Huuhkajien raskas tappio Hollannissa paljasti eron huipputasoon mutta Jacob Friis osoitti johtajuutta ja uskoa Suomen nousuun

Sunnuntai-ilta Amsterdamissa oli sellainen, jonka suomalaiset futisfanit haluaisivat unohtaa nopeasti. Neljä palloa omissa, ei yhtään vastustajan verkkoon – Hollanti näytti Suomen maajoukkueelle, kuinka iso ero huipputason ja nousussa olevan joukkueen välillä vielä on. Silti, kaiken myllerryksen keskellä, yksi mies piti päänsä kylmänä: päävalmentaja Jacob Friis.

Kun muut olisivat helposti sortuneet selittelyihin tai pettyneeseen sävyyn, Friis pysyi rauhallisena. Lehdistötilaisuudessa hän ei korottanut ääntään, ei syytellyt. Päinvastoin – hän puolusti pelaajiaan ja puhui tulevaisuudesta. Se kertoi paljon siitä, millaista jalkapallokulttuuria hän haluaa Suomeen rakentaa: ei paniikkia, vaan pitkäjänteistä työtä.

Ottelu, jossa ero näkyi kaikessa

Ensimmäiset minuutit kertoivat jo tarinan. Hollanti otti pallon, ja siihen se oikeastaan jäi – Suomi juoksi perässä. Ennen kuin kello ehti neljänkymmeneen minuuttiin, taululla oli jo 3–0. Maalit tulivat tuttuun tyyliin: Memphis Depay osui pilkulta, Virgil van Dijk puski kulmasta, ja sitten vielä huikea kaukolaukaus, joka painui tarkasti yläkulmaan ohi Lukas Hradeckyn.

Huuhkajien peli ei täysin romahtanut, mutta ero oli selvä. Hollannin keskikentällä Frenkie de Jong hallitsi tahtipuikkoa suvereenisti, eikä Suomi saanut rytmiä rikki. Ville Koski myönsi pelin jälkeen, että suunnitelma oli hyvä, mutta toteutus jäi vajaaksi.

Tilastot kertovat oman tarinansa: Suomella 18 hyökkäystä, muutama lupaava vastaisku – mutta ratkaisevilla hetkillä syöttö ei osunut tai viimeistely jäi puolitiehen. ”Tarvitsimme enemmän laatua viimeisiin ratkaisuihin. Vastustaja oli vahvempi, nopeampi ja parempi,” Friis summasi jälkikäteen.

Ei pelipaikkoja symbolisilla eleillä

Ottelun jälkeen haastatteluissa puhuttiin taktiikoista ja valinnoista – ja erityisesti yhdestä nimestä: Adrian Svanbäck. Nuori keskikenttälupaus olisi voinut debytoida ja siten sitoutua pysyvästi Suomen riveihin, mutta Friis ei halunnut lähteä siihen suuntaan vain paperilla.

”Adrian valitsee Suomen, jos hän haluaa edustaa Suomea. Se on hänen päätöksensä, ei minun,” Friis sanoi Ylen haastattelussa.

Se vastaus tiivistää paljon hänen ajattelustaan. Joukkueeseen ei tulla juridisin kikkailuin, vaan ansioilla. Hän haluaa Huuhkajista joukkueen, joka pelaa, koska haluaa edustaa maatansa – ei siksi, että joku ylhäältäpäin on päättänyt puolestasi.

Tappio ei sammuttanut uskoa

Yleensä 4–0-tappion jälkeen lehdistötilaisuudet ovat synkkiä. Mutta tällä kertaa tilassa oli yllättävän paljon toivoa. Friis puhui siitä, miten paljon pelaajat olivat antaneet fyysisesti ja henkisesti, ja miten tämäkin peli on osa matkalla opittuja oppitunteja.

Hän ei mitannut onnistumista pelkillä numeroilla. Päävalmentajan mielestä tärkeämpää on se, että pelaajat sitoutuvat prosessiin ja uskaltavat haastaa itseään. ”Tulokset tulevat ajallaan, kun uskallamme pelata rohkeasti ja tiiviinä joukkueena,” hän totesi.

Friisin visio on selvä: Suomi ei nouse huipulle kopioimalla toisia, vaan rakentamalla oman identiteetin – rohkeuden ja työnteon varaan. Ja se työ on vasta alkamassa.

Katse eteenpäin

MM-karsinnat ovat vielä käynnissä, eikä kaikki ole suinkaan menetetty. Toki tämänkaltainen tappio kirpaisee, mutta Friisin asema vaikuttaa vakaalta. Hänellä on selkeä filosofia, vahva prosessi ja kyky pitää suunnasta kiinni myös myrskyn keskellä.

Ero Hollantiin oli ennen kaikkea laadullinen – ei henkinen. Kun pallollinen pelaaminen, tasapaino ja tilanteenvaihdot hioutuvat, myös tulokset alkavat seurata.

Friis ei etsi syyllisiä. Hän hakee parannusta yksityiskohdista ja uskoo, että pala palalta tämä joukkue pystyy pelaamaan isoja vastaan tasaisemmin. Juuri sellaista johtajuutta suomalainen futis tarvitsee – rauhallista, rehellistä ja periaatteellista.

Yhteenveto

• Hollanti kaatoi Suomen 4–0, mutta Friis pysyi tyynenä ja puolusti pelaajiaan.
• Päävalmentaja kieltäytyi tekemästä symbolisia siirtoja pelaajavalinnoissa.
• Adrian Svanbäckin debyytti saa odottaa – sen aika tulee, kun paikka on ansaittu.
• Huuhkajien peli oli kurinalainen, mutta vielä kaukana Euroopan huipusta.

Huuhkajien tarina ei päättynyt Amsterdamin iltaan. Se oli vain vaikea luku kesken olevaa kertomusta. Seuraava peli tuo uuden mahdollisuuden – ja Friis uskoo, että suunta on edelleen oikea.

Mitä sinä ajattelet: pitäisikö nuorille antaa aiempaa enemmän vastuuta, vai onko Friisin tinkimätön linja juuri sitä pitkäjänteisyyttä, jota Suomi nyt tarvitsee?