Malesian jalkapalloskandaali ravistelee maailmaa FIFA antoi kovat rangaistukset mutta missä kulkee rehellisyyden ja virheen raja

On ilta, jolloin jalkapallo ei tunnu enää vain peliltä. Se on draamaa, oikeudenkäyntiä ja peili kaikkea sitä vastaan, mitä ihmisyys pitää sisällään – virheitä, kunnianhimoa, ylpeyttä. Tällä kertaa pääroolissa on Malesian jalkapalloliitto, jonka ylle on laskeutunut raskaita pilviä. FIFA on antanut tuomionsa: liitto on väärentänyt pelaajapapereita ja yrittänyt huijata maailman jalkapallon kattojärjestöä. Seurauksena lähes puolen miljoonan dollarin sakot ja vuoden pelikiellot seitsemälle pelaajalle.

Mutta kuten usein urheilussa – ja elämässä – tarina ei ole vain mustavalkoinen. Onko kyse tietoisesta vilpistä vai kankean byrokratian virheestä, joka paisui yli äyräidensä?

Seitsemän pelaajaa, seitsemän kohtaloa

Ne nimet löytyvät tuomiosta: seitsemän miestä, joiden syntymäpaikat ovat hajallaan maailmaa – Argentiinassa, Brasiliassa, Espanjassa, Hollannissa. Silti he seisoivat kentällä Malesian väreissä, lauloivat kansallislaulun ja uskoivat edustavansa uutta kotiaan sydämestään.

FIFA näkee heidät sääntöjä rikkoneina muukalaisina. Malesian liitto taas pitää heitä omanaan – pelaajina, joiden juuret ehkä ulottuvat Malesiaan vanhempien tai isovanhempien kautta. ”Me olemme toimineet sääntöjen puitteissa”, liitto vakuuttaa. ”Tutkinta on virheellinen.”

FIFA puhuu petoksesta, Malesia inhimillisestä virheestä.
Ja jossain kaiken keskellä on pelaaja, jonka ainoa synti saattaa olla se, että hän halusi kuulua johonkin.

Kun säännöt ja ihmiskohtalot törmäävät

FIFA ei tunne runoutta. Se katsoo faktoja, todisteita ja papereita. Malesian liitto taas väittää, että virhe syntyi paperivuorien ja käännösten keskellä – ei vilpistä, vaan huolimattomuudesta.

Mutta kansainvälisessä urheilun oikeudessa myötätuntoa mitataan harvoin. FIFA on viime vuosina joutunut puolustamaan mainettaan useissa korruptio- ja sääntörikkomustapauksissa, ja nyt se näyttää haluavan tehdä selväksi, että sääntö on laki – eikä laki tunne poikkeuksia.

Jos tämä olisi draama, Malesian liiton johtajat seisoisivat nyt kuin antiikin sankarit kohtalon edessä: yhdellä kädellä he yrittävät pelastaa kasvonsa, toisella pitää kiinni unelmasta, että heidän jalkapallonsa on rehellistä.

Sakko sattuu, mutta häpeä sattuu enemmän

Puolen miljoonan dollarin rangaistus kirpaisee, mutta vielä pahemmin sattuu maineen menetys. Malesialle jalkapallo on ylpeydenaihe – yksi niistä harvoista asioista, jotka yhdistävät kansaa yli kaikkien rajojen. Nyt sama laji pakottaa koko maan katsomaan peiliin ja kysymään: kuinka pitkälle olemme valmiita menemään voittaaksemme?

Seitsemän pelikiellon saanutta pelaajaa olivat Malesian hyökkäysvoima, joukkueen sydän. Nyt heidät on hiljennetty vuodeksi – juuri karsintojen alla.

Jos valitus menee läpi, maa voi vielä pelastaa kasvonsa. Jos ei, tästä tapauksesta tulee varoitus kaikille: kunnian ja kunnianhimon välinen raja on ohuempi kuin uskoisikaan.

Jalkapallon rajat ovat usein ihmisen luomia

On helppo tuomita paperilla, vaikeampi tehdä se kentällä. Kuvitelkaa ne nuoret miehet, jotka kasvoivat Etelä-Amerikan auringon alla, potkivat palloa pölyisillä kaduilla ja haaveilivat vain yhdestä asiasta – että joku päivä he saisivat edustaa maata, joka antoi heille mahdollisuuden.

Heidän unelmansa ei välttämättä liittynyt passeihin tai sääntöihin, vaan siihen tunteeseen, että he kuuluvat johonkin. Kun he vetivät päälleen Malesian keltaisen pelipaidan, he eivät ehkä ajatelleet lainkirjaimia – he ajattelivat sydämellä.

Onko se rikos? Vai vain inhimillinen tarve kuulua joukkoon?

FIFAn viesti maailmalle

Kun FIFA lyö gavelin pöytään, se tekee muutakin kuin rankaisee yhtä maata. Se lähettää muistutuksen kaikille: peli on pyhä, mutta sen säännöt ovat kivijalka, jonka varassa koko urheilun uskottavuus seisoo.

Ja silti – aina kun suuri järjestö rankaisee pientä maata, herää kysymys vallasta. Suojeleeko FIFA jalkapallon puhtautta, vai vartioiko se omaa auktoriteettiaan niin tiukasti, että ihmisen osuus katoaa välistä?

Urheilun historia tuntee monia väärin ymmärrettyjä tuomioita. Ehkä Malesian tapaus liittyy samaan jatkumoon. Tai ehkä ei. Tulevat viikot näyttävät sen.

Kun pilli soi taas

Malesia on ilmoittanut valittavansa tuomiosta. He eivät aio taipua, vaan puolustavat sekä pelaajiaan että koko jalkapallokulttuurinsa uskottavuutta. Ja ehkä juuri siinä piilee tämän tarinan inhimillisin puoli: halu puolustaa omaansa, vaikka maailma olisi jo tuominnut.

Häpeä ei ole lopullista, jos tahto elää.

Jossain Kuala Lumpurin stadionin tyhjillä katsomoriveillä joku vielä kuiskaa hiljaa: ”Me pelasimme sydämellä.” Ja sitä on vaikea pitää rikoksena, vaikka paperit väittäisivät muuta.

Kirjoittaja: Katri Lehto – urheilutoimittaja, joka tietää, että jokainen peli on tarina. Ja jokaisessa tarinassa sykkii sydän, joka ansaitsee tulla kuulluksi.