Joel Pohjanpalon upea pilkku vei Suomen voittoon ja lähemmäs MM-unelmaa

Kirjoittanut: Elina-Liisa Valkama
Helsinki, 11.6.2025

Kesäilta, jolloin kaikki muuttui

Oli sellainen kesäilta, jolloin taivas hengitti stadionin valoja takaisin maan päälle. Olympiastadion hehkui kuin vanhanajan temppeli, kun tuhannet katseet kääntyivät yhteen pisteeseen kentällä. Valkoinen täplä. Miestä sen päällä saattoi kutsua hyökkääjäksi, mutta Joel Pohjanpalo oli sinä iltana paljon enemmän. Hän oli kuin tarinankertoja jossain menneiden ja tulevien messujen välissä, kallistunut hetkeen, jossa kohtalo usein käy kuiskaamassa.

Tämä ei ollut vain MM-karsintaottelu Suomi–Puola. Se oli suurempi. Se oli unelma hengissä pitämisestä. Se oli pieni kansa katsomassa kohti horisonttia, josta näkyy Qatarin, Brasilian ja Italian kaltaisia nimiä – ja yrittämässä kuvitella omansa niiden joukkoon.

Mahdollisuus rohkeuteen

Suomelle peli oli yksi niistä, jonka energiassa ihan kaikki tuntui pidätetyn hengityksen varassa. Puolalla oli kentällä vain varjot entisistä tähdistään – Robert Lewandowski ja Piotr Zielinski loistivat poissaolollaan. Suomella oli sen sijaan jotain muuta: mahdollisuus.

Ottelun tunnelma ei kuitenkaan ollut mikään satu alusta asti. Puola toi kentälle kokemuksen, kylmäverisyyden, kovan kuoren. Näissä peleissä ei riitä, että osaa juosta. Pitää myös uskaltaa pysähtyä oikealla hetkellä – ja iskeä.

Hetki, joka muutti kaiken

Joel Pohjanpalo tiesi sen. Tämä hyökkääjä, jota oli välillä epäilty, vähätelty ja unohdettukin, näki jotakin mitä muut eivät. Hän painosti korkealta, piinasi puolalaista maalivahtia Lukasz Skorupskia, ja sitten se tapahtui. Harhasyöttö. Rike. Pilkku.

Se hetki ei ollut pelkkä rangaistuspotku. Se oli kuin rituaali. Tuuli pysähtyi, stadionin syke hiljeni – jäljelle jäi vain mies, pallo ja mahdollisuus.

Pohjanpalo oli harjoitellut pilkun laukomista koko viikon. Alakulmaan. Niin valmentajat ja muistiinpanot sanoivat. Mutta juuri ennen laukausta, hän näki jotain – vilkaisun, liikkeen. Skorupski liikkui oikeaan suuntaan liian aikaisin.

”Näin, että Skorupski lähti siihen suuntaan. Sain vielä käännettyä – keskelle meni,” Pohjanpalo sanoi myöhemmin.

Yksi maali, koko kansan sydämessä

Se ei ollut vain tekninen suoritus – se oli reaktio, intuitio, rohkeus. Kun pallo kohtasi verkon, se ei vain siirtynyt taululle – se jäi sydämiin. Stadion jyrisi tunteesta. Yksi maali, mutta merkitys ulottui paljon kenttää laajemmalle.

Peli päättyi 2–1 Suomelle. Se oli klassikko: jännittävä, täynnä tunnetta, merkitystä joka potkussa. Voitto Puolasta ei ollut vain urheilullinen voitto – se oli kuin uuden jakson alku suomalaisen jalkapallon matkalla. Kansa kohti unelmaa – ja ehkä kohti MM-kisoja.

Elämän rinnalla kulkeva peli

Kesken ottelun tuli muistutus siitä, kuinka hauras jokainen hetki on. Katsoja sai vakavan sairaskohtauksen ja peli keskeytettiin. Hetken hiljaisuus, huoli, rukouksen kaltainen yhdessäolo. Kun peli jatkui, elämä jatkui sen kanssakin – hetken arvoisena.

Pohjanpalon paluu

Joel Pohjanpalo seisoi tuona iltana sankarina – ehkä tahtomattaankin. Loukkaantumisten, kritiikin ja epäilyksen jälkeen hän palasi kuin Odysseus konsanaan. Harhaillut. Oppinut. Nyt palannut, ja potkaissut pallon keskelle yötä, keskelle historiaa.

”Me ei olla tultu tänne vain osallistumaan,” hän sanoi.

Kentällä sen uskoi joka ikinen. Se ei ollut peli – vaan elegantti sodankäynti, tanssi, sydämenlyönti vihreällä ruoholla.

Lopuksi

Ehkä ensi kesänä, kun MM-kisojen tähti-ilta syttyy miljoonien silmien edessä, siellä liikkuu suomalainen numero. Ja mies, joka joskus potkaisi pallon keskelle maalia Helsingin yössä. Silloin me voimme katsoa toisiamme ja muistaa:

• Sen pilkun
• Sen sydämen
• Sen illan
• Sen päätöksen

Se oli se hetki, kun kohtalo hymyili meille.

— Elina-Liisa Valkama
(Ei vain seuraa otteluita — vaan elää ne)