Pelaajalakot ja lojaalisuuden harha jalkapallossa kuka on oikeasti tekopyhä
Siirtoikkunan viimeiset tunnit muistuttavat usein kauden finaalia – täynnä käänteitä, yllätyksiä ja draamaa. Tänä vuonna näyttämöä hallitsivat jälleen pelaajien lakot. Alexander Isak taisteli siirtonsa läpi Newcastlesta Liverpooliin ja Yoane Wissa seurasi samaa polkua Brentfordista. Molempia syytettiin itsekkäiksi tähdiksi, mutta erikoista oli, kuinka eri tavalla seurat viestivät muutoksista – lähtijälle luvaton kylmä jäähyväisviesti, tulokkaalle ylistystä ja lämpöä. Lojaalisuudella oli siis suunta – aina pelaajilta seuraa kohti.
Kuka oikeastaan rikkoo lojaalisuuden?
Kun katse siirtyy kulissien taakse, on selvää, että seurat hallitsevat pelikenttää. Joskus pelaaja haluaisi jäädä, mutta seuralla on toiset suunnitelmat. Keinot voivat olla karuja:
- pelaaja jätetään ulos edustusjoukkueen treeneistä
- siirto junioreiden harjoituksiin
- pukukopin menetys
- vaihtaminen vaatimattomiin tiloihin
Palkka toki kulkee, mutta missä on se lojaalisuus, jota vaaditaan pelaajilta?
Fanien romanttinen ristiriita
Kannattajien sydän sykkii rakkaudesta seuraan, mutta logiikka on usein valikoivaa. Pelaajan lakko koetaan petoksena, mutta samaan aikaan fanit voivat pyytää myymään eilen ihailemansa tähden, jos otteet hiipuvat. Eri ääniä kuuluu: Chris Sutton tuomitsee lakkoilun, mutta Troy Deeney muistuttaa, että seura tekee samaa pelaajille – ilman samaa kohua.
Pelaajille kyse on selviytymisestä
Pelaajan ura on lyhyt ja hauras. Marc Guehi, jonka siirto Liverpooliin kariutui, tietää riskin: yksi loukkaantuminen voi viedä mahdollisuuden ikuisesti. Pelaajan näkökulmasta lakko ei ole vain kapinaa, vaan keino hallita omaa tulevaisuutta ennen kuin sattuma vie mahdollisuuden.
Uskollisuus, tuo kaunis harha
Vielä löytyy tarinoita seuran legendoista, mutta nykypäivän futis on bisnestä. Seurat tavoittelevat voittoa, fanit vaativat menestystä ja pelaajat turvaavat tulevaisuuttaan. Kun nämä intressit törmäävät, syntyy siirtosirkus, jonka parissa me kaikki viihdymme kaksi kertaa vuodessa.
Kuka onkaan tekopyhä?
Toimittaja Janne Oivio muistuttaa: syytämme pelaajaa ahneudesta, mutta todellisuudessa peli pyörii seurojen ja fanien ympärillä. Lojaalisuus on vaatimus, jota esitetään, mutta harvoin seurataan. Lopulta, kuten komediasuuruus Jerry Seinfeld sanoi: fanit kannattavat oikeastaan vain vaatteita – pelaajat ja lupaukset vaihtuvat, paita pysyy.
Ehkä lakko ei siis ole kapina. Ehkä se on pelaajan ainoa tapa käyttää sitä vähäistä valtaa, joka hänelle on jätetty. Ja rehellisesti – jos tarjolla olisi parempi työ, palkka ja tulevaisuus, kuka meistä ei tarttuisi siihen?
Mahdolliset otsikot
- Pelaajalakot paljastavat jalkapallon todellisen kaksinaismoralismin
- Lojaalisuutta vaaditaan aina pelaajilta – vaikka seurat pettävät ensin
- Siirtodraamat kertovat enemmän seuroista kuin pelaajista
Kysymys sinulle: jos seura voi hylätä pelaajan milloin tahansa, onko oikein, että pelaaja lakolla hakee siirtoa – vai pitäisikö hänen noudattaa sopimusta hinnalla millä hyvänsä?
