Brentfordin uusi suunta: Keith Andrews yllättävässä valmennusroolissa

Tuolla Lontoon länsilaidalla, aivan suurkaupungin vilinän reunalla, piilee pieni mutta periksiantamaton jalkapalloseura – Brentford FC. Se ei ole koskaan rehennellyt tähtipelaajilla tai multimiljoonaisilla siirroilla. Mutta se, mitä sillä on, on sisu, visio ja usko johonkin suurempaan kuin pelkkiin numeroihin taululla. Nyt tuo usko on jälleen koetuksella.

Brentfordin pitkäaikainen valmentaja Thomas Frank – Helsingin kaduillekin joskus eksynyt tanskalainen – on jättänyt joukkueen. Lähti eikä vain kahvinkeitolle, vaan Tottenhamin valkopaidat kutsuivat. Ja mentävä se oli. Seura jäi yksin – kuin purjevene ilman kipparia sumuisella merellä. Ja juuri kun haku uudesta luotsista alkoi, nousi yllättävä nimi pintaan: Keith Andrews.

Jos kysyt satunnaiselta futisfanilta, kuka Keith Andrews on, saat todennäköisesti olankohautuksen. Suoraviivainen, sanoisiko tylsäkin nimi. Tuttu ehkä joskus telkkarista kommentaattorina, tai jonain “muistelen hänen vähän potkineen palloa Irlannissa” -tapauksena. Mutta tässä kohtaa, tässä hetkessä, Andrews on yhtäkkiä kaikkea muuta kuin harmaa. Hän saattaa olla se, joka nappaa ohjat Brentfordissa.

Jotain muutakin kuin ruohonleikkaamista

44-vuotias Keith Andrews ei ole lasikattoja särkenyt kentällä tai penkillä – ainakaan aiemmin. Pelasi aikanaan Irlannin maajoukkueessa (35 ottelua, kiitos kysymästä), keskikentän duunariosastoa, sellainen varma ja vähäeleinen tyyppi. Ei tuuletellut, ei loistanut, mutta teki työnsä.

Valmentajauraa hän on rakentanut hiljaa, varjoissa. Apukoutsina Irlannin maajoukkueen taustajoukoissa ja viimeksi Sheffield Unitedissa, missä hän erikoistui erikoistilanteisiin. Visio ei ehkä näy kliseisissä PowerPoint-dioissa, mutta kuulemma jokainen yksityiskohta hänen pelikirjassaan on hiottu – kuin aikakoneen suunnitelma.

Heinäkuussa 2024 Andrews astui Brentfordin valmennustiimiin. Ei otsikoita, ei fanien hurraa-huutoja, mutta jotain tapahtui. Pelaajat tutustuivat, johto huomasi. Ja nyt, vuotta myöhemmin, BBC:n mukaan hän ei ole vain yksi mahdollinen vaihtoehto – vaan todennäköisesti ylin ehdokas Frankin saappaisiin.

Kun yksi valtakausi loppuu

Thomas Frank ei ollut vain valmentaja. Hänestä tuli vuosien aikana Brentfordin sykkivä sydän. Mies, joka rakensi koko projektin – peli kerrallaan. Hän vei seuran Valioliigaan, ja vielä tärkeämmin, hän antoi sille identiteetin, joka ei perustunut rahaan tai iskulauseisiin, vaan järkevyyteen ja yhteisöön.

Hänen lähtönsä jätti aukon, jota ei voi täyttää pelaajahankinnalla. Jokainen seuraava päätös kertoo jotain siitä, mitä Brentford haluaa olla jatkossa.

Seuran hiljainen ja harkitseva ote uuden valmentajan valintaan ei siis ole vahinko. Tässä ei kiidetä listojen ohi pelkän CV:n perässä. Tässä painaa toisenlainen kysymys:

• Kuka ymmärtää Brentfordin DNA:n?
• Kuka kykenee kantamaan sen eteenpäin?

Mutta miksi Andrews?

On helppo hämmentyä: miksi juuri Keith Andrews, kun saatavilla saattaa olla maailmaluokan nimiä – sellaisia kuin:

• Francesco Farioli: taktinen velho, joka hengittää elegantin italialaisen jalkapallon hengessä.
• Kieran McKenna: nosti Ipswichin ilman hypeä, rakentaen tarinaa, joka lopulta huipentui pettymykseen, mutta oli täynnä uskoa.
• Ange Postecoglou: sympaattinen, karismaattinen – mutta Spurs-kausi oli kaikkea muuta kuin kitkaton.

Andrews? Hän tuntee jo tämän talon. Pelaajat tietävät, mihin hän uskoo. Hän ei tuo mukanaan suuria lupauksia, vaan pieniä askelia.

Hänen valintansa olisi voimakas viesti siitä, että joskus parhaat ratkaisut löytyvät läheltä – niistä, jotka ovat jo olemassa, mutta joita ei ole vielä nostettu jalustalle.

Uuden tarinan aika

Pyörät pyörivät nopeasti Valioliigassa. Seurat elävät ja kuolevat valinnoillaan: yksi huti, ja olet sarjaporrasta alempana. Mutta joskus historian sivulle kirjoitetaan nimiä, jotka nousivat esiin odottamatta.

Andrewsista ei varmasti tule seuraavan kauden mediaseksikkäintä koutsi-nimeä. Mutta voi olla, että juuri siksi hän on oikea valinta.

Se, kuinka hänestä puhuttaisiin vuoden päästä, riippuu monista asioista – taktiikasta, tuloksista, tuurista. Mutta tärkeintä saattaa olla tämä: hän ei nojaisi entisiin meriitteihinsä, vaan siihen, mitä voi rakentaa tässä ja nyt. Sellaisella johtajuudella syntyy usein niitä tarinoita, jotka kestävät aikaa.

Brentfordin valinta on kuin hypoteesi: rohkea tai turvallinen, näkyvä tai näkymätön. Mutta juuri nyt, kun aika tuntuu pysähtyvän korvan taa kääntyvän tuulen tavoin, yksi asia on selvää.

Kaikki on vielä mahdollista.