Andy Robertsonin jäähyväiset Anfieldille – Liverpool-legenda uuden alun kynnyksellä
Anfield on hiljainen. Katsomot odottavat seuraavaa laulua, seuraavaa riemua, tai ehkä nyt – hyvästien hetkeä. Kun kesän siirtoikkuna lävähtää auki ja huhut alkavat liikkua kuin myrskyn merkit taivaalla, yksi nimi toistuu yhä useammin espanjalaisissa futiskeskusteluissa: Andy Robertson.
Hän on ollut Liverpoolin vasemman laidan sydän – väsymätön, suoraviivainen, todellinen työmyyrä, joka vuodesta toiseen on antanut kaikkensa punaisessa paidassa. Juoksu hyökkäyksestä puolustukseen, liukupotkut kentän laidalla, intohimo jokaiseen palloon… Robertson on ollut enemmän kuin pelaaja – hän on ollut inhimillinen symboli niille, jotka haluavat uskoa, että kova työ todella kannattaa.
Mutta nyt, vuosien jälkeen, hänen tarinansa Liverpoolissa saattaa lähestyä loppua.
Siirtohuhut ja tulevaisuuden auki olevat ovet
Atlético Madrid on kiinnostunut. Vielä ei ole papereita pöydällä, virallisia siirtokeskusteluja ei ole aloitettu, mutta espanjalaisseura tarkkailee silmä kovana. Liverpoolin iso vaihdos, Kloppin lähtö ja uuden valmentajan kehitteillä oleva visio avaavat uusia ovia – mutta myös sulkevat vanhoja.
Robertson täyttää tänä vuonna 31. Sopimusta on jäljellä vajaa vuosi. Ja kun nuori Milos Kerkez on huhujen mukaan matkalla Bournemouthista punaiseen paitaan, voi rivien välistä lukea selkeän viestin: Liverpoolin vasenta laitaa odottaa muutos.
Matka Hullista huipulle
Silti – tämä ei ole pelkkä siirtouutinen. Tämä on yksityinen murroskohtaus joukkueen tarinassa. Kyse on miehestä, joka tuli Hull Citystä ilman suurta meteliä ja nousi Liverpoolin avainpelaajaksi eliittiin. Hän on kokenut:
- Mestarien liigan voiton
- Valioliigan riemut
- Karvaat tappiot
Hän ei ole ollut pelkkä osa joukkuetta – hän on ollut sen sielu.
Robertson itse on puhunut asiasta maltillisesti maajoukkueleirillä: ”Kun pelaat Liverpoolin kaltaisessa suurseurassa, tiedät, että kilpailu on osa pakettia.” Siinä ei ollut dramatiikkaa. Se oli sellaisen ihmisen kommentti, joka ymmärtää, että mikään ei kestä loputtomiin – ei edes jalkapallorakkaus.
Atlético – uusi haaste
Mutta entä jos kehitys Liverpoolissa tarkoittaa lähtöä jonnekin toisaalle – jonnekin, missä hänen kaltaisensa pelimies voisi saada vielä yhden suuren mahdollisuuden?
Diego Simeonen Atlético Madrid ei ole mikään kevyt seuraava askel. Se on:
- kova
- taktinen
- intohimoinen
ja juuri siksi sopisi ihanteellisesti Robertsonin duunariasenteelle. Kenttä, jossa kaikki taistellaan, ei vain pelata.
Madridissa hän ei ehkä olisi enää vain muisto menneestä kirkkaudesta – vaan mahdollisesti uudesti syntynyt sankari. Juuri niin kuin monet ennen häntä: Arda Turan, Antoine Griezmann, jopa vanhan Calderónin raunion viimeiset legendat. Robertsonin tarinaan voisi kirjoittaa vielä yhden luvun, uuden sävyn.
Anfieldin identiteetti ei unohda
Liverpoolissa häntä ei kuitenkaan unohdeta. Hän on ollut olennainen osa sitä identiteettiä, jota seura on rakentanut viimeisen vuosikymmenen ajan. Hän ei ollut pelkästään puolustaja – hän oli esimerkki. Hän kantoi joukkueen:
- tunteita
- haaveita
- historiaa
Jos hän lähtee – jos Anfieldin vasenta laitaa ei enää juokse mies numerolla 26 – se tulee tuntumaan. Se ei ole vain taktiikkaa tai kokoonpanon uudistamista. Se on tunne. Vallankumouksen pehmeä, mutta väistämätön ääni.
Mitä tapahtuu seuraavaksi?
Ehkä hän jää, ehkä vielä kerran hän osoittaa, ettei nuorempi ole aina parempi. Kenties hän nostaa tasonsa vielä kerran ja pakottaa valmennuksen katsomaan uudelleen. Mutta jos hän lähtee – ja jos tie vie Madridiin, jossa flamenco kohtaa stadionin kumeat laulut – silloin meidän on oltava valmiita päästämään irti.
Yksi asia on kuitenkin selvä: Missä tahansa Andy Robertson pelaa ensi kaudella, pelissä on aina mukana sydän. Hän ei voi, eikä halua, tehdä mitään puolella liekillä.
Yksi tarina monien joukossa – mutta unohtumaton
Siinä on jotakin poikkeuksellista. Vain harvoin jalkapallo pysähtyy, ottaa hengähdystauon ja katsoo taaksepäin. Mutta juuri nyt voimme. Katsoa hetkeksi Anfieldin hiljaista kulmaa, missä mies numero 26 kerran kulki pää pystyssä, ilta-auringon osuessa kasvoihin. Siinä käveli Andy Robertson – se, jonka tarina mursi kaavat ja voitti sydämet.
Olipa edessä mitä tahansa – hänen perintönsä jää.
