Pikkuhuuhkajien sydän syttyi Espanjan yössä – Suomen nuoret näyttivät rohkeutensa ja loivat uskoa tulevaan

Kirjoittanut: Aino Lähdesuo – suomalainen urheilutarinan ystävä, joka uskoo, että jokainen peli on pieni näytelmä siitä, mihin meidät on tehty: toivomaan, kamppailemaan ja jatkamaan.

Pikkuhuuhkajien ilta, joka melkein pysäytti auringon

Espanjan ilta oli juuri sellainen, jonka vain jalkapallo osaa sytyttää eloon: lämmin tuuli, kaupungin valot ja stadion, joka tuntui elävän samaan tahtiin kuin sydän lyö. Mutta tänä iltana kentällä ei ollut vain yksi sankaritarina – se oli myös suomalainen tarina.

Pikkuhuuhkajat, nuo nuoret pelaajat pohjoisesta, tulivat kohtaamaan itse Auringon. Ja pitkään näytti siltä, että aurinko todella väistyy hetkeksi revontulille.

Suomi johti Espanjaa aivan ottelun viimeisille minuuteille asti. Se oli hetki, joka sai koko kotimaan uskomaan. Pieni maa ja joukkue, mutta sydämet valtavat. Kaikki tuntui mahdolliselta. Mutta sitten, aivan lopussa, kaksi nopeaa iskua lisäajalla. Tulostaululle jäi karu totuus: Espanja 2, Suomi 1.

Lukuina se ei kuulosta musertavalta, mutta tunne oli kuin oppisi tragedian kovan opetuksen – kuinka lähellä voitto voi olla ennen kuin se luiskahtaa sormien välistä.

”Iso kuva tämän jälkeen – me pelasimme uskottavasti”

Valmentaja Mika Lehkosuo sanoi pelin jälkeen sanat, joissa kuului sama tyyneys, joka on tehnyt suomalaisista vaarallisia silloinkin, kun he näyttävät hiljaisilta:

“Iso kuva tämän ketutuksen jälkeen on, että pelasimme erittäin uskottavan ottelun voitosta.”

Siinä ei ollut piilossa yhtään tekosyyttä. Hän näki tilanteen kirkkaasti – tulos harmittaa, mutta jotain suurempaa oli saavutettu. Tämä ei ollut vain tuloslista-asia, vaan hetki, jolloin joukkuetta testattiin sekä taidossa että henkisesti. Lehkosuo on aina ollut valmentaja, joka näkee pidemmälle kuin seuraavaan peliin. Hänen pelaajansa tietävät sen. “Fiksut pelaajat ymmärtävät tämän,” hän sanoi vielä myöhemmin Palloliiton haastattelussa.

Hetki, jolloin Suomi johti

Kun Suomi siirtyi johtoon, tuntui, että aika pysähtyi. Ehkä joku Espoossa hyppäsi sohvalta, joku Tampereella kaatoi vahingossa kahvinsa pöydälle. Ne olivat niitä hetkiä, jolloin pieni maa hengittää samaa ilmaa – uskallusta.

Tämä ottelu tiivisti sen, mitä suomalainen jalkapallo on parhaimmillaan:

• ei pelkkää puolustamista,
• vaan itsensä ylittämistä,
• ja uskoa tulevaisuuteen.

Jokainen syöttö, jokainen katko, jokainen askel oli kuin lupaus siitä, että tulevaisuus on mahdollinen, vaikka se tällä kertaa luiskikin käsistä.

Espanja voittaa, mutta Suomi kasvaa

Espanja teki sen, mitä Espanja osaa tehdä – piti palloa, painosti ja lopussa käänsi pelin. Heidän kasvoillaan näkyi helpotus. He tiesivät joutuneensa tosissaan töihin. Suomen pelaajat puolestaan jäivät hetkeksi paikalleen katsomaan, kuinka espanjalaiset juhlivat. Ei pelkästään pettyneinä, vaan tietäen, että he olivat olleet lähellä jotain oikeasti isoa.

On helppoa kirjoittaa voittajista, mutta todelliset tarinat löytyvät tappion hetkistä. Siitä, kun usko ei sammu edes pettymyksen jälkeen.

Katse kohti marraskuuta

Lehkosuo käänsi katseensa jo eteenpäin. Marraskuu tuo mukanaan uudet vastustajat – Kosovon ja Romanian. Turku valmistautuu näyttämöksi, jossa Pikkuhuuhkajat voivat toistaa saman rohkeuden, mutta tällä kertaa ehkä kääntää sen voitoksi.

He ovat lohkonsa toisena, ja vaikka taulukko kertoo vain numerot, tämän joukkueen tarina kertoo jotain muuta: oppimista, kasvua ja kovettumista jokaisesta kokemuksesta. Se on suomalaisen urheilun tuttu polku – hitaampi, mutta kestävämpi.

Kun lippu vielä liehuu

Kun peli päättyi ja espanjalaiset juhlivat, yksi suomalaispelaaja jäi hetkeksi kentälle seisomaan. Katsomossa liehui piskuinen sinivalkoinen lippu, jota joku jaksoi heiluttaa viimeiseen asti. Ehkä se oli hänen isänsä. Ehkä ystävä. Ehkä joku, joka vain näki itsensä tuossa joukkueessa.

Niin kauan kuin tuo lippu liehuu, tämä ei ole tappio.
Se on jatko-osa.

Pikkuhuuhkajat kaatuivat, mutta he kaatuivat eteenpäin – myrskyn keskellä, silmät auki ja katse tulevassa.
Ja ensi marraskuussa, kun he palaavat kentälle, he kantavat mukanaan sen illan kipinän, joka syttyi Espanjan tähtien alla.

Sillä unelmat eivät kuole, ne vain vaihtavat nimeä ennen kuin syttyvät uudelleen.