Viktor Gyökeres ja Arsenalin hiljainen odotus – tarina epäonnesta, uskosta ja uudesta alusta Emiratesilla
Kirjoittanut Aino Lehtovaara
Urheilutoimittaja, joka näkee Valioliigan yhtä aikaa valona, myrskynä ja tarinana.
Kun hiljaisuus verkossa puhuu – Viktor Gyökeres ja Arsenal odotuksen rajalla
Syksyisessä Lontoossa Thames virtaa teräksenharmaana, ja Emirates Stadiumin valot heijastuvat sen pinnasta kuin lupaus, joka on vasta puolitiessä toteutumaan. Arsenal elää taas yhtä niistä kausistaan, kun unelma ja epävarmuus kulkevat käsi kädessä. Alkukausi loisti kuin uusi aamunkoitto, mutta nyt ilmassa tuntuu pieni särö. Siellä, keskellä tätä hienovireistä jännitystä, seisoo Viktor Gyökeres – ruotsalainen hyökkääjä, jonka nimi kesällä merkitsi toivoa ja uutta alkua. Nyt se on yhtä aikaa rukous, kysymys ja hiljainen huokaus.
Viisi viikkoa, kuusi ottelua – ei yhtään maalia. Jalkapallossa numerot eivät valehtele, mutta ne eivät myöskään kerro koko tarinaa. Kun hyökkääjä ei osu, maailma pysähtyy hetkeksi, ja sitten alkaa kuoro, joka analysoi, arvostelee ja epäilee. Mutta Arsenalissa on yksi ääni, joka pysyy vakaana kaiken keskellä: Mikel Arteta, mies, joka osaa nähdä numeroiden taakse.
Epäonnea vai väistämätön kasvukausi?
Kun Arteta puhuu Gyökeresistä, hänen äänensä on tyyni – lempeä, mutta päättäväinen. Hänessä on jotakin runollista tapaa, jolla hän puhuu jalkapallosta, kuin hän näkisi tappionkin osana kauneutta.
“Hän on oikeilla alueilla. Hän on ollut epäonnekas.”
Ei puolustelua, vaan toteamus siitä, että jalkapallo ei aina tottele matematiikkaa. Pallo voi osua tolppaan, pompata väärään kulmaan, olla sekunnin murto-osan myöhässä. Ja silti jokainen huti saattaa olla juuri se askel, joka vie kohti uutta käännettä.
Arteta tietää, että kaikki suuret hyökkääjät ovat käyneet tämän läpi. Namen, kuten Thierry Henry, Didier Drogba, Dennis Bergkamp ja Alan Shearer, ovat joskus tuijottaneet tyhjää maaliverkkoa ja tunteneet maailman painon olkapäillään. Tämä vaihe ei ole epäonnistumista, vaan osa rituaalia, joka kasvattaa sankarin.
Teräksen takana sykkii ihminen
Gyökeresin saapuminen Arsenaliin elokuussa tuntui kuin uusi luku seuran romanttisessa saagassa. Ruotsalainen voima, jota sävytti Sportingin vuodet ja ällistyttävä tehokkuus, toi mukanaan lupauksen uudesta ajasta.
Mutta Lontoo on oma maailmansa – loistava, mutta armoton. Se on paikka, jossa sanattomat katseet painavat enemmän kuin sanat, ja jokainen väärä kosketus tallentuu muistiin. Arteta tiesi sen. Hän myös tiesi, että uuden hyökkääjän on löydettävä oma rytminsä, oma nuottinsa orkesterissa, joka soi erilaisessa sävellajissa kuin ennen.
Nyt Gyökeresin askel voi näyttää raskaalta, mutta hänen olemuksensa kertoo muusta – fokus, liike, yritys. Hän on siellä, missä hyökkääjän kuuluu olla. Maali ei ole vielä löytänyt häntä, mutta kohtalo ei ole kadonnut, se on vain hetken viivytellyt.
Yhteisö, joka hengittää samassa tahdissa
Arsenal ei ole vain joukko nimiä pelipaitoina. Se on kudos, jossa usko, pettymys ja sitkeys kietoutuvat yhteen. Kun yksi kaatuu, muut nousevat rinnalle. Kun Gyökeres jää ilman maalia, Martin Ødegaard käy taputtamassa selkään, Declan Rice kokoaa rivit, ja koko joukkue kantaa toisiaan eteenpäin.
Artetan filosofia rakentuu kärsivällisyydelle – sanalle, joka on nykyisessä jalkapallomaailmassa lähes kapinallinen. Kun menestystä mitataan päivissä, hän muistuttaa, että todellinen tarina kirjoitetaan pitkällä aikavälillä. Siksi hänen viestinsä Gyökeresistä on kuin hiljainen lupaus: me uskallamme odottaa.
Odotuksen hiljainen kauneus
Maalit ovat jalkapallon näkyvin juhla – se hetki, kun stadion räjähtää päätähuumaavaan riemuun. Mutta kenties vielä kauniimpaa on se tila niiden välissä, se hiljaisuus, jossa hyökkääjä miettii, missä kohtaa maailma kääntyi väärään suuntaan.
Siellä, odotuksen ja epävarmuuden rajamailla, syntyy nöyryys. Jokainen epäonnistunut laukaus syventää tarinaa. Ja kun lopulta se oikea hetki koittaa, kun verkko vihdoin värähtää, siitä tulee enemmän kuin maali – siitä tulee vapautus, lunastus, hetki joka pysäyttää koko stadionin hengittämään samaan tahtiin.
Ennen myrskyn laantumista
Kun Emiratesin valot seuraavan kerran syttyvät ja Gyökeres astuu kentälle, ilma on sakeana odotuksesta. Se yksi oikea liike, yksi hetki voi kääntää kaiken.
Ehkä juuri silloin näemme sen, mistä Arteta puhui: onni ei ole kadonnut, se on vain ottanut aikalisän. Ja kun pallo viimein löytää tiensä verkkoon, kyse ei tule olemaan vain maalista. Se on mielen vapautus, painon putoaminen hartioilta – hetki, jolloin syksyn harmaus väistyy ja Emirates hengittää kevyemmin.
Koska lopulta jalkapallo on paljon enemmän kuin tulostaulun numerot. Se on tunne, tarina ja yhteisö, joka elää jokaisessa potkussa, pettymyksessä ja juhlahetkessä.
Viktor Gyökeres ei ole kadonnut. Hän on vain keskellä omaa myrskyään – juuri siinä kohdassa, missä todelliset sankarit syntyvät.
Aino Lehtovaara
Urheilutoimittaja, joka kuuntelee kentän rytmiä ja uskoo, että jokainen maali on pieni runo elämästä.