HJK:n murskatappio Färsaarilla herätti kysymykset tulevaisuudesta – Töölössä ratkaistaan kaikki
Kuvittele paikka, jossa sumu roikkuu vuorten yllä kuin vanha satu, ja meri hengittää tarinoita vuosisatojen takaa. Sinne, keskelle Atlanttia, Färsaarille, Runavíkin pieneen satamakaupunkiin, saapui HJK aloittamaan uuden europolkunsa. Tai niin he luulivat.
Totuus iski kuin kylmä tuhkasade: NSÍ Runavík 4, HJK 0.
Tulos kuin moukari suomalaisen jalkapallon kestomenestyjän ytimeen. Mutta luvut ovat vain osa kertomusta – raakoja ja yksinkertaisia. Ne eivät kerro siitä hetkestä, kun koko Helsinki Jalkapalloklubi tuntui hajoavan ikään kuin jokin näkymätön voima olisi riuhtaissut maton jalkojen alta. Se ei ollut ottelu, se oli romahdus.
Punainen käännekohta
Ottelukello näytti 23 minuuttia, kun Jere Kallinen – tuo puolustuslinjan hiljainen kivijalka – näki punaista. Kirjaimellisesti. Hän tuijotti erotuomarin kohottamaa korttia kuin jotain, joka oli määrännyt hänen kohtalonsa.
Sitä ennen Runavík oli jo ehtinyt tehdä maalin, Emil Weihe Joensenin upottama 1–0 näytti suunnan. Mutta Kallisen ulosajo? Se oli sekoittava myrsky, joka lakaisi kaiken mennessään.
- Fabian Østigard Ness iski toisen
- Daniel Obbekjaer kolmannen
- Klaemint Olsen päätti illan neljänteen maaliin
HJK ei vastannut. Ei suunnitelmaa, ei sydäntä, ei ratkaisuja.
Illasta tuli symboli
Tämä ei ollut vain huono päivä. Tämä oli yksi niistä illoista, joita kaiholla muistellaan – ei siksi, että haluttaisiin, vaan koska on pakko. Se oli kuin Flora Tallinaa vastaan koettu painajainen, mutta nyt vielä karummassa ympäristössä.
Yksi peli voi olla peili koko organisaatiolle. Toni Koskela, HJK:n valmentaja, katsoo nyt karttaa ilman kompassia. Suunta on hukassa. Kysymys ei kuulu enää vain “mitä seuraavaksi?”, vaan “miksi näin kävi?”
Tulevan torstain kotiottelu Töölössä ei ole pelkästään mahdollisuus kääntää kelkkaa – se on kohtalon hetki.
Runavík: enemmän kuin nimi kartalla
Kuinka moni tiesi tuosta pikkuisesta saariseurasta vielä viikko sitten? Mutta he tiesivät, keitä itse ovat. Heillä ei ole suuria pelaajabudjetteja tai kansainvälisiä megatähtiä. Sen sijaan heillä on jotakin, mitä ei voi ostaa:
- Yhteisö
- Tarina
- Perinne
Runavík pelasi kuin ritareiden jälkipolvi, joka puolusti omaa linnakettaan – ja hyökkäsikin, kun haisto heikkouden.
Peili ja pelko
HJK joutui katsomaan suoraan siihen peiliin. Ja mitä he näkivät? Epäuskoa. Turhautumista. Osa pelaajista jäi katseen tasolle – kuin odottaisivat jonkun muun olevan se, joka sytyttää kipinän. Mutta kipinän olisi pitänyt lähteä jokaisesta.
Jalkapallo on arvaamaton eläin. Se ei tottele tilastoja tai pelikirjoja, silloin kun rytmi katoaa ja sydän ei enää syki samassa tempossa. Se on peli, mutta samalla mytologiaa – näyttämö, jolla Jumalatkin testaavat ihmisiä.
Runavík pelasi kuin taikaolento. HJK vain… pelasi.
Torstain tuomio
Nyt kaikki katseet kääntyvät Töölön kotinurmelle. Torstai-iltana siellä pelataan enemmän kuin jatkopaikasta. Se on tilinteon kenttä.
- Onko kyseessä vain tilapäinen notkahdus?
- Vai alku pidemmälle matkalle alas?
Toni Koskela on nyt kuin Väinämöinen ilman runoa, joka avaa vuoret. Löytyykö vielä säettä sydämen sopukoista, vai ovatko sanat jo kadonneet?
Siellä missä meri ja kivi kohtaavat
Yksi asia on varma: tämä ilta Färsaarilla jää muistiin. Ei siksi, että se olisi ollut suuri voitto yhdelle tai nöyryytys toiselle – vaan siksi, että se paljasti, mikä tekee jalkapallosta niin raastavan ihanaa.
Se ei kysy keneltäkään, onko valmis. Se vain tulee. Se myrskyää. Ja joskus jättää jälkeensä hiljaisuuden, jossa voi syntyä jotakin uutta.
Siellä, missä meri kohtaa kiven ja pienet seurat janoavat legendoja, HJK sai muistutuksen siitä, että Euroopassa ei ole helppoja iltoja.
Nyt kysymys kuuluu: kenessä on tulta astua pelon ylitse?
Ehkä se vastaus löytyy – ehkä ei. Mutta torstai Töölössä on alttari, jossa katsotaan, palaako liekki. Vai jääkö jäljelle vain varjo.
