Harry Maguiren uskomaton paluu Man Unitedissa tarina uskollisuudesta ja sinnikkyydestä

On olemassa jalkapalloilijoita, jotka vilahtavat seuran historiassa kuin ohikiitävä salamankaarre — kirkas, lyhyt, hetkessä ohi.
Ja sitten on Harry Maguire.

Maguirea on vaikea sijoittaa yksiselitteisesti mihinkään lokeroon. Hän on ollut Manchester Unitedin tarinoissa sekä sankari että syntipukki, vitsi ja vertauskuva, kohuotsikoiden vakiohahmo ja silti — kaikesta huolimatta — mies, joka kieltäytyi katoamasta. Hänen koko uransa on ollut eräänlaista hidasta, kivuliasta lunastusta: yritys kääntää pilkka arvostukseksi, ja epäily kunniaksi.

Nyt näyttää siltä, että tuo työ on viimein kantamassa hedelmää.
Manchester United on aikeissa palkita Maguiren uudella jatkosopimuksella.
Kuulostaa paperilla melko tavalliselta, mutta kun tietää, mitä sen takana on, ymmärtää että tässä on kyse jostain suuremmasta kuin pelkästä sopimusneuvottelusta.

Kuinka kaikki alkoi… ja hajosi

Vuonna 2019 United maksoi Leicesterille uskomattomat 87 miljoonaa euroa saadakseen Maguiren riveihinsä. Summa teki hänestä maailman kalleimman puolustajan, ja sen mukana tuli kohtuuton painolasti.
Hänen piti olla seuraava Rio Ferdinand — johtaja, muurinvartija, mies joka palauttaisi järjestyksen Old Traffordille.

Mutta todellisuus oli toisenlainen.
Maailma, etenkin Englannin urheilumedia, rakastaa tarinaa noususta — ja vielä enemmän se rakastaa tarinoita romahduksesta. Jokainen lipsahdus, harhasyöttö ja huono ottelu paisuteltiin symboliksi siitä, mitä kaikkea Unitedissa oli pielessä.
Sosiaalisessa mediassa Maguiresta tuli meemi: hidas, kömpelö, ylihintainen. Hänestä väännettiin vitsejä miljoonien ihmisten edessä.

Kun hän sai kapteenin nauhan, se ei ollut kevyt tunnustus vaan raskas velvollisuus. Paine kasvoi, ja lopulta hän menetti paikkansa avauksessa.
Mutta Maguire ei lähtenyt. Ei siirtynyt helpompaan ympäristöön, kuten moni olisi tehnyt.
Hän jäi — ja se yksinkertainen teko muutti kaiken.

Mies, joka ei kadonnut

Kyräilevä yleisö ei ehkä huomannut sitä heti, mutta Unitedin sisällä moni näki Maguiren toisin. Hän oli se pelaaja, joka tervehti harjoituskentän vartijoita nimeltä, joka pysähtyi keittiöhenkilökunnan kanssa juttelemaan ja joka puolusti joukkuekavereitaan median myrskyissä.

Kun Sir Jim Ratcliffe ja uusi urheilujohdon tiimi ottivat ohjat seuran kehityksestä, he näkivät rujojen meemien taakse. Siellä oli mies, joka oli ottanut vastaan kaiken mahdollisen kritiikin – ja oli silti yhä valmis pelaamaan Manchester Unitedille.
Sellainen uskollisuus on nykypäivän jalkapallossa harvinaista valuuttaa.

Jatkosopimus, joka kertoo enemmän kuin pelitunnit

Transfer-guru Fabrizio Romano raportoi, että jatkosopimusneuvottelut ovat hyvässä vauhdissa ja että United on ”erittäin tyytyväinen Maguiren johtajuuteen.”
Sen kuultuaan monen kulmakarvat kohosivat: 32-vuotias toppari, vain seitsemän ottelua ja reilut 270 peliminuuttia tällä kaudella — ja silti puhetta jatkosta?

Mutta ehkä juuri se tekee tästä tarinasta erityisen. Maguiren nykyinen arvo ei mittaudu vain peliajassa tai tilastoissa.
Se näkyy siinä, että hän on ensimmäinen, joka astuu esiin tappion jälkeen.
Se kuuluu hänen äänestään kopissa, kun nuoremmat pelaajat tarvitsevat tukea.
Se tuntuu siinä hetkessä, kun hänet nostetaan viimeisillä minuuteilla hyökkäykseen ja koko stadion yhdessä henkäisee — ehkä, ehkä tällä kertaa hänen päänsä osuu palloon oikeassa hetkessä.

Symboli ajassa, jossa lojaalisuus on katoavaa

Nykypäivän jalkapallo on nopeaa, armotonta ja sirpaleista. Pelaajat vaihtavat seuroja kuin puhelimen suojakuoria. Valmentajat tulevat ja menevät, identiteetit hajoavat, ja lojaalisuus on jotain, mistä puhutaan menneessä aikamuodossa.

Harry Maguire on poikkeus. Hän on pysynyt, vaikka olisi ollut helpompaa lähteä.
Siksi tämän sopimuksen merkitys ulottuu kauas pelikentän laitoja pidemmälle. Se on muistutus siitä, että joskus rohkein teko on yksinkertaisesti jäädä paikalleen ja taistella paikastaan.

Ironian kaunis käänne

Kun Maguire aikoinaan nousi Leicesterissä nuoresta keskikenttämiehestä Englannin maajoukkueen toppariksi, hänen tarinansa oli klassinen tuhkimotarina: nöyrä poika, joka ponnisti huipulle. Nyt, vuosia myöhemmin, hänen nousunsa on toisenlainen — ei enää nuoruuden unelmien siivittämä, vaan rakentunut hitaasti, kivun, kärsivällisyyden ja itsekunnioituksen kautta.

On melkein ironista, että mies, joka oli koko jalkapallomaailman pilkan kohde, on nyt se, jota seurataan esimerkkinä sinnikkyydestä. Hän on kuin Unitedin oma Feeniks-lintu — ei välttämättä loisteliaampi kuin ennen, mutta kestävämpi.

Fanit riitelevät, mutta historia muistaa

Jotkut kannattajat tuhahtavat: miksi jatkaa, eikö aika ole jo ajanut hänen ohitseen?
Toiset taas näkevät hänen nimensä uutisessa ja tuntevat vilpitöntä iloa: kerrankin seura palkitsee lojaalisuuden, ei vain hypeä.
Kumpikaan ei ole täysin väärässä. Mutta ehkä tärkeintä on, että kun historia joskus kirjoittaa tämän aikakauden uudelleen, se näkee myös Maguiren tarinan sellaisena kuin se on — miehenä, joka kaatui monta kertaa, mutta nousi aina uudelleen.

Viimeinen kuva

Kuvittele Old Trafford illan valossa. Katsomot humisevat, punainen meri kohoaa ja laskee, kulmapotku on tulossa.
Pallo nousee taivaalle, ja sieltä kohoaa mies, jonka perää moni huusi lähteväksi vuosia sitten.
Hän iskee palloon otsallaan – ja siinä hetkessä koko stadion pidättää hengitystään.

Olipa tulos mikä tahansa, tuo hetki on hänen.
Ehkä juuri siksi Manchester United haluaa nähdä niitä vielä lisää.

Harry Maguire — mies, joka teki pilkasta voimansa ja käänsi epäilyn uskollisuudeksi.
Ja joskus se, että vain pysyy pystyssä, on suurin voitto kaikista.

(Teksti: muokattu ja uudelleenkirjoitettu Aino Miettisen alkuperäisestä artikkelista)