Lukas Hradecky uuden alun kynnyksellä Monacon myrskyissä – suomalaisvahdin hiljainen voima palaa kentille
Monaco on paikka, jossa elämä tuntuu liukuvan marmoria pitkin, ja meri näyttää syvemmältä kuin missään muualla. Siellä jokainen päivä on kaunis, mutta jokaisen kauniin pinnan alla on varjo. Nyt tuossa ruhtinaskunnassa liikehdintä käy jälleen kuumana – eikä vain seuran toimistokerroksissa, vaan syvällä joukkueen identiteetissä.
AS Monacon päävalmentaja Adi Hütter on lähtemässä, ja Ranskan urheilumedia kuhisee kuin myrsky nousisi Välimereltä. Kun valmentaja vaihtuu, muuttuu usein koko seuran sielu. Ja juuri nyt Monacon sielussa on särö.
Alkukausi on ollut kaikkea muuta kuin suora, helppo tie. Viidestä viimeisestä ottelusta yksi ainoa voitto, ja viime viikonloppuna tasapeli Nicen kanssa – vaikka vastustaja pelasi yli tunnin miehen vajaalla. Tilanteessa, jossa pitäisi iskeä, Monaco tyytyi katsomaan, kun mahdollisuus lipui ohi. Taulukossa joukkue on toki viidentenä, vain kolme pistettä PSG:n takana. Mutta ongelma ei ole numerossa, vaan tunteessa. Jossain välissä kipinä on kadonnut. Tämä orkesteri kaipaa kapellimestaria, joka löytää taas melodian.
Ja kaiken keskellä on suomalainen maalivahti Lukas Hradecky.
Mies, jonka ääni on usein kuulunut kauas – ja jonka poissaolo tuntuu vielä kauemmas.
Hiljaisen maalivahdin aika
Lukas on ollut sivussa viidisen viikkoa polvivamman takia. Katsomon hiljaisuudesta käsin hän on joutunut seuraamaan, kuinka hänen oma joukkueensa hakee kadonnutta rytmiään. Maalivahti tietää, että kun hän ei ole tolppien välissä, maailma jatkaa silti pyörimistään – mutta joskus väärään suuntaan.
Hradecky ei ole mikään varjoon jäävä hahmo. Hän on tunnettu huumoristaan ja rehellisyydestään, siitä tummasävyisestä suomalaisesta suorapuheisuudesta, jota hän kantaa ylpeänä. Hän tietää, että maalivahdin työ on yksinäistä – kuin seisoisi yksin vuoristossa – mutta silti hän on se, jonka sydämen tahdissa koko joukkue sykkii. Nyt tuo sydän on hetken sivussa, ja se tuntuu Monacon jokaisessa pelissä.
Ja samaan aikaan Hütterin ovi käy. Monacossa kuiskitaan Edin Terzićin nimeä. Entinen Borussia Dortmundin luotsi – mies, joka tuntee kaaoksen, mutta myös sen hallinnan. Analyyttinen, mutta ei kylmä. Tunteikas, mutta suunnitelmallinen. Ehkä juuri sellainen johtaja, jonka perässä ruhtinaskunta on valmis kulkemaan.
Mutta jokainen uusi valmentaja astuu huoneeseen, joka on täynnä edeltäjänsä kaikuja. Hradecky tietää sen. Hän on elänyt tämän ennenkin: uuden alun, epävarmuuden ja sen hetken, jolloin täytyy päättää, kuka hän haluaa olla uudessa tarinassa.
Teatteri ilman käsikirjoitusta
Stadion Louis II on ainutlaatuinen paikka – se näyttää enemmän roomalaiselta teatterilta kuin jalkapallopyhäkölta. Aallot lyövät merta vasten aivan sen takana, ja katsomossa väreilee odotus. Siellä Hradecky on ollut kotonaan. Nyt hän on poissa, ja sen huomaa.
Puolustus horjuu, torjunnat lipsuvat – kuin joku olisi sammuttanut valon. Hütterin aikakausi alkoi isolla äänellä: nopeita nousuja, isoja voittoja, uskottavaa puhetta jopa PSG:n haastamisesta. Mutta menestys on oikukas ystävä. Pienet epäonnistumiset, menetetyt johtoasemat, vääränlaiset vaihdot – ne kasaantuvat hitaasti kuin kivet rinnettä pitkin, kunnes koko vuori alkaa liikkua. Nyt se vuori on valumassa Hütterin alta.
Kun hän astuu vielä kerran joukkueen pukukoppiin – ehkä viimeistä kertaa – voi jokainen kuvitella sen hiljaisen hetken Hradeckyn ja valmentajan välillä. Kaksi miestä, jotka ymmärtävät toisiaan ilman sanoja, mutta tietävät, että yhteinen matka on päättymässä.
Muutos on jalkapallon ikuinen kieli
Suomalaisten pelaajien kohdalla tämä tarina on tuttua. Vain vähän aikaa sitten Jukka Raitala näki valmentajansa lähtevän, nyt sama on Hradeckyn ja Monacon vuoro. Jalkapallossa mikään ei pysy paikallaan – ei johtajuus, ei taktiikka, ei edes se tunne, mihin suuntaan seura on menossa.
Kun Hradecky palaa kentälle, todennäköisesti lokakuun lopulla, hän palaa keskelle myrskyä. Mutta jos joku osaa seistä myrskyn silmässä, se on hän. Hänen uransa on ollut aina vaihtelua – saksalaisia kenttiä, nousuja ja laskuja, torjuntoja, joista on tullut legendoja. Hän tietää, että paluu ei tule sanoista vaan teoista.
Siinä on ehkä syy, miksi suomalaiset seuraavat häntä niin tarkasti. Hän muistuttaa tarinankertojien sankareita: ei yliluonnollinen eikä täydellinen, vaan ihminen, joka pysyy pystyssä silloinkin, kun maailma horjuu.
Hiljainen yö Monacossa
Illan laskeutuessa ruhtinaskuntaan meri murtuu hiljalleen rantaa vasten. Jossain siellä, ehkä omalla parvekkeellaan, seisoo Hradecky. Hän katsoo Välimerelle ja tietää: urheilu ei ole pelkkää voittoa ja tappiota. Se on myös odotusta, sitä epämääräistä väliä, jolloin kaikki tuntuu epäselvältä – ja juuri silloin elämä usein muuttuu.
Ehkä uusi valmentaja tuo mukanaan kipinän, joka sytyttää Monacon jälleen. Ehkä joukkue löytää rytminsä, josta se on nyt pudonnut. Mutta siihen asti ruhtinaskunta hengittää varoen – ja suomalainen maalivahti odottaa hiljaa merkkiä, että aika on tullut taas.
Hän ei tarvitse sankarin viittaa. Hänellä on jo hanskat, ja niissä on koko maan tarina.
Hiljaisuus on hänen voimansa.