Huuhkajat voittoon Puolasta dramaattisessa ottelussa – MM-unelma elää vahvana
Helsingin Olympiastadionilla nähtiin tiistai-iltana jotain, mitä jalkapallofanit eivät hevillä unohda – ei ainoastaan siksi, että Suomi otti upean 2–1-voiton Puolasta MM-karsinnoissa, vaan myös siksi, että kentän tapahtumat kietoutuivat hetkeksi elämästä ja ihmisyydestä muistuttavaan pysähdykseen.
Loppuvihellyksen soidessa tunnelma oli sähköinen, mutta hetken se oli myös hiljaisuuden täyttämä – pelkästään maaleja ei tämän ottelun draamassa pelattu.
Altavastaajan aloitus
Ottelu lähti liikkeelle niin kuin monet pelkäsivät. Puola, joka tunnetaan fyysisestä pelistään ja kovasta tasostaan, tuli otteluun kuin juna. Heti kymmenen minuutin kohdalla näytti hetken pahalta. Vedot alkoivat sinkoilla Suomen maalia kohti, mutta maalivahti Lukas Hradecky venyi sinne minne tarvitsi – ja kun Matty Cashin rebound näytti jo varmalta avausmaalilta, juoksi Jere Uronen liukumaan ikimuistoisen blokin.
Siinä hetkessä vain tärkeintä oli, ettei Suomi ollut tappiolla.
Sähläystä ja sankareita
Ensimmäisellä puoliskolla Suomi ei varsinaisesti loistanut pallollisessa pelissä, mutta sitten tapahtui se, mitä jalkapallossa joskus tarvitaan: pieni onnen potku ja hereillä oleva joukko.
Puolan maalivahti Łukasz Skorupski, joka oli selvästi tilanteen ulkopuolella, sähläsi pallon haltuunsa hieman turhan huolimattomasti. Joel Pohjanpalo haistoi tilaisuuden, ja ennen kuin yleisö ehti tajuta, Robin Lod oli jo nurin – ja pallo vietiin pilkulle.
Pohjanpalo, kylmä kuin jää, latasi pallon keskelle maalia ja tuuletti harvahkon, muttei hiljaisen stadionyhteisön edessä. 1–0. Taivas aukeni juuri sen verran, että toivo pääsi sisään.
Toista puoliaikaa hallitsi draaman kaari
Jos Huuhkajat ensimmäisellä puoliajalla suojeli asemaansa, toisella he näyttivät, että tämä oli heidän pelinsä. Se oli rohkeampaa, aktiivisempaa peliä. Suomella oli mahdollisuudet kasvattaa johtoa jo varhain: Arttu Hoskonen puski pallon tolppaa hipoen ylärimaan ja Miro Tenho sai vielä oman päänsä palloon, mutta tuloksetta.
Toista osumaa ei kuitenkaan tarvinnut odottaa liian kauan. Suomen puolustus katkoi Puolan hyökkäyksen, ja pelattiin nopeasti laitaan Oliver Antmanille – hän ei arkaile silloin kuin pitää syöttää. Benjamin Källman sai pallon suoraan jalkaan ja nosti sen verkkoon. 2–0. Stadion räjähti – tämä näytti jo turvalliselta.
Vaan tämä on jalkapalloa, eikä mikään ole turvallista, ei edes kahden maalin johto.
Synkkä hetki keskellä juhlaa
Ottelun 70. minuutilla tapahtui jotain, mikä muistutti, että kyse on lopulta ihmisten hetkistä, ei vain urheilusta. Tuomari keskeytti pelin äkisti – katsomossa joku oli saanut sairauskohtauksen. Yleisö hiljeni spontaanisti, pelaajat kerääntyivät kentän laidalle odottamaan tietoa.
Lääkintähenkilökunta toimi nopeasti ja ammatillisesti. Henkilö saatiin siirrettyä sairaalahoitoon, vakavasti mutta vakaasti. Yleisö reagoi kauniisti – seisoen, hiljaa, yhtenäisenä. Upea osoitus siitä, että kun on tosi kyseessä, raja joukkueiden, kisojen ja kansallisuuksien välillä katoaa.
Pelin haastava tunnelma ei hälventynyt heti. Mutta Huuhkajat palasi kentälle ja jatkoi kuin joukkue, joka tietää olevansa matkalla jonnekin suureen.
Viimeiset minuutit – sydän kurkussa
Kun lisäaikaa alettiin pelata, Puola sai vielä juonen päästä kiinni. Pitkän rajaheiton seurauksena palloa pompoteltiin Suomen alueella sinne tänne – lopulta painostuksen alla Jere Uronen ohjasi pallon ohi Hradeckyn. Kavennus syntyi, ei oman tahdon vaan tilanteen väkisin muovaamana. Maali merkittiin Puolan Jakub Kiwiorille, mutta fakta oli: peli oli taas auki.
Viime hetkillä Puola pyöritti peliä vielä kerran vaarallisesti boksin läheisyydessä, mutta kun kaikki laskettiin, nousi esiin vielä yksi sankari: Nikolai Alho puski päätään säästämättä vaarallisen keskityksen pois.
Viimein vihellys. Huuto. Halaus. Helpotus.
Katsaus tilanteeseen: unelma elää
Voitollaan Suomi nousi jakamaan lohkon kärkipaikkaa lohkossa G. Neljä peliä takana, seitsemän pistettä taulussa. Hollanti ja Puola hengittävät niskaan – kaikki on vielä auki.
Syyskuussa Huuhkajat panee lohkon järjestyksen kunnolla koetukselle:
- Vierasottelu Puolaa vastaan
- Kotipeli Liettuaa vastaan
Kaksi peliä, kolme pistettä per ottelujaossa – nyt mitataan, kuka todella haluaa MM-lavalle.
Mitä tästä pelistä jäi käteen?
- Suomi oli tehokas, silloin kun sillä oli väliä.
- Joel Pohjanpalo jatkoi maaliputkeaan ja nousi jälleen keskeiseksi hahmoksi.
- Stadionin tunnelma oli samaan aikaan harras ja huumaava.
- Henkinen kestävyys oli testissä – ja Suomi kesti.
Seuraavaksi: syyskuun haasteet
Kysymys jää ilmaan: onko tämä se karsinta, jossa Suomi palaa isojen kisojen kartalle? Päättikö tämä ilta jotain, vai avasiko se vain portin vielä isompaan tarinaan?
Yksi asia on selvä – torstaista tuli ilta, joka jää historiaan. Ei täydellisyyden takia, vaan sen takia, että vaikka kentällä tapahtui paljon, loppupeleissä kyse oli yhteydestä: kentän, katsomon ja koko pienen jalkapallokansan välillä.
Huuhkajat-lintu on taas nousussa – ja se ottaa nyt kunnolla tuulta siipiensä alle.
🦉 🇫🇮 Mitä sinä ajattelit Suomen pelistä? Jäämmekö kisajunaan vai joko ollaan kyydissä? Jaa ajatuksesi kommenteissa!
