvaa vaan syvää, painavaa – kuin jokin suuri olisi tulossa, vaikka kaikkea ei vielä näe. Huuhkajat valmistautuvat pelaamaan Puolaa vastaan MM-karsinnoissa, eikä tämä peli ole mikä tahansa ottelu. Se on peli ilman Lewandowskia.
Kyllä, luit oikein. Robert Lewandowski – mies, jonka nimi kaikuu Euroopan stadionien kaiuttomassa hiljaisuudessa kuin säveltäjä, jonka kappaleet löytävät tiensä jopa niihin, jotka eivät musiikkia tunne – ei ole mukana. Ei loukkaantumisen vuoksi, vaan periaatteesta.
”En pelaa niin kauan kuin Probierz on valmentajana,” hän oli sanonut eikä jättänyt tulkinnan varaa.
Se lausunto pysäytti. Ja juuri siinä, Puolan tähtiloiston haalistumisessa, syntyy uusi kysymys. Kun toinen rikkoo rivejään sisäisestä myrskystä, kykeneekö hiljaisempi, sitkeämpi nousemaan?
Jere Urosen rauha keskellä myrskyä
Ja siinä astuu esiin Jere Uronen. Hän ei ole mies, joka puhuisi isoilla sanoilla, mutta hänen hiljaisuutensa on kuin jää – kova ja kaunis. Lehdistötilaisuudessa miehen olemus oli rauhallinen, silmissä jotain, mitä pelikirjoihin ei piirretä.
”Totta kai Lewandowski on uskomaton pelaaja, mutta ei se meidän peliin vaikuta,” hän sanoi lakonisesti. Ei vähättelynä, vaan muistutuksena, että peli ei pyöri nimien ympärillä. Se pyörii hetkien, reagoinnin ja rohkeuden ympärillä.
Uronen tietää, että kentällä ei vastata kysymykseen ”kuka puuttuu?”, vaan ”mitä tehdään nyt?”
Hän puhui siitä, kuinka puheet sumenevat, kun pilli soi ja peli alkaa. Strategiat voivat muuttua lennosta, mutta mielentila – se rakentuu pitkän ajan kuluessa. Ja siinä hän on kotonaan.
”Kun peli käynnistyy, puheet ja spekulaatiot unohtuvat. Silloin pelataan, ei mietitä nimeä selässä,” hän sanoi, ja se oli enemmän kuin toteamus – se oli henkilökohtainen periaate.
Erityinen kierre pelissä tulee Puolan hyökkääjä Karol Swiderskista, joka on Urosenin vanha joukkuekaveri Charlotte FC:stä. Nyt he eivät jaa pukuhuonetta – nyt he jakavat kentän eri puoliskot.
”Kiva nähdä kaveri, mutta toivottavasti saan estettyä hänen pelaamisensa kentällä,” Uronen sanoi virnistäen. Huoleton lause, mutta alta pilkotti päättäväisyys. Ystävä tai ei, kentällä ei jaeta lahjoja.
Sadan pelin vahtikoira – Lukas Hradecky
Yksi ei enää loikkaa uutisvirtoihin otsikoiden vuoksi, vaan historiansa takia, on Lukas Hradecky. Viime ottelussa Hollantia vastaan hän veti Huuhkajien paidan ylleen sadannen kerran. Sadannen.
Se on harvinaista ilmaa suomalaisessa futiksessa.
Kenttä ei ollut kiltti, tuloksena 0–2 tappio, mutta hetki itsessään oli arvokas. Paikka historiassa, suojattu kentän sateilta ja tappioilta.
”Luke on pitänyt meidät pystyssä monta kertaa. Hänellä oli nyt oma hetkensä, ja täysin ansaitusti,” Uronen sanoi, mutta lisäsi hiljaa: ”En usko, että mikään hetki on tarpeeksi Lukelle.”
Ja juuri siksi hän on johtaja. Ei äänekäs, mutta vakaa. Pelaaja, joka ei jaksa juhlia merkkipaaluja, koska nälkä voittaa juhlan. Sadasta pelistä ei tule kruunua – siitä tulee muistomerkki sille, mihin määrätietoisuus vie.
Ja nyt, eteenpäin – karsintojen keskellä
Karsintalohkossaan Suomi on nyt toinen. Kolme peliä: voitto, tasuri ja tappio. Neljä pistettä, ja edessä peli, joka voi vielä kääntää suunnan kirkkaampaan – tai laittaa lisää painoa reppuun, jota Huuhkajat ovat jo pitkään kantaneet.
Ottelu alkaa tiistai-iltana klo 21:45. Silloin ei enää lasketa kuka ei ole kentällä. Ei muistella Lewandowskia eikä viritellä tulkintoja jalkapallojumalista. Kentällä on Suomi. Kentällä sitä mitataan: ei nimiä, vaan syöttöjä, katkoja, katseita, uhrauksia.
- Ehkä Swiderski tekee maalin.
- Ehkä Uronen ottaa sen pois.
- Ehkä Hradecky pysäyttää kaiken.
- …tai sitten ei.
Mutta yhtä asiaa ei voi ottaa pois näiltä Huuhkajilta: uskoa siihen, että työ riittää. Että tähdet syntyvät joskus hiljaisuudesta.
Kun valokeilat osoittavat yllättäen tyhjään kohtaan kentällä, Suomi voi olla se, joka astuu esiin.
💬 Kirjoittanut: Aino Kautso
(X: @AinoKautso – urheilukirjoittaja, joka uskoo hiljaistenkin hetkien puhuvan)
