José Riveiron nopea nousu ja äkillinen lähtö Al Ahlystä – valmentajan tarina Turusta Afrikan suurimpiin stadioneihin

Kuvittele Kairo kesäkuussa. Kaupunki, jossa historia roikkuu ilmassa yhtä tiheänä kuin pöly Niilin yllä. Katujen vilinässä kaikuvat vieläkin faaraoiden kaiut, ja stadionit ovat paikkoja, joissa miljoonien sydämet lyövät samaan tahtiin. Tähän maailmaan astui viime kesänä José Riveiro – espanjalaisvalmentaja, joka ei tullut Egyptiin sattumalta.

Hänen tiensä oli kiemurrellut Turun sateisilta kentiltä Etelä-Afrikan myrskyisiin iltoihin ja sieltä jälleen pohjoiseen, Afrikan sykkivään sydämeen. Al-Ahly, koko maanosan ylpeys ja ehkä jopa koko maan identiteettiä kantava seura, ojensi kätensä hänelle. Ja lupaus oli iso: rahaa, mainetta, vastuuta. Riveirosta puhuttiin kuin kapellimestarista, jonka piti virittää orkesteri soittamaan voittojen musiikkia.

Mutta kuten tiedämme, jalkapallossa yksi väärä nuotti voi nopeasti hiljentää koko laulun.

Kun voitot loppuvat, aika loppuu

Al-Ahly ei ole mikä tahansa seura. Siellä valmentajat eivät ole vain valmentajia – heistä tulee symboli, koko kansan toivon ruumiillistuma. Palkka oli mittava, yli miljoona euroa vuodessa, mutta kaikkein kalliimpi oli luottamus. Hänestä odotettiin miestä, joka palauttaa seuran loistoon, ja odotukset Egyptissä eivät tunne inhimillisiä rajoja.

Neljä peliä. Se oli kaikki, mitä hän sai. Yksi voitto, muutama kipua tuottanut tulos, ja sitten lauantai-illan kylmä tappio Pyramids FC:lle: 0–2. Stadionilta lähtiessä oli jo selvää, että ovet sulkeutuvat.

Kun seuran tiedote ilmestyi, se oli muotoiltu diplomaattisesti – ”sopimus purettiin yhteisymmärryksessä”. Mutta kaikki tiesivät todellisen sävyn. Kyse ei ollut hyvästeistä. Kyse oli karkotuksesta.

Suomesta Afrikkaan – ja takaisin pimeään

Suomessa José Riveiro muistetaan hyvin. Hän saapui meille aikanaan vähin äänin, mutta teki sitten vaikutuksen: apuvalmentajana HJK:ssa, myöhemmin FC Interin pääkäskijänä (2019–2021). Hänen vahvuutensa oli yhdistelmä analyyttisyyttä ja rauhallista olemusta – piirteitä, joilla hän rakensi uskottavuutta myös kentän laidalle.

Sen jälkeen tie vei eteläiseen Afrikkaan, Orlando Piratesiin, jossa hän voitti kahdesti maan cup-mestaruuden. Johannesburgin täysistä katsomoista tuli hänen valtakuntansa. Häntä kuvailtiin johtajaksi, joka seisoi tukevaa maata vasten myrskyjenkin keskellä.

Mutta Egyptissä ilmapiiri on toinen. Siellä paineet ovat toisenlaiset. Al-Ahlyn pitkä varjo peittää kaiken, eikä pienimmässäkään horjahduksessa ole tilaa. Riveiron keinot, jotka toimivat etelässä, eivät enää riittäneet Niilin rannoilla.

Valmentajan elämä on kuin draama, jonka kohtaukset vaihtuvat liian nopeasti

Al-Ahlyssa aika ei ole liittolainen. Siellä valmentajalle annetaan muutama viikko, korkeintaan pari tilaisuutta näyttää, että joukkue voi murskata vastustajat niin kuin ennen. Jos nuo hetket eivät käänny voitoksi, matkalaukku odottaa.

Riveirolla ei ollut aikaa rakentaa omaa projektiaan. Hänen tahtipuikkonsa katkesi ennen kuin orkesteri ehti edes aloittaa crescendoa. Ja silti, hänen tarinansa ei ole tragedia – ei kokonaan.

Mitä sitten tapahtuu José Riveirolle?

Hän oli allekirjoittanut sopimuksen vuoteen 2027 saakka. Se kertoo siitä, että Al-Ahly uskoi häneen ainakin hetken aikaa. Nyt tuo sopimus on vain paperin palanen, ja tilalle on jäänyt kysymys: minne hän suuntaa seuraavaksi?

Hänellä on kaksi eri kasvoa futismaailmassa: Etelä-Afrikassa hänet muistetaan voittajana, Egyptissä epäonnistujana. Tämä tekee hänestä ristiriitaisen hahmon uusien mahdollisuuksien kannalta.

• Ehkä seuraava vaihe löytyy Euroopan pienemmistä sarjoista?
• Ehkä hän palaa eteläisen Afrikan tuttuihin ympyröihin?
• Ehkä tulee uusi, odottamaton avaus, jossa hänen karismansa kantaa?

Huomionarvoista on se, että jalkapallossa uusi mahdollisuus voi ilmestyä nopeammin kuin ehtii pettymyksen laskea.

Viimeinen sana – ainakin tällä kertaa

Jos tämä olisi teatteriesitys, José Riveiron rooli Egyptissä olisi päättynyt kesken näytöksen. Hänen tarinansa muistuttaa Shakespearen tragediaa: mies ottaa vastaan vallan kruunun, joka painaa enemmän kuin hän osaa kantaa. Lopulta esirippu laskeutuu, eikä kukaan taputa seisaaltaan.

Mutta kuten jalkapallossa aina, tämä ei ole lopullinen loppu. Se on vain tauko draaman keskellä. Kolmas näytös odottaa jossakin – ehkä sateisella eurooppalaisella stadionilla, ehkä taas Afrikan pölyisellä kentällä.

José Riveiron nimi ei katoa mihinkään. Hän on nyt valmentaja, jonka tarina sisältää sekä mestaruuksia että murskattuja unelmia. Ja juuri sellaiset tarinat tekevät jalkapallosta enemmän kuin pelin: ne tekevät siitä ihmisten näytelmän, täynnä epävarmuutta, kunnianhimoa ja mahdollisia paluita.

✍️ Kirjoittanut: [Keksitty urheilutoimittaja]

👉 Haluatko, että teen samalla tyylillä uuden jutun suomalaisesta pelaajasta, joka on siirtynyt ulkomaille – mutta kirjoitettuna samalla myyttisen, tarinallisen sävyn kautta?