Huuhkajien loistovoitto ei riittänyt täyttämään katsomoita – missä ovat fanit ja mitä Palloliiton tulisi tehdä

Kuvitellaanpa täydellinen suomalainen alkukesäinen ilta: sinivalkoinen väri vilisee ympäri Olympiastadionia, aurinko laskee hitaasti taivaanrannan taakse, ja Suomi kohtaa tärkeässä MM-karsintaottelussa vahvan vastustajan. Ei ole ihan pitkä aika siitä, kun tällaiset illat olivat kansan yhteisiä juhlahetkiä – sellaisia, joihin koko maa osallistui, satoi tai paistoi.

Mutta nyt? Suomen komea voitto Puolasta – kyllä, voitto! – ei saanut aikaan suurta juhlahumua. Katsomot ammottivat tyhjyyttään. Alle 17 000 ihmistä oli saapunut paikalle stadionille, jonne mahtuu yli 30 000. Siinä missä joskus liput revittiin käsistä, nyt niitä sai vasta viime tingassa – ja runsain mitoin.

Herää siis kysymys: mitä ihmettä Huuhkajille ja heidän faneilleen on tapahtunut?

Kun huuma muuttuu harmaudeksi

Vielä muutama vuosi sitten Huuhkajat elivät kultakauttaan. Pääsy ensimmäisiin EM-kisoihin kesällä 2021 sytytti valtakunnassa todellisen jalkapallokuumeen. Kadut täyttyivät salkoa heiluttavista kannattajista ja pelaajien nimet löytyivät päiväkerholaisten piirustuksista. Kansojen liigan onnistumiset ja tasapäiset väännöt Euroopan keskitasoa vastaan pitivät liekin sytyssä.

Mutta nyt tunnelma on viileämpi. Ja tämä ei selity vain yhdellä hiljaisemmalla ottelulla.

Viime kesänä Helsingissä pelattiin EM-karsintaa Sloveniaa ja San Marinoa vastaan, ja stadion melkein täyttyi. Nyt kyseessä oli vielä tärkeämpi peli MM-karsintapaikasta, ja vastassa oli tunnettu futismaa Puola – mutta kiinnostus laski kuin pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt veikkausliigaseura.

Hinta, joka ei kohtaa tunnelmaa

Yksi syy löytyy toki sieltä tutusta ja turvallisesta – hintalapusta. Liput Huuhkajien kotiotteluihin ovat hiljalleen kallistuneet. Halvimmasta päästä aikuisten lippu maksaa nyt 22–38 euroa, kun vielä jokin aika sitten järjesteltiin pelejä halvemmalla, 19 euron lähtöhinnalla. Samalla tulokset eivät enää hivele mieltä ja silmää rakentavalla tavalla.

Perheille tilanne on erityisen haastava. Illalla yhdeksältä starttaava peli ei sovi lapsille, eikä useamman sadan euron ilta kuulosta järkevältä, jos elämyksiä ei tarjoilla kuin suurellakin. Kun peliä voi seurata ilmaiseksi kotisohvalta – tai edes kohtuukustannuksin – ymmärrys jää helposti kotiin fanien seuraksi.

Ei enää altavastaajan ihmetekoja

Tosiasia on myös tämä: Huuhkajat ei tällä hetkellä pelaa yli tasonsa. Joukkuetta ei voi rehellisesti sanoa huonoksi, mutta se ei myöskään tarjoile yllätyksiä tai pelaa peliä, joka saisi kylmät väreet kulkemaan selkärangan läpi. Enää ei ole Teemu Pukin taianomaisia juoksuja, joissa kansa nousi penkeiltään jo ennen kuin pallo ehti maaliin.

Kun odotukset ovat kerran nousseet, paluu realismiin voi tuntua pettymykseltä. Ei ole helppoa olla puolivälissä jotain suurta ja tavallista. Jos fanit tulivat mukaan unelman perässä, mitä he tekevät kun unelma ei enää näy kentällä?

Mitä Palloliiton pitäisi tehdä – oikeasti?

Tässä kohtaa katse kääntyy väistämättä Palloliittoon. Marco Casagrande – Palloliiton tapahtumista vastaava johtaja – myönsi, että ihmisiä saattoi leipääntyä jo aiemmassa Hollanti-ottelussa tai että myöhäinen alkamisaika karkotti perheitä.

Hän on varmasti oikeassa – osittain. Mutta kyse on isommasta kuvasta.

Palloliitto ei ehkä nähnyt, että menestys ei ole pysyvä olotila. Että jossain kohtaa tunnelma vaatii lisäpanostusta – markkinointia, uusia elämyksiä, inhimillistä aikataulutusta – ja joustavuutta myös hinnoittelussa.

Tässä muutama konkreettinen liikkeellepanija, jonka liitto voisi ottaa työlistalleen heti huomenna:

• Laske lippujen hintoja silloin, kun urheilullinen tilanne ei ole huipussaan.
• Tee stadionkokemuksesta perheystävällinen: enemmän sisältöä, tunnetta ja jotain spesiaalia myös kentän ulkopuolella.
• Aseta otteluiden alkamisajaksi ajat, jotka sopivat myös lapsiperheille.
• Panosta uusiin pelaajiin ja laajempaan junioritoimintaan – rakennetaan se uusi unelma, pelaaja kerrallaan.

Faneilta kysytään nyt kärsivällisyyttä – ja rehellisyyttä

On rehellisesti sanottava, että Suomi elää nyt jalkapallossa siirtymävaihetta. Suuret huiput on hetkeksi ohitettu, eikä uusia näkyviä unelmia ole vielä muodostunut. Se ei ole häpeä – se on normaalia urheilun sykliä. Useat futismaat elävät samoja vaiheita, nousuja ja suvantokohtia.

Kysymys kuuluu: miten säilyttää se fanijoukko, joka syttyi unelmasta, mutta ei ole vielä muodostanut sidettä pitkäjänteiseen kannattamiseen – myös niinä hetkinä, kun kaikki ei mene nappiin?

Nyt ei tarvita vain strategiakarttaa, vaan tunneälyä. Faneilta toivotaan intoa, mutta heilläkin on oikeus saada vastinetta – ei vain tuloksissa, vaan kokemuksissa. Jos peli ei tunnu juhlalta, sen ei tulisi maksaa juhlahintaa.

Sillä siinä missä maalit sytyttävät stadionin, syttyvät ihmiset myös siitä tunteesta, että heidät huomioidaan.

Miten sinä näet asian?

Onko huippu-urheilu modernin ajan viihdettä, jossa tulos tekee tai rikkoo fanisuhteen? Vai pitäisikö kannattamisen perustua muuhunkin kuin voittoihin? Kommentoi alle – mitä sinä odotat Huuhkajien tulevaisuudelta?

Yhteenveto – Miksi Huuhkajien vetovoima on hiipunut?

• Lipunhinnat nousivat, pelin taso laski – siitä yhtälöstä kiinnostus harvoin kasvaa.
• Myöhäiset aloitusajat vaikeuttavat etenkin lapsiperheiden osallistumista.
• Pelaajistosta ei tällä hetkellä löydy sankareita, jotka sytyttävät yleisön massoittain.
• Suomalaiset tottuivat menestykseen – nyt realismi on palannut.
• Palloliitolla on ollut vaikeuksia lukea muutosta ja reagoida nopeasti.

📝 Vaihtoehtoisia otsikoita tälle tarinalle:

• ”Unelma karahti ja fanit katosivat – mihin Huuhkajat jäi?”
• ”Voitto kentällä, tappio katsomossa – Huuhkajien uusi todellisuus”
• ”Kun juhla vaihtuu arkeen – jaksavatko suomalaiset enää uskoa Huuhkajiin?”