Matias Tamminen ja Österin punainen myrsky suomalaisen hyökkääjän kasvun vuosi Ruotsin kentillä

Kirjoittanut: Aino Korpela, erikoistoimittaja

Växjössä taivas on syksyisin matalalla. Se näyttää siltä kuin joku olisi vetänyt harmaan huovan kaupungin ylle, ja kello neljältä iltapäivällä valo on jo kuin illassa. Punaisella Österin harjoituskentällä joku juoksee, hengitys höyryää kylmässä ilmassa. Hän on Matias Tamminen, 23-vuotias hyökkääjä Kotkasta – mies, joka on lähtenyt etsimään itseään toisen maan nurmilta.

Tamminen kuuluu niihin pelaajiin, joille rajat eivät koskaan ole olleet seiniä, vaan avoimia portteja. Ja jokainen portti, hän on ehtinyt huomata, avautuu väistämättä myös tuntemattomaan.

Siirto, joka oli enemmän kuin pelkkä siirto

Kun Tamminen viime talvena sulki Turun-asuntonsa oven, hän ei ollut vain vaihtamassa seuraa. FC Interin värit olivat olleet hänen arkeaan, mutta tuttuuden sisään oli hiipinyt pysähtyneisyyttä. Hän halusi jotain muuta – myrskyä, haastetta, jotain joka veisi eteenpäin.

Samanaikaisesti Ruotsissa Östers IF valmistautui paluuseen Allsvenskaniin. Yli kymmenen vuotta oli kulunut heidän viimeisimmästä kerrastaan pääsarjassa, ja koko Växjö eli nousun huumassa. Kun seuran urheilujohtaja Jesper Jansson soitti Tampereelle, tunne oli välitön.

“Kaikki tapahtui nopeasti, ja se vain tuntui oikealta. Siinä hetkessä tiesin, että minun pitää lähteä,” Tamminen muistelee.

Mutta kuten kaikissa uusissa aluissa, ensimmäinen askel usein horjuu.

Kun kenttä muuttuu taistelutantereeksi

Allsvenskan ei anteeksi anna. Se on nopeampi, fyysisempi ja arvaamattomampi kuin Veikkausliiga – kuin peli, jossa käsikirjoitusta muutetaan lennosta.

“Täällä ei ole aikaa. Heti kun katsot sivulle, joku on jo takana,” Tamminen sanoo ja virnistää.

Kevään ensimmäiset ottelut olivat karuja. Pallo karkasi, syötöt epäonnistuivat ja rytmi tuntui vieraalta. Mutta hiljalleen, taklauksen ja harjoituksen kautta, hän alkoi löytää uuden vaihteen.

“Alku oli shokki, mutta samalla siinä oli jotain hienoa. Oli pakko kasvaa. Tunsin, että jokainen liike on tärkeä, että olen osa jotakin isompaa.”

Siinä keskellä ruotsalaista prässimyllyä Tamminen ei vain sopeutunut – hän rakensi itseään uudelleen.

Liikkuva maaperä

Jos suomalainen jalkapalloelämä on lämminhenkistä ja tiivistä, Ruotsissa asiat elävät jatkuvasti. Österin kausi muistutti välillä enemmän draamaa kuin urheilua: valmentajanvaihdoksia, uusia pelaajia, muuttuvia suunnitelmia.

Kun Martin Foyston sai potkut ja tilalle tuli Roberth Björknesjö, myös pelitapa vaihtui – suorat hyökkäykset vaihtuivat pallonhallintaan. Tamminen oli osa muuttuvaa kuvioita, aina etsimässä paikkaansa.

“Jokaisesta valmentajasta oppii jotain,” hän sanoo harkitsevasti. “Foyston oli lämmin ja rehellinen. Björknesjö on tarkka ja vaatii paljon – mutta hän myös selittää, miksi. Siitä pidän.”

Varjossa oleminen ei pelota häntä. “Varjo kuuluu peliin. Tämä kausi on ollut sekava, mutta juuri se on kasvattanut minua eniten.”

Loukkaantumisen hiljainen aika

Elokuussa peli pysähtyi kirjaimellisesti. Polvessa tuntui vihlaisu, ja yhtäkkiä oli edessä puolentoista kuukauden tauko. Kun joukkue jatkoi, hän jäi katsomoon.

“Se oli henkisesti vaikeaa,” hän myöntää. “Oli tunne, että voisin auttaa, mutta ei auttanut muu kuin odottaa. Piti opetella kärsivällisyyttä.”

Ja kun palaa loukkaantumisen jälkeen, mikään ei ole samanlaista. Paikat ovat täyttyneet, aikataulut kiristyneet. Mutta Tammisen äänessä ei ole katkeruutta – vain realismia. “Täällä oppii, ettei mikään tule itsestään. Se pitää ansaita joka päivä.”

Växjö – pieni kaupunki, suuri sydän

Växjö ei ole iso paikka, mutta se on ylpeä omastaan. Kun Öster pelaa kotona, koko kaupunki tuntuu saapuvan paikalle.

“Tunnelma on upea. Vaikka tämä on pieni kaupunki, fiilis on iso. Fanit elävät jokaisen tilanteen mukana,” Tamminen kertoo ja hymyilee.

Vieraspelit suurissa kaupungeissa – Malmö, Tukholma – ovat olleet oma maailmansa. “Yli kaksikymmentätuhatta katsojaa, valot ja huuto… silloin muistaa, miksi tätä tekee. Se on jalkapalloa parhaimmillaan.”

Tulevaisuus sarjataulukon viivalla

Öster pelaa parhaillaan tulevaisuudestaan. Joukkue on juuri ja juuri säilymisviivan yläpuolella – pari pistettä ratkaisee kaiken.

“Meidän tavoite on ollut alusta asti selvä: pysyä sarjassa. Ja nyt se on omissa käsissämme,” Tamminen sanoo.

Hänen sopimuksensa kestää vielä ensi kauden, mutta tulevaisuus riippuu täysin siitä, missä sarjassa seura pelaa.

“Haluan jäädä tänne. Tuntuu, että tässä on vielä keskeneräinen tarina. Mutta jos putoamme, sitten pitää miettiä uudestaan. Nyt keskityn vain siihen, mitä on jäljellä.”

Seuraava luku

Jalkapalloilijan elämä on sarja pieniä hetkiä – kipinöitä, joista osa sammuu ja osa syttyy liekkeihin. Tammisen tarina ei ole glamouria, vaan jotain sitkeämmän kaunista. Se kertoo sisusta, uskosta ja siitä, mitä tapahtuu, kun ihminen heittäytyy kohti uutta vaikka ei näe vielä perille asti.

Kun Växjön kadut kiiltävät marraskuun sateesta ja stadionin valot heijastuvat märästä nurmesta, Tamminen vetää nappulakengät jalkaansa. Hän tietää, että jokainen juoksu, jokainen syöttö ja jokainen kipu vie eteenpäin – ei vain uralla, vaan ihmisessä.

Ehkä keväällä, kun lumi taas sulaa ja kohtalo ratkeaa, hän seisoo kentällä, nostaa katseensa taivaalle ja hymyilee.

Sillä mitä tahansa käy, Matias Tamminen on jo voittanut tärkeimmän ottelunsa – sen, jonka kävi itseään vastaan.